Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 
Annun palsta
Hei,
Minulla on kauan ollut sama ongelma. Olen päälle 20v nainen ja seksielämää takana vaihtelevasti viiden vuoden ajan. Ongelmani on sellainen että minulla ratkeaa tosi usein välilihan alueelle haavauma seksin aikana. Gynellä joskus käydessä kysyin asiasta ohimennen ja hän epäili että limakalvo olisi kuiva. Olen kuitenkin harrastanut rasvaamista nyt jo aika kauan ja ratkeaminen yhä näkyy ja tuntuu. Pahimmillaan alapää voi olla joskus kipeä ja joudun olemaan selibaatissa. Asia ei hirveämmin minua vaivaa olen tottunut elämään sen kanssa, mutta välissä turhauttaa pitää pitkät esisessiot ettei paikat taas ratkea. Liukaste on ihan hyvä ja vakiovaruste, tuntuu enemmän ratkeaminen johtuvan nimenomaa miehen elimestä eikä niinkään kuivuudesta. Omasta kostumisesta en osaa sanoa, omasta mielestä olen kai normaali, en osaa määritellä. Ratkeamisen todennäköisyyttä pystyy vähentämään sormetuksella ennen virallista yhdyntää. Toisaalta mietin että omien asennevammojeni takia en aina osaa vaatia pitkää esileikkiä, voiko olla ettei alapää ja yläpää toimi yhteen ja sitten oikeasti en vain ole valmis yhdyntään ja sitten paikat ratkeaa hötkyilyssä? Lisäksi jos haluan olla seksuaalisesti aktiivisempi (vaikka pari kertaa päivässä) tuntuu että limakalvot ärtyvät aika pahasti ja viimeksi sain sen jälkeen hiivan.
Hei,
Jos sinusta tuntuu, että pitkä esileikki helpottaa ongelmaasi, kannattaa siihen silloin satsata. Emättimen suuaukon ja välilihan alueen rasvaamista öljypohjaisella rasvalla esim. kookosöljy, ceridal kannattaa myös jatkaa. Olisiko tällainen rasvainen rasva myös yhdynnän aikana käytettynä parempi vaihtoehto kuin tavallinen liukuvoide? Voit tarvittaessa keskustella asiasta vielä gynekologin kanssa, jos hänellä olisi lisää neuvoja tilanteeseen.

Toisaalta sinun on hyvä muistaa, että seksin ei aina tarvitse olla yhdyntää. Suulla ja käsin tyydyttäminen sekä esimerkiksi klitoriskiihottimen käyttö ovat myös nautinnollisia tapoja harrastaa seksiä ja rakastella. Toisaalta myös esileikkiin voidaan ottaa mukaan esimerkiksi klitoriskiihotin.

Tunnustele tuntemuksiasi. Jos sinusta tuntuu, että et ole valmis yhdyntään niin silloin se kannattaa jättää väliin. On totta, että myös pelko ihon ratkeamisesta ja kivusta on omiaan vähentämään seksuaalista halua ja voi estää kiihottumisen tai vähentää sitä. Kokeilkaa kumppanisi kanssa erilaisia tapoja saada ja tuottaa seksuaalista nautintoa toisillenne.

Terveisin
Annu
69 / 124