Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Näin suomalaiset yhdistävät seksin ja lapsiperhearjen

Näin suomalaiset yhdistävät seksin ja lapsiperhearjen

Lähes puolet Kaalimato.comin teettämään kyselyyn vastanneista lapsiperhearkea pyörittävistä suomalaisista myöntää, että seksille on vaikea löytää aikaa. Heistä noin 70 prosenttia on kuitenkin sitä mieltä, että seksi auttaa jaksamaan kiireissä. Kaalimato kokosi seksuaaliterapeutin käytännön vinkit seksin ja lapsiperhearjen yhdistämiseen.

Kaalimato.com tutki suomalaisten asenteita ja käyttäytymistä liittyen seksuaalisuuteen ja seksivälineisiin. Kyselyyn vastanneista suomalaisista 23 prosentilla oli perheessä lapsia. Lapsiperhearkea elävistä 67 prosenttia kertoo seksin vaikuttavan myönteisesti jaksamiseen arjen kiireissä.

"Arjessa jaksamiseen vaikuttaa niin moni tekijä, kuten stressi, lepo, uni ja liikunta. Myös tyytyväisyys seksielämään vaikuttaa luonnollisesti hyvinvointiimme. Etenkin pikkulapsiaikaan puolison huomioiminen saattaa jäädä uudenlaisten arjen haasteiden jalkoihin, jolloin kumppaneiden välinen seksi voi kuitenkin lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kokemusta arjen mielekkyydestä. Orgasmilla on toki tunnetusti myös terveydellisiä hyötyjä," Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo.

Seksille on vaikea löytää aikaa

Lapsiperheessä seksin harrastamista haittaa useammin ajan puute kuin uupumus. Lapsiperhearkea elävistä 47 % sanoo, että seksille on vaikea löytää aikaa. Heistä toisaalta 30 prosenttia kokee aikaa seksille löytyvän riittävästi. Vastaajista 38 prosenttia puolestaan kokee, ettei uupumus estä seksin harrastamista, mutta toisaalta vajaa kolmannes (29 %) kokee silti uuvuttavan arjen vaikuttavan seksiin kielteisesti.

"Jos ajanpuute tuntuu vaivaavan ja seksiä tekisi useammin mieli, on hyvä miettiä luovasti ja jopa itsekkäästikin vaihtoehtoja, miten seksille saisi järjestettyä arjesta edes pieniä hetkiä. Toisaalta kannattaa myös muistaa, että on täysin ok, että elämässä on välillä jaksoja, jolloin seksiä harrastetaan satunnaisemmin. Siitä ei kannata ottaa liikaa paineita, sillä usein tilanne kyllä tasaantuu ajan kanssa", Lavikainen muistuttaa.

Annukan vinkit pariskunnille lapsiperhearjen ja seksin yhteensovittamiseen

  1. Jakakaa vastuuta arjesta.
    ”Lasten hoitoon ja kotitöihin liittyvä vastuu on hyvä jakaa molempien vanhempien kesken. Etenkin kiireisinä aikoina uupumusta ehkäisee jo pelkkä tieto siitä, että kumppani on tukena jakamassa vastuuta arjen askareista.”

  2. Kohdatkaa toisenne päivittäin.
    ”Pienestäkin kosketuksesta, suudelmasta tai ystävällisestä sanasta voi saada paljon voimaa päivään. Aito läsnäolo pitää yllä perustyytyväisyyttä parisuhteessa, vaikka sitä toisinaan kestäisi vain yhdessä jaetun ruokailuhetken verran.”

  3. Olkaa seksin suhteen luovia.
    ”Jos lapsi nukkuu yöt vanhempien makuuhuoneessa eikä seksi ole silloin mahdollista, on hyvä muistaa, että makuuhuone ei ole ainoa paikka seksin harrastamiselle. Hyvä hetki pikaiselle ”isi ja äiti käyvät nyt suihkussa -seksille” voi löytyä myös silloin kun lapsi keskittyy tabletin katsomiseen. Seksin ei aina tarvitse olla kamasutraa, vaan toisinaan lyhyempikin rakasteluhetki riittää. Seksin ei myöskään aina tarvitse johtaa yhdyntään, vaan pelkkä helliminenkin tekee hyvää.”

  4. Puhukaa vaikeistakin asioista.
    ”Jos lapset sairastavat usein tai arkiset vastuut tuntuvat kaatuvan päälle, ei voimia aina riitä parisuhteen seksielämän ylläpitoon. Omista tuntemuksista on kuitenkin aina hyvä jutella kumppanin kanssa ja kertoa, mistä vaikkapa haluttomuus seksiin siinä hetkessä johtuu.”

  5. Valkoinen valhe lapsenvahdille on sallittu
    ”Yhteistä aikaa varten on yleensä hankittava lapsenvahti, kuten isovanhemmat tai kummit. Lasta hoitoon viedessä voi lapsenvahdille kertoa menevänsä elokuviin tai illalliselle, vaikka suunnitelmissa olisikin palata kotiin viettämään yhteistä aikaa vällyjen väliin.”

Tervetuloa ostoksille Kaalimatoon




Mitä mieltä olet lapsiperhearjen ja seksin yhteensovittamisesta? (n = 226 lapsiperheellistä eli 23 % vastaajista)

Seksi auttaa jaksamaan työkiireissä
Täysin samaa mieltä 34 %
Jokseenkin samaa mieltä 33 %
En samaa enkä eri mieltä 14 %
Jokseenkin eri mieltä 4 %
Täysin eri mieltä 2 %
En osaa sanoa 13 %

Seksille on vaikea löytää aikaa
Täysin samaa mieltä 15 %
Jokseenkin samaa mieltä 32 %
En samaa enkä eri mieltä 13 %
Jokseenkin eri mieltä 19 %
Täysin eri mieltä 11 %
En osaa sanoa 9 %

Olen usein liian uupunut töistä harrastaakseni seksiä
Täysin samaa mieltä 9 %
Jokseenkin samaa mieltä 20 %
En samaa enkä eri mieltä 17 %
Jokseenkin eri mieltä 21 %
Täysin eri mieltä 17 %
En osaa sanoa 15 %

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy:n analysoimaan kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internetpaneelissa huhtikuussa 2017. Kyselyyn vastasi 1 005 iältään yli 18-vuotiasta suomalaista, ja lähtöotos on kansallisesti edustava.

Lisätietoja: Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661

Kaalimato.com on Suomen suurin, hauskin ja luotettavin seksikauppa.
www.kaalimato.com

Lue lisää