Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Koronasta johtuva poikkeusaika on aktivoinut ja monipuolistanut erityisesti nuorten seksielämää

Korona on vaikuttanut moninaisesti arkeemme jo yli vuoden ajan. Kaalimato.com tutki, miten poikkeusaika on näkynyt suomalaisten seksielämässä. Monia lisääntynyt aika kotona on innostanut panostamaan nautintoon, mutta erityisesti nuorten aikuisten seksielämä on mullistunut koronavuotena.

Korona-aika on tuonut monille huolia niin sairastumisesta, läheisten hyvinvoinnista kuin työn sovittamisesta muuttuneeseen arkeen. Kaalimato.comin tuore kyselytutkimus suomalaisten seksuaalisuudesta ja seksielämästä kuitenkin osoittaa, että koronasta johtuva poikkeusaika toi mukanaan monia myönteisiä asioita suomalaisten lemmenelämään.

Nuoret aktiivisimpia kokeilemaan uusia asioita

Kansallisesti edustavan tutkimuksen mukaan vajaa neljännes (23 %) suomalaisista kokee koronan muuttaneen omaa seksielämää tavalla tai toisella. Sen sijaan lähes puolilla (47 %) seksielämä ei ole muuttunut koronan myötä lainkaan tai juurikaan.

Nuorilla, 18–24-vuotiailla seksielämä on monipuolistunut ja vilkastunut kuluneen vuoden aikana ikäryhmistä eniten. Lähes kolmannes (32 %) kertoo seksihalujensa kasvaneen, kun seuraavaksi eniten halut ovat lisääntyneet 25–34-vuotiailla (23 %). Lisäksi 18–24-vuotiaat ovat toteuttaneet ahkerimmin seksifantasioitaan (25 %), kokeilleet uusia seksileikkejä (26 %), käyttäneet uusia seksivälineitä (32 %) sekä harrastaneet etäseksiä kumppanin kanssa (12 %). Vanhemmissa ikäluokissa koronan vaikutukset seksielämään ovat olleet huomattavasti maltillisempia.

- Nuorilla on yleisesti ottaen muutenkin vanhempia ikäluokkia aktiivisempi seksielämä, eikä edes korona-aika tuo siihen poikkeusta. Päinvastoin vapaa-ajan lisääntyminen on jopa kasvattanut nuorten seksuaalista aktiivisuutta. Vanhemmissa ikäluokissa seksin harrastamiseen liittyvät tavat ovat usein jo vakiintuneet, eikä korona ole siten päässyt horjuttamaan seksielämää yhtä paljon, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Miesten masturbointi lisääntyi merkittävästi

Kaiken kaikkiaan suomalaisista 13 prosenttia raportoi seksielämänsä monipuolistuneen ja 15 prosenttia seksihalujensa lisääntyneen. Lisäksi seksin määrä kumppanin kanssa on kasvanut yhteensä 12 prosentilla suomalaisista. Aivan kaikille koronavuosi ei silti tuonut mukanaan piristysruisketta seksielämään, sillä 13 prosenttia kertoo seksihalujensa laskeneen.

Kumppanin kanssa vietettyjen lemmenhetkien ohella myös sooloseksin määrä on lisääntynyt osalla suomalaisista: 15 prosenttia kertoo masturboineensa poikkeusaikana enemmän kuin ennen. Masturbointi on lisääntynyt etenkin miesten keskuudessa, joista joka viides (20 %) masturboi viimeisen vuoden aikana enemmän kuin aikaa ennen koronaa. Naisista masturbointi lisääntyi 11 prosentilla.

Kyselytutkimuksen mukaan suurin yksittäinen muutos suomalaisten seksielämässä poikkeusaikana oli aktiivisuus tutustua uusiin seksivälineisiin: korona-aikana 16 prosenttia suomalaisista on ottanut testattavakseen jonkin itselleen uuden välineen.

- Lisääntynyt vapaa-aika on saanut monet panostamaan omaan nautintoon ja hyvinvointiin. Sosiaalisten suhteiden väheneminen ja elinpiirin kaventuminen on johtanut siihen, että psyykkisiä ja fyysisiä nautinnon kokemuksia on täytynyt hakea aiempaa enemmän uusista asioista, kuten seksivälineistä, Lavikainen sanoo.

Erikseen asuvilla pareilla vilkkain seksielämä korona-aikana

Korona vaikutti eniten seurustelevien, erillään asuvien suomalaisten seksielämään. Heistä 26 % kertoo seksihalujen kasvaneen, kun taas sinkuista näin raportoi 16 %, yhdessä kumppaninsa kanssa asuvista 15 % ja naimissa olevista 12 %. Vähiten poikkeusaika on kokonaisuudessaan vaikuttanut naimisissa oleviin suomalaisiin.

Seurustelevista, mutta erillään asuvista suomalaisista yli kolmannes (31 %) kokee seksielämänsä monipuolistuneen ja 30 prosenttia on testannut uusia seksivälineitä. Joka neljäs on myös toteuttanut seksifantasioitaan. Eri osoitteissa asuvat parit olivat myös aktiivisimpia etäseksin harrastajia (17 %).

- Tutkimukset ovat aiemminkin osoittaneet, että erikseen asuvilla pariskunnilla on aktiivisin seksielämä. Se johtuu osin siitä, että seksi ei ole samalla tavalla arkistunutta kuin yhdessä asuvilla pariskunnilla. Koronan kaltaisen ulkopuolisen uhan myötä hyvästä parisuhteesta on saatettu myös hakea aiempaa voimakkaammin tukea ja turvallisuuden tunnetta elämään, joka on voinut lähentää kumppaneita entisestään, Lavikainen sanoo.

Korona lisännyt (s)ex tempore -seksiä

Kaalimato.com kysyi verkkosivuillaan, millä tavalla korona on vaikuttanut seksihaluihin ja aktiivisuuteen harrastaa seksiä.

  • Itselläni on seksin harrastaminen ja seksihalut heränneet koronan aikana, kun tapasin erään miehen, kenen kanssa nyt tapailtu puolen vuoden ajan. Tämän miehen kanssa seksi on hauskaa ja niin erilaista kuin muiden kanssa. Olemme myös molemmat olleet valmiita kokeilemaan mitä vain uutta ja pystymme myös keskustelemaan avoimesti seksistä ja mieltymyksistämme. Korona on tuonut ainakin minulle vain nautintoa!” -Nainen 38 vuotta

 

  • Etätöistä johtuen molemmat ovat olleet aiempaa useammin yhtä aikaa kotona. Niinpä arkipäivien (s)ex tempore -päiväpanot ovat palanneet repertuaariin sekä vaimoni että minun suureksi iloksi. Seksi on sitä paitsi erinomaista taukoliikuntaa. On vaikea sanoa varmasti, kuinka suuri on ollut koronan vaikutus asiaan, mutta kuluneen runsaan vuoden aikana olen panostanut enemmän kuin koskaan aiemmin välineillä masturbointiin. Tautitilanne ei sinänsä ole minua ahdistanut, mutta voi hyvin olla, että korona-ajan rajoitetumpi elämänpiiri on ajanut etsimään fyysistä ja psyykkistä nautintoa uudenlaisista itsetyydytyskokemuksista. Ja upeita kokemuksia ovatkin olleet! Onko jotain jäänyt pois koronan takia? Kyllä. Aiemmin tapanani oli käydä silloin tällöin nauttimassa eroottisesta hieronnasta tai private showsta, ja koska olen biseksuaali, viihtymässä samanhenkisten kanssa erotiikkaliikkeiden ryhmäkatseluhuoneissa. Tartuntavaaran takia nämä huvit ovat jääneet pois.” -Mies 54 vuotta

 

  • ”Kotonaolo on johtanut siihen, että avokin kanssa tulee rakasteltua huomattavasti säännöllisemmin. Siitä on myös tullut selkeämmin osa viikkorutiinia, joka helpottaa korona-arkea. Kuitenkaan itse akteista ei ole tullut rutiininomaista, onneksi. Samalla myös keskustelu sekä henkinen ja seksuaalinen yhteys kumppaniin on parantunut. Samalla sooloseksi on vähentynyt, syystä että olen kotona harvoin yksin. Ei sinällään haittaa, mutta juuri tänä aikana olen saanut kerättyä rohkeuteni ja kokeillut anaalileluja. Niiden kanssa on ollut kiva leikkiä yksin, vaikka tuntuu että paljon on vielä kokematta ja oivaltamatta ennen kuin uskaltaa säännöllisemmin ottaa niitä mukaan yhteisiin hetkiin. Ensimmäinen yhteinen kokeilu oli kiva, mutta en täysin osannut tai uskaltanut nauttia siitä.” -Mies, reilu 30 vuotta

 

 

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n suunnittelemaan ja analysoimaan suomalaisten seksielämää ja seksuaalisuutta käsittelevään kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2021. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään 18–70-vuotiasta suomalaista. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava. Tutustu aiempiin tutkimustuloksiin tarkemmin täällä.

 

Lisätietoja: 

Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected],+358 50 56 43 661   

 

Korona ja seksielämä

Kun ajattelet vallitsevaa koronaviruksesta johtuvaa poikkeusaikaa ja eristäytymistä sisätiloihin, miten hyvin seuraavat väittämät sopivat sinuun? (n=1000, %)

Kaikki

Poikkeusajalla ei ole ollut vaikutusta seksielämääni

Erittäin hyvin 30 %

Melko hyvin 17 %

Ei hyvin eikä huonosti 19 %

Melko huonosti 9 %

Ei lainkaan 14 %

En osaa sanoa / ei koske minua 11 %

 

Seksielämäni on monipuolistunut

Erittäin hyvin 3 %

Melko hyvin 10 %

Ei hyvin eikä huonosti 27 %

Melko huonosti 12 %

Ei lainkaan 36 %

En osaa sanoa / ei koske minua 13 %

 

Olen kokeillut uusia seksivälineitä

Erittäin hyvin 5 %

Melko hyvin 11 %

Ei hyvin eikä huonosti 13 %

Melko huonosti 7 %

Ei lainkaan 51 %

En osaa sanoa / ei koske minua 14 %

 

Seksihaluni ovat kasvaneet

Erittäin hyvin 3 %

Melko hyvin 12 %

Ei hyvin eikä huonosti 36 %

Melko huonosti 12 %

Ei lainkaan 27 %

En osaa sanoa / ei koske minua 10 %

 

Harrastin etäseksiä kumppanin kanssa

Erittäin hyvin 2 %

Melko hyvin 4 %

Ei hyvin eikä huonosti 7 %

Melko huonosti 5 %

Ei lainkaan 59 %

En osaa sanoa / ei koske minua 24 %

 

 

Lue lisää