Olemme valinneet tähän kategoriaan seksilelut vasta niihin tutustuville henkilöille.
Vertailemalla seksivälineet netistä löydät varmasti itsellesi sopivan.
Helppokäyttöiset ja riittävän ohuet hieromasauvat sopivat erityisesti seksileluja ennen käyttämättömille henkilöille.
Klitoriskiihottimet ovat niin ikään helppokäyttöisiä ja helposti lähestyttävän näköisiä. S/M & Bondage tuotteista valitsimme välineitä hellään kiusoitteluun.
Seksilelujen maailmaan tutustuminen kannattaa aloittaa rauhassa ja omaa kehoa kuunnellen. Liukuvoidetta kannattaa varata jo valmiiksi ettei uuteen välineeseen tutustuminen tyssää riittävän liukasteen puuttumiseen.
Kokeile välineiden kanssa vartalon eri alueiden tunneherkkyyttä. Käytä rohkeasti mielikuvitusta sillä esimerkiksi joitakin klitoriskiihottimia voidaan käyttää myös emättimen sisällä sekä värisevät hieromasauvat sopivat myös ns. ulkoiseen käyttöön.
Seksivälineen käytön ei tule tuntua epämiellyttävältä vaan sen tarkoitus on tuottaa nautinnollisia tuntemuksia sinulle ja/tai kumppanillesi.
Panthenolia sisältävä liukuvoide rauhoittaa ja hoitaa limakalvoja. Laadukkaassa, vesipohjaisessa Premium - liukuvoiteessa on erittäin sileä koostumus.
Panthenolia sisältävä liukuvoide muodostaa iholle suojaavan kalvon...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Leikitpä kumppanisi tai välineen kanssa, nautinnollinen peppuseksi tarvitsee ennen kaikkea yhden asian: hyvän voiteluaineen! Turvallinen, vesipohjainen anaaliliukuvoide on erittäin täyteläistä, silkkistä ja pehmeää!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Uuuuh, tässäpä solakan sutjakka anaalitappi, joka hyväilee perberiä sähäkällä värinällä ja ohuella varrellaan! Assemble-anaalitapissa on kymmenen erilaista värinävaihtoehtoa...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mustat silmälaput joiden alta ei kurkistella.
Näissä silmälapuissa on nenän kohdalla levike joka estää tehokkaasti kurkistelun. Pehmeät ja miellyttävät silmälaput lisäävät seksuaalista nautintoa kun näköaisti on poissa "pelistä".
Pimeässä aistit herkistyvät ja seikkailu voi alkaa! Taboomin Glow in the Dark -nilkkakahleet sopivat monipuolisesti sidontaan ja näppärän kiinnityksensä ansiosta ne saa napattua sessioihin mukaan – nopeasti!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mikä voisikaan olla hauskempaa kuin kutitella rakkaintasi höyhenhuiskalla? No ehkä tietysti se, että kumppanisi kutittelee sinua...
Tässä pienessä pinkissä höyhenhuiskassa on aitoja höyheniä ja sen kosketus tuntuu iholla suloisen kiihottavalta ja kiusoittelevalta.
Elaina -anus on pienikokoinen, ihanan pehmeä ja se kulkee mukanasi huomaamattomasti minne vain. Aloittelijoille ja ensi kertaa kotelottomiin keinoanuksiin tutustuville!
Pehmeästä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Todella herkullisen ja luonnollisen tuoksuiset makuliukuvoiteet ovat pakattu matkakokoisiin tuubeihin, joissa ne kulkevat näppärästi mukana ollen heti valmiita käyttöön, kun tarve vaatii! Vesipohjaisena nämä liukuvoiteet sopivat kaikenlaiseen seksiin ja seksivälineiden seuraksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pieni ruoska kevyeen läimäyttelyyn! Piiskaamiseen ei aina tarvitse olla kovaa ja rajua, vaan piiskaamisen toteutuksen voi aloittaa myös hieman kevyemmällä ruoskinnalla.
Tämä ruoska onkin näppärän kokoinen pikkutuhmiin leikkeihin.
Värikkäästi kuvioidulla lätkällä voi läpsytellä kevyesti tai tarvittaessa laittaa kumppani kunnolla kuriin! Hyvännäköisen Ouch Old School Tattoo -lätkän napakka rakenne ja sopiva koko takaavat nautinnollisen voimakkaat iskut.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tutustu bondage-seksin maailmaan helposti ja turvallisesti. Nämä kevyet ja helppokäyttöiset käsiraudat sopivat erinomaisesti aloittelijoille ja johdattavat sinut sekä kumppanisi bdsm-henkisen seksin kiihottavaan maailmaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pasante Taste -kondomilajitelma sisältää 12 kpl erivärisiä, -makuisia ja -tuoksuisia kondomeja. Värilliset makukondomit tekevät seksistä hauskempaa ja maistuvampaa!
Erittäin hyväntuoksuiset lateksikondomit ovat käsitelty silikonipohjaisella liukuvoiteella.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä säädettävä penisrengas on käytössä todella miellyttävän tuntuinen. Säädettävyytensä ansiosta se sopii kaiken kokoisille peniksille. Kestävästä silikonista valmistetussa penisrenkaassa on levikkeet...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Toiveena kestävä erektio? Säädettävä, silikoninen Stretch Booster -penisrengas sopii kaikenkokoisille miehille ja sitä on helppo käyttää.
Penisrengas asetetaan puristamaan peniksen juurta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Matkakokoiset liukuvoidetuubit sopivat yllättäviin seksihetkiin sekä nautinnollisiin ja jännittäviin kokeiluihin. Skins-tuotesarjan laadukkaat liukuvoiteet sopivat myös lahjaksi.
Liukuvoidepakkaus sisältää Skins Aqua -vesipohjaisen liukuvoiteen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Valitse ToyFluid sujuvaan nautintoon! Fun Factoryn vesipohjainen liukuvoide liukastaa kaikenlaisen seksin ja sopii mainiosti käytettäväksi seksivälineiden kanssa.
Riittoisa ToyFluid-liukuvoide antaa ihanan tuntuista ja kiihottavaa lisäliukkautta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Säädettävä penisrengas sopii kaikille ja tekee erektiosta todella kovan ja kestävän.
Napakka penisrengas voidaan säätää juuri oikean kokoiseksi ja löysyttää nopeasti. Siksi tämä tuote sopii hyvin myös henkilöille...
Tyylikkäät ja taatusti nautinnolliset, karvapäällysteiset käsiraudat ovat jännittävän bondagen vakiovaruste!
Metallisten käsirautojen päällä on pörröinen ja pehmeä irrotettava pehmuste.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Piilota kumppanisi silmät hyvin peittävällä, kuvioidulla maskilla ja saat hänen aistinsa herkistymään! Ouch-sarjan kuvioidun silmämaskin mustaan pintakerrokseen on leikattu sopivan tuhma sana, joka hohtaa maskista syntisen punaisena.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huikean suursuosion saanut Satisfyer Pro2+ antaa useimmille naisille hekumallisen klitorisorgasmin! Satisfyer Pro 2 -sarjan klitoriskiihottimeen on lisätty vibraattoriominaisuus joten klitorista nautinnollisesti paineaalloilla imevä sekä erilaisilla vibraatioilla hierova Pro 2+ Vibration -klitoriskiihotin mahdollistaa aiempaa helpommin orgasmin myös niille...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nämä penisrenkaat ovat tarkoitettu miehelle, joka haluaa vahvistaa erektiota helposti ja yksinkertaisesti. Helppokäyttöiset, eri kokoiset penisrenkaat sopivat kaiken kokoisille peniksille. Venyvästä materiaalista valmistetut penisrenkaat puristavat hieman eri voimakkuudella...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kätevä kahden kestävän sidontaköyden setti tarjoaa mahtavan määrän vaihtoehtoja sitomisleikkeihin! Pituutta kummassakin köydessä on huimat 5 metriä. Restrain Me -köysien päässä on Fifty Shades of Greyn logolla varustetut tulpat.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikkäät ja laadukkaat, metalliset nänninipistimet puristavat nännejä kiihottavan napakasti ja roikkuva ketju lisää suloisen tuskan määrää. Puristuksen voimakkuutta säädetään portaattomasti säätöruuveilla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin täyteläinen silikonipohjainen liukuvoide rentouttaa sulkijalihasta liukastaen samalla tehokkaasti. Tämä tuote tekee peppuseksistä nautinnollista molemmille.
Tämä anaaliliukuvoide on ainesosiltaan samanlainen kuin Pjur Analyse Me Relaxing -liukuvoide...
Pitkään liukuva, vesipohjainen hierontaliukaste sopii sekä vartalon hierontaan, että seksiin. Hennosti tuoksuva, laadukas hierontaliukaste kosteuttaa intiimialueita ja koko vartaloa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Anna kumppanillesi ihanan tuoksuinen, viettelevä ja lämmin hieronta! Tämä setti sisältää kolme tuoksuvaa kynttilää, joiden vaha sulaa palaessaan ihanan lämpimäksi hierontaöljyksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ouch-sarjan anaalisuihku on käytännöllinen laite, kun halutaan harrastaa puhtaampaa anaaliseksiä, tai kun halutaan saada anaali puhtaaksi ennen paastoamisen alkamista!
Reilunkokoisen anaalisuihkun säiliön vetoisuus on n. 2 dl...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!"This Is Lube." He spreads some more on me... Tee kuten Herra Grey ja neiti Steele ja nauti ihanan anaaliliukuvoiteen mukanaan tuomasta mielihyvästä! Vesipohjainen liukuvoide helpottaa anaaliyhdynnän toteuttamista ja tekee siitä huomattavasti miellyttävämpää.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pirteän värinen, tehokas ja helppokäyttöinen vibraattori on oivallinen valinta, vaikka ensimmäiseksi seksivälineeksi. Sileäpintaisessa ja saumattomassa vibraattorissa on portaattomasti säädettävä moottori ja kokonsa puolesta se kulkee mukana...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Uudistavaa ja hoitavaa pantenolia sekä rauhoittavaa kamomillaa sisältävä liukuvoide on suunniteltu erityisesti intensiiviseen anaaliseksiin. Tämä vesipohjainen anaaliliukuvoide sopii erittäin hyvin myös anaalivälineiden seuraksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiiltäväpintainen bondageteippi soveltuu mainiosti erilaisiin sidontaleikkeihin! Riittävän pitkän sidontateipin avulla voi tehdä erilaisia kauniita kinbaku-sidontakuvioita ihon pintaan tai kietoa kumppanin napakkaan pakettiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nexus -sarjan anaalisuihku puhdistaa paikat ennen anaaliseksiä ja anaalivälineiden käyttöä. Kätevän kokoisessa anaalisuihkussa on ohut putki ja tämä suihku sopii hyvin myös aloittelijoille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pienikokoinen, ihanan joustava dildo sopii sekä aloittelijalle että pienemmästä pitävälle. "Jellymäisestä" ja superkimmoisasta materiaalista valmistettu dildo joustaa vartalon liikkeiden mukaan ja se sopii myös anaalipenetraatioon.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Jos peppuseksi kiinnostaa niin tällä pienikokoisella ja pirteänvärisellä Flirts-tuotesarjan anustapilla on helppo aloittaa tutustuminen! Sileästä ja pehmeästä silikonista valmistettu anaalitappi on ihanteellinen esim.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pirteän väriset geishakuulat saavat hyvälle mielelle jo pelkällä ulkonäöllään. Halkaisijaltaan hieman pienikokoisemmat ja kevyemmät kahden pallon geishakuulat sopivat erinomaisesti myös niille naisille...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä vibraattori on kuin timantti. Silkkisen tuntuisen pikku-vibraattorin pinnassa on timantin pintaa muistuttava kuvio. Ihanasti käteen sopiva vibraattori kulkee mukana vaikka käsilaukussa ja sen tehokas moottori kiihottaa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä sauva on kuin oikea penis mutta se myös värisee kiihottavasti! Hohtavan pinkki tekopenis on aina asennossa ja valmiina tyydyttämään tarpeesi.
GC-tuotesarjan oikean peniksen näköinen vibraattori on makuuhuoneen suosikkikumppani.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pirteän vihreä Kaalimato-anaalitappi saa hymyn huulillesi! Laadukas, linjakas ja kestävä anaalitappi imukupilla on nätti ja sopivan kokoinen aloittelijoillekin.
Kaalimato-anaalitappi on valmistettu ihanan pehmeästä ja erittäin hygieenisestä 100% silikonista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SONO-tuotesarjan anustappisetti on oiva valinta peppuseksiä aloitteleville ja vaihtelusta pitäville, sillä se sisältää 4 erikokoista ja -muotoista anustappia. Anustappisetin parissa on helppo kokeilla erilaisten anustappien tuomia tuntemuksia.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vihdoinkin saat kiihottavaa nautintoa, niin ettei kukaan huomaa. Huulipunan näköinen vibraattori on jotain aivan muuta miltä näyttää...
Tämän huulipunavibraattorin pää on valmistettu joustavasta silikonista ja se värisee niin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!