Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Yli puolet suomalaisista omistaa tai olisi halukkaita omistamaan seksivälineitä - eniten kiinnostusta on orgasmi- ja kiihotusvoiteisiin

Seksivälineiden omistaminen ja käyttäminen yleistyy vuodesta toiseen. Kaalimato.comin teettämän kansallisesti edustavan tutkimuksen mukaan 40 prosenttia suomalaisista omistaa jo jonkin seksivälineen ja 14 prosenttia olisi kiinnostuneita hankkimaan seksivälineitä. Seksuaaliterapeutti jakaa vinkkejä, miten seksivälineitä voi ottaa mukaan myös kesän rientoihin.

Seksivälineitä löytyy tänä päivänä yhä useamman suomalaisen kotoa: Kaalimato.comin tuoreen tutkimuksen mukaan 15 prosentilla suomalaisista on kotonaan yksin käytettäviä seksivälineitä, yhdeksällä prosentilla kumppanin kanssa käytettäviä välineitä ja 16 prosentilla sekä että.

Naiset ovat tutkimuksen mukaan miehiä aktiivisempia seksivälineiden käyttäjiä. Miehet omistavat eniten yhdessä kumppanin kanssa käytettäviä välineitä (12 %), naiset taas yksin käytettäviä (20 %).

Eniten seksivälineitä omistavat 25–34-vuotiaat (58 %) ja seurustelevat, erillään asuvat, vastaajat (56 %). Sinkuista seksivälineitä löytyy joka kolmannelta (33 %).

– Suosituimpia seksivälineitä ovat vesipohjaiset liukuvoiteet, jotka soveltuvat niin yhdyntään kuin seksivälineiden kanssa käytettäviksi. Naisten kestosuosikkeja ovat lisäksi silikoniset ja ladattavat vibraattorit ja miesten mieleen ovat erityisesti Fleshlight-tekovaginat, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Liukuvoide käytössä liki 60 prosentilla suomalaisista

Kaikista suosituin seksiväline suomalaisten keskuudessa on liukuvoide, jota on käyttänyt miltei kaksi kolmasosaa vastaajista (59 %). Lavikaisen mielestä jokaisen seksuaalisesti aktiivisen kannattaisi ottaa liukuvoiteen käyttö osaksi arkea, sillä liukuvoiteet soveltuvat monipuolisesti niin yhdyntään kuin itsetyydytykseen ja tekevät intiimistä hetkestä nautinnollisemman.

– Liukuvoiteen käytöllä on todettu monia positiivisia vaikutuksia erityisesti naisten seksuaalisuuteen. Yleisesti ottaen seksi on koettu miellyttävämmäksi ja orgasmin saaminen on ollut helpompaa kosteana, Lavikainen sanoo.

– Monesti ajatellaan, että liukuvoidetta tarvitaan vain yhdynnässä, mutta suosittelen lämpimästi kokeilemaan liukuvoidetta myös käsi- ja suuseksin yhteydessä. Intiimialueiden koskettelu on huomattavasti nautinnollisempaa liukuvoiteen kanssa kuin ilman, ja erilaisia makuliukuvoiteita voi käyttää laajemmin vaikkapa koko kropalla, Lavikainen jatkaa.

Lavikainen toivoo, että liukuvoide olisi mukana etenkin nuorten ensimmäisillä yhdyntäkerroilla, jotta kokemus olisi mahdollisimman kivuton ja jättäisi nuorille naisille positiivisen mielikuvan seksistä.

Nuoret ovat seksivälinemyönteisimpiä

Lähes puolet suomalaisista (44 %) on kokeillut vibraattoria tai dildoa. Eniten käyttökokemusta niistä on 25–34-vuotiailla (58 %) sekä naisilla (55 %). Vibraattorit ja dildot ovat suht tuttuja miehillekin, joista kolmasosa (33 %) kertoo kokeilleensa niitä. Tekovaginaa tai masturbaattoria on puolestaan kokeillut 18 prosenttia miehistä.

– Seksivälineet edesauttavat ylläpitämään monipuolisuutta sekä soolo- että parisuhdeseksissä. Aitoja intiimialueiden muotoja mukailevat välineet ruokkivat mielikuvitusta, ja kumppanit voivat käyttää seksivälineitä toistensa kanssa yhdynnän sijaan. Penispumput ja -renkaat toimivat hoitomuotona erektiohäiriöihin ja seksivälineillä voi harjoittaa kestävyyttä start-stop-menetelmällä, Lavikainen luettelee.

Kyselyn tuloksissa aktiivisimmiksi seksivälineiden käyttäjiksi paljastuvat 25–34- ja 35–44-vuotiaat. Erityisesti 25–34-vuotiaat korostuvat kokeneina välineurheilijoina ja heidän vastauksensa erottuvat seksivälinemyönteisyytenä. Nuorelle ikäryhmälle tuttuja ovat niin liukuvoiteet (80 %), vibraattorit ja dildot (58 %), klitoriskiihottimet (39 %) kuin myös penisrenkaat (32 %). Vähiten omakohtaista kokemusta seksivälineistä on 55–64- sekä 65–70-vuotiailla.

Lavikainen suosittelee myös varttuneempia suomalaisia tutustumaan seksivälineisiin avoimin mielin, sillä ne voivat piristää pitkien parisuhteiden seksielämää:

– Seksivälineet tuovat nautintoa niin omiin kuin yhteisiin intiimeihin hetkiin. Kesälomien ajanvietteeksi sopivat toki myös erilaiset seksipelit, jotka toimivat paitsi ohjelmanumerona kaveri- tai polttariporukalle myös helposti lähestyttävänä tutustumisvälineenä kumppanin seksuaalisiin mieltymyksiin.

Nautinnon lisääminen houkuttelee: moni kertoo olevansa kiinnostunut hankkimaan ja kokeilemaan seksivälineitä

Kiinnostus hankkia ensimmäinen seksiväline on tasaisen suurta kaikissa ikäryhmissä. Eniten seksivälineen hankinta kiinnostaa 18–24- sekä 55–64-vuotiaita (molempia 17 %) ja vähiten 45–54-vuotiaita (10 %). Erityisesti suomalaiset olisivat kiinnostuneita kokeilemaan orgasmi- tai kiihotusvoidetta (22 %) tai klitoriskiihotinta (18 %). Kolmanneksi kiinnostavinta olisi tekovaginan kokeilu (13 %).

– Klitoris ei usein saa riittävästi huomiota seksissä kumppanin kanssa. Koska orgasmi- ja kiihotusvoiteita käytetään nimenomaan klitoriksella, jo alueen koskettaminen vaikuttaa myönteisesti kiihottumisentunteeseen. Myös tavallisen liukuvoiteen lisääminen klitorikselle voi ajaa saman asian, mutta orgasmi- ja kiihotusvoiteisiin on usein lisätty klitoriksen verenkiertoa vilkastuttavia ainesosia, joka tuntuu kihelmöivältä ja kiihottavalta kehossa, Lavikainen kertoo.

Seksuaaliterapeutin kuumat vinkit seksivälineiden hyödyntämiseen kesällä:

 

  1. Pulahda järveen viilentymään vesitiiviin seksivälineen kanssa.
  2. Lähde kumppanin kanssa rauhalliselle kesäyön metsäkävelylle ja harrastakaa seksiä luonnon helmassa.
  3. Aloita kumppanisi kiusoittelu kesäisellä piknikillä etäohjattavien seksivälineiden avulla ja katsokaa, mihin ilta johtaa.
  4. Pakkaa seksivälineet matkalaukkuun kesälomareissulle, suunnistitpa sitten staycationille hotelliin tai pidemmän matkan päähän mökille.
  5. Kootkaa kaveriporukka kasaan ja viettäkää rattoisa kesäilta humorististen seksipelien kanssa.

 

 

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n suunnittelemaan ja analysoimaan suomalaisten seksielämää ja seksuaalisuutta käsittelevään kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2021. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään 18–70-vuotiasta suomalaista. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava. Tutustu aiempiin tutkimustuloksiin tarkemmin täällä.

 

Lisätietoja: 

Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected],+358 50 56 43 661   

 

Kaalimato.com – Todennäköisesti Suomen seksikkäin verkkokauppa. www.kaalimato.com 

 

Seksivälineet

Onko sinulla tällä hetkellä käytössäsi jokin seksiväline? (n=1000, %)

Kaikki

Kyllä, yksin käytettävä 15 %

Kyllä, kumppanin kanssa käytettävä 9 %

Kyllä, sekä yksin että yhdessä käytettävä 16 %

Ei ole, mutta olisin kiinnostunut hankkimaan 14 %

Ei ole, eikä minua kiinnosta hankkia 43 %

En halua vastata 4 %

 

Alla on lista erilaisista seksivälineistä. Oletko käyttänyt tai kiinnostunut kokeilemaan kyseisiä välineitä? ”En ole käyttänyt, mutta kiinnostunut” -vastausten prosenttiosuudet. (%)

Miehet, top 3

Orgasmi- tai kiihotusvoide 22 %

Tekovagina/masturbaattori 21 %

Klitoriskiihotin 18 %

 

Naiset, top 3

Orgasmi- tai kiihotusvoide 22 %

Klitoriskiihotin 19 %

Vibraattori/dildo 11 %