Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 
Annun palsta
Hei, Olen 24 vuotias nuorimies ja elän avosuhteessa avovaimoni kanssa. Makuuhuoneen puolella meillä on mennyt aina hyvin. Olen kuitenkin jo pitemmän aikaan haaveillut ja fantasioinut siitä, että puolisoni harrastaisi seksiä muiden miesten kanssa. Haluaisin, että hän pettäisi minua, mieluiten vaikka niin, että itse tietäisin siitä mutta hän ei tietäisi minun tietävän. Onko tämä normaalia? Usein harrastaessamme seksiä kuvittelen mielessäni kuinka jonkun toisen miehen penis on hänen suussaan tai vaginassaan jos hän on ottamassa minulta suuseksiä. Olen myös erittäin kiihottunut ajatuksesta, että katselisin kuinka kaksi miestä rakastelisi avovaimoani minun katsellessa vieressä. Haluaisin kysyä neuvoa, että kannattaako minun ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan tai pyrkiä kenties toteuttamaan se? Olemme jo kokeilleet dildon käyttämistä samalla kun hän on ottanut minulta suihin. Hän piti siitä erittäin paljon ja sai voimakkaan orgasmin. Olin myös itse erittäin kiihottunut. Hei,
Ihmisillä on erilaisia fantasioita ja asioita joista he kiihottuvat ja se on normaalia. Omien fantasioiden kertomista kumppanille, sekä niiden toteuttamista kannattaa harkita tarkkaan. Kumppani ei välttämättä kiihotu samoista asioista kuin sinä. Usein fantasia ei myöskään tosielämässä toteutettuna tunnukaan niin kiihottavaa kuin mielikuvissa.

Se, että tyttöystäväsi pitää dildosta ei tarkoita sitä, että hän pitäisi seksistä toisten miesten kanssa sinun katsellessa vieressä. Tällaisen seksifantasian toteuttaminen voi joskus myös vaikuttaa parisuhteeseen jälkeen päin, esimerkiksi mustasukkaisuuden muodossa. Toisinaan on vaikea arvioida ja tietää omia tuntemuksiaan, mitä mahdollinen fantasian toteuttaminen saa aikaan itsessä ja parisuhteen dynamiikassa. Toisinaan fantasia menettää myös vaikuttavuuttaan silloin kun sen kertoo toiselle tai toteuttaa sen tosielämässä. Siksi asiaa kannattaa harkita tarkkaan.

Yksi vaihtoehto on aloittaa keskustelu avovaimosi kanssa seksifantasioista yleensä. Voitte keskustella seksin monimuotoisuudesta, arvoistanne ja ajatuksistanne ensin yleisellä tasolla. Keskustelu voi johtaa myös siihen mistä molemmat pitävät ja kiihottuvat kahden keskisessä seksissänne ja myös fantasiatasolla. Keskustelu voi avata sinulle avovaimosi ajatuksia ja arvomaailmaa, sekä virittää keskustelua seksiin liittyvistä asioista.

Jos päätät kertoa kumppanillesi seksifantasiasi ovat sen mahdolliseen toteuttamiseen liittyvät asiat sitten teidän kahden keskusteltavissa ja päätettävissä. Niin kuin sanottu, fantasian kertomista kumppanille sekä sen toteuttamista kannattaa harkita tarkkaan ja monelta kantilta. Toteuttamiseen tarvitaan molempien halu, eikä toista voi pakottaa mihinkään. Toisinaan, se oma ykkös-seksifantasia on hyvä pitää henkilökohtaisena "salaisuutena" ja omana kiihottumisen keinona ilman, että sitä kertoo kumppanille. Toisinaan jaetusta fantasiasta voi tulla myös kumppaneiden seksielämää rikastuttava, yhteinen "salaisuus" jne.

Jos kumppani ei halua toteuttaa toisen fantasiaa on sen toteuttamiseen liittyvät ajatukset hyvä jättää taka-alalle. Parisuhteessa joutuu tekemään usein kompromisseja eikä hyvää suhdetta ja parisuhteen seksielämää kannata pilata sillä, että pakkomielteisesti haluaa toteuttaa omia fantasioitaan. Voit myös itse löytää uusia keinoja käyttää seksifantasiaasi rakastellessasi avovaimosi kanssa. On hyvä muistaa, että seksifantasiat ovat yksi kiihottumisen keino ja nautinnon lähde myös parisuhteen seksissä vaikkei niistä toiselle kerrokaan.

Terveisin
Annu
33 / 85