Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 
Annun palsta
Hei, minulla ei nuorena mennyt esinahka terskan yli eli se oli liian kireä. Kävin siitä lääkärissä ja minut laitettiin ympärileikkaukseen joka tehtiin 15 ikäisenä. Minulle ei neuvottu venyttämään esinahkaa vetämällä sitä välillä taakse, mikä vaikuttaisi nykyään olevan yleinen neuvo. Leikkaamaton eli esinahallinen penis on minusta paljon kiihottavamman näköinen (olen bi) ja minulle on ehkä muodostunut suoranainen fetissi sellaiseen "luomumunaan". Olen onnekseni saanut leikkiä muutaman ihanan leikkaamattoman miehen kanssa mutta en vain saa siitä tarpeekseni. Minua siis ärsyttää oma tilani. Onko mahdollista jollain esim leikkauksella tai itse venyttämällä palauttaa esinahka tai venyttää nykyistä ihoa terskan päälle, aiempaa tuntoherkkyyttä ei kyllä varmaan saa takaisin. Toivon että minua olisi aikanaan neuvottu venyttelemään esinahkaa leikkauksen vaihtoehtona, kokeilemaan sitä ensin. Hei, kiitos kysymyksestäsi!

Kyllä esinahkaa on mahdollista saada kasvatettua takaisin ja nimenomaan venyttämällä. Aikaa vievää puuhaa se on, mutta mahdollista kyllä. Venytystä voi kokeilla aluksi suihkussa tai ihan perusvoiteen avulla peniksen nahkaa liikutellen edes takaisin päivittäin. Yksilöllisistä ominaisuuksista johtuen, aikaa ihon venymiseen kuluu kuukausia, joskus yli vuodenkin ennen kuin muutoksia on havaittavissa.

Verkkokaupoista voi ostaa esinahan venyttämiseen tarkoitettuja välineitä ja yksi suosituimmista on tietämykseni mukaan tlctugger.com. Heidän sivuillaan on käytännölliset tuotteen käyttöohjeet, tukikeskusteluryhmä, havainnollistavat videot tuotteen valmistuksesta sekä käyttöohjeista. Toivon Sinulle paljon kärsivällisyyttä, edessäsi on pitkä prosessi!
115 / 124