Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Lantionpohja

Lantionpohjalihaksilla on merkitystä emättimen verenkiertoon, emättimen ja virtsarakon lihasten palautumiskykyyn esimerkiksi synnytyksen jälkeen, intiimialueiden tuntoherkkyyteen ja siten seksuaalisen nautinnon kokemiseen esimerkiksi yhdynnän aikana.

Erilaiset lihas-sairaudet voivat vaikuttaa myös lantionpohjaa heikentävästi.

Lantionpohjalihaksilla on merkitystä naisen elämänlaatuun. Emätintä ympäröivissä lihaksissa on runsaasti hermopäätteitä. Siksi vahvat lantionpohjalihakset parantavat yhdynnässä koettuja tuntemuksia. Oman kehon hallinta, seksistä ja seksuaalisuudesta nauttiminen sekä iän tuomien vaivojen minimointi ovat osa hyvää elämänlaatua, joihin voidaan vaikuttaa lantionpohjalihasten harjoittelulla.

Lantionpohjalihasten harjoittelua voidaan tehostaa geishakuulien ja treenikuulien avulla. Kuulat myös auttavat tunnistamaan lantionpohjalihakset paremmin. Silloin kun geishkuulat tai harjoituskuulat ovat mukana lantionpohjalihasten harjoittelussa, voi treenaamisesta tulla helpommin päivittäinen rutiini.

Geishakuulia löytyy yhden tai kahden pallon versioina. Yhden pallon geishakuula soveltuu hyvin henkilöille, joiden lantionpohjalihakset tarvitsevat enemmän harjoittelua. Yhden pallon geishakuula on kevyempi ja sitä on helpompi pitää sisällä emättimessä. Toisaalta yhden pallon kuula soveltuu hyvin myös aloittelijoille ja synnyttämättömille naisille sen pienemmän koon ja painon vuoksi. Yhden pallon geishakuula asettuu emättimessä oikeaan kohtaan, jolloin lantionpohjalihakset puristavat sitä tehokkaasti. Geishakuulien kanssa harjoituksia tehdessä onkin tärkeää tehdä lihaskuntoliikkeet oikein. Mitä enemmän geishakuulassa on painoa, sitä paremman vastuksen saat.

Kahden pallon geishakuulat ovat luonnollisesti painavammat kuin yhden pallon kuula. Pituutta näillä kuulilla on enemmän kuin yhden pallon kuulassa. Kahden pallon kuulia suositellaan synnyttäneille naisille joiden lantionpohjalihakset ovat jonkin verran kunnossa. Jos hankit geishakuulat ja huomaat, että tuote on esimerkiksi liian painava, etkä jaksa pitää geishakuulia sisällä emättimessä, voit harjoittaa lantionpohjalihaksiasi myös selin makuulla tai ilman geishakuulia. Sitten kun lihakset ovat voimistuneet voit harjoitella kuulilla myös muilla tavoilla. Hankinta ei siis mene hukkaan vaikka kuulat olisivat liian painavat.

Lue lisää
Sivu1/2