Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Seksivälineiden omistajilla peitto heilunut pandemian aikana muita suomalaisia useammin

Poikkeusolot ovat vaikuttaneet paitsi suomalaisten arkeen myös makuuhuoneiden aktiivisuuteen jo kohta kahden vuoden ajan. Kaalimato.com tarkasteli, millaisia selittäviä tekijöitä löytyy aktiivisempien seksinharrastajien taustoilta. 

Ristiintarkastelemalla Kaalimato.comin vuosittaista tutkimusta suomalaisten seksuaalisuudesta ja seksielämästä saatiin selville, että koronapandemian aikana tietyt tekijät ovat vaikuttaneet suomalaisten seksielämään. Kansallisesti edustavassa tutkimuksessa ilmeni, että erityisesti 18–24 ja 25–34-vuotiaat ovat saaneet kotoilusta uutta puhtia makuuhuoneeseen ja ovat näin ollen kokeneet pandemian vaikuttaneen vanhempia ikäluokkia positiivisemmin.  

 

– Lasten harrastustoiminnan rajoittaminen ja etäopetukseen siirtyminen on lisännyt lasten kotona vietettyä aikaa ja näin ollen saattanut aiheuttaa stressiä ja oman ajan puutetta vanhemmissa ikäluokissa. Tämä vaikuttaa herkästi myös seksielämään. Nuoremmissa ikäluokissa lisääntynyt kotoilua ja yhdessä olo on taas vaikuttanut positiivisesti seksielämään, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.  

 

Fantasiointi ja seksivälineet vauhdittaneet seksiaktiivisuutta 

 

Tutkimuksesta selvisi, että suomalaiset, jotka käyttivät sooloseksiin soveltuvia seksivälineitä ovat kokeneet pandemian vaikutukset seksielämäänsä muita positiivisemmin. Masturbointi ja omaan kehoonsa tutustuminen on siis tuonut monille iloa ja tyydytystä epävarman tilanteen keskellä.  

 

–  Koronapandemian pakottaessa viettämään enemmän aikaa kotona, monet ovat löytäneet tilaisuuden tutustua erilaisiin seksivälineisiin. Seksivälinevalikoimaan on helppo tutustua esimerkiksi verkossa, josta saa tuotekuvausten ja -arvosteluiden avulla paljon hyödyllistä tietoa välineiden valintaan, Lavikainen kertoo. 

 

Tutkimuksen mukaan myös fantasioinnilla yhdessä kumppanin kanssa on ollut positiivinen vaikutus seksuaalisen vireen ylläpitämiseen poikkeusolojen aikana. Samaan aikaan kuitenkin suomalaiset, jotka eivät fantasioi, mutta ovat myötämielisiä kumppanin fantasioiden toteuttamiseen, ovat kokeneet pandemian vaikuttaneen seksielämään negatiivisesti. 

 

Lavikainen muistuttaa, ettei fantasioimiseen ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa, vaan, siitä voi nauttia niin yksin kuin yhdessäkin.  

 

– Fantasiat voivat rikastuttaa parisuhdetta tai tuoda uutta potkua seksielämään. Toisen fantasiaa toteuttaessa voi jopa itsekin innostua jakamaan omia fantasioitaan. Jos ei kuitenkaan ole täysin varma toisen osapuolen suhtautumisesta aiheeseen, pieni pohjustaminen ei ole pahitteeksi. Apuna voi käyttää esimerkiksi erilaisia seksipelejä, joissa on tehtävien lisäksi kysymyksiä koskien fantasioita, Lavikainen rohkaisee. 

 

 

 

Yhdessä asuvat pariskunnat pandemian aikana hypänneet vällyjen väliin aiempaa harvemmin 

 

Tutkimuksen mukaan saman katon alla asuvien pariskuntien petiaktiivisuus ei ole välttämättä hyötynyt kaikista yhdessä vietetyistä tunneista. Etätyösuositukset ovat ajaneet osan pariskunnista saman katon alle myös työpäivien ajaksi, jolloin oma aika on jäänyt vähiin. Myös harrastusten rajoittaminen ja esimerkiksi päivittäisten työmatkojen aikana saadun oman hetken puuttuminen voi kiristää hermoja ja saada samalla housun napit pysymään tiukasti kiinni. Toisen ympärivuorokautinen läsnäolo voi siis vaikuttaa herkästi myös seksuaaliseen virittäytymiseen.  

 

– Pandemian aiheuttama jatkuva yhdessä olo voi tuoda haasteita parisuhteeseen. Oma aika ja erillisyys on parisuhteessa tärkeää ja niiden puute voi näkyä seksissä esimerkiksi haluttomuutena, Lavikainen toteaa. 

 

Asiasta kannattaa kuitenkin keskustella kumppanin kanssa avoimesti.  

– Toinen osapuoli ei välttämättä tunne samoin, jolloin omista tunteista kommunikointi voi auttaa pääsemään asiassa eteenpäin. Kannattaa pohtia yhdessä helpottavia keinoja tilanteeseen, Lavikainen summaa.  

 

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n suunnittelemaan ja analysoimaan suomalaisten seksielämää ja seksuaalisuutta käsittelevään kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2021. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään 18–70-vuotiasta suomalaista. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava. Tammikuussa 2022 kansalaiskyselydataan tehtiin lisäanalyysejä regressioanalyysin keinoin. Tutustu aiempiin tutkimustuloksiin tarkemmin täällä.  

 

 

Lisätietoja:   

 

Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661     

 

Lue lisää