Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Seksi auttaa suomalaisia jaksamaan kiireessä

Suuri osa työssäkäyvistä suomalaisista kokee, että seksi auttaa heitä jaksamaan työkiireissä, selviää Kaalimato.comin tuoreesta tutkimuksesta. Noin kolmannes työssäkäyvistä kuitenkin myöntää, että uupuu töistä liikaa harrastaakseen seksiä tai seksille on muuten vaikea löytää aikaa.

Kaalimato.com tutki suomalaisten asenteita ja käyttäytymistä liittyen seksuaalisuuteen ja seksivälineisiin. Suomalaisista työssäkäyvistä 69 prosenttia sanoo seksin auttavan heitä jaksamaan työkiireissä. Vain 7 prosenttia työssäkäyvistä on sitä mieltä, ettei seksillä ole vaikutusta kiireissä jaksamiseen.

"Seksi ja läheisyys lisäävät hyvänolontunnetta ja auttavat rentoutumaan. Etenkin orgasmilla on tunnetusti stressiä lieventäviä vaikutuksia, joten hyödyn saa myös sooloseksissä", Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo.

"Osaltaan tulos varmasti kertoo myös tasapainoisesta parisuhteesta. Tyytyväisyys seksuaalielämään sekä yhteenkuuluvuuden tunne antavat voimia stressaavaan arkeenkin", hän lisää.

Ajan puuttuminen ja uupumus osalla seksin esteinä

Työssäkäyvien suomalaisten kesken vastaukset puolestaan jakaantuivat kahtia kysyttäessä, onko seksille vaikea löytää aikaa. Vastaajista 39 prosenttia ei näe vaikeuksia löytää seksille arkisia hetkiä, kun taas lähes yhtä moni (35 %) toisaalta myöntää, että ajan löytäminen on vaikeaa.

Työssäkäyvistä 43 prosenttia ei koe töissä uupumisen haittavan seksielämää, kun taas jopa noin joka kolmannen (30 %) mielestä sillä on kielteisiä vaikutuksia seksin harrastamisen määrään.

"Kiireinen arki vaikuttaa hyvinvointiimme ja luonnollisesti myös seksiin. Kumppanien välinen seksi vaatii yleensä kiireetöntä ja rentoa aikaa yhdessäoloon, ja toisinaan työkiireiden keskellä tällaisen ajan löytäminen voi olla hankalaa. Jos arjen haasteet painavat kesäloman jälkeen mieltä, voi yksinkertaisilla pienillä muutoksilla taistella kiireen tuntua vastaan", Lavikainen muistuttaa.

Annukan vinkit pariskunnille työn ja seksin yhteensovittamiseen loman jälkeen

1) Tehkää makuuhuoneesta teknologiavapaa ympäristö. Sopikaa kellonaika – vaikka iltakahdeksan – jonka jälkeen kännykät ja tietokoneet suljetaan. Kun sosiaalinen media tai tv-ohjelmat eivät vie koko illalta huomiota, jää aidolle läsnäololle enemmän tilaa.

2) Sopikaa yhteisestä viikonloppulomasta tai muusta yhteisestä tulevasta tekemisestä ja merkatkaa se kalenteriin. Näin teillä on jotakin yhteistä kivaa odotettavaa, mikä pitää myönteistä olotilaa yllä, vaikka töihin paluu tuntuisikin raskaalta.

3) Auttaa toisianne kotitöissä. Etenkin kiireen keskellä jaksaa paremmin, kun tietää, että kumppani tukee ja jakaa vastuuta arjen askareista.

4) Pieni asia, kuten kosketus, suudelma tai ystävällinen sana eivät maksa mitään, mutta niissä piilee arjessa jaksamisen kannalta ihmeellinen voima.

Siirry kauppaan tästä

Mitä mieltä olet työn ja seksin yhteensovittamisesta? (%/ työssäkäyvät suomalaiset)

Seksi auttaa jaksamaan työkiireissä
Täysin samaa mieltä 36 %
Jokseenkin samaa mieltä 33 %
En samaa enkä eri mieltä 14 %
Jokseenkin eri mieltä 4 %
Täysin eri mieltä 3 %
En osaa sanoa 11 %

Seksille on vaikea löytää aikaa
Täysin samaa mieltä 8 %
Jokseenkin samaa mieltä 27 %
En samaa enkä eri mieltä 18 %
Jokseenkin eri mieltä 22 %
Täysin eri mieltä 17 %
En osaa sanoa 8 %

Olen usein liian uupunut töistä harrastaakseni seksiä
Täysin samaa mieltä 9 %
Jokseenkin samaa mieltä 21 %
En samaa enkä eri mieltä 18 %
Jokseenkin eri mieltä 26%
Täysin eri mieltä 17 %
En osaa sanoa 9 %

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy:n analysoimaan kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internetpaneelissa huhtikuussa 2017. Kyselyyn vastasi 1 005 iältään yli 18-vuotiasta suomalaista, ja lähtöotos on kansallisesti edustava.  

Lisätietoja: Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661