Kaalimato.com uudistuu - lue lisää

Desire-seksipeli

TESTIRAPORTTI

Desire seksipeli testattiin kahden pariskunnan voimin. Peli sai positiivista palautetta ja sen avulla pariskunnat saavat lisämaustetta erityisesti esileikkiin. Toisella pariskunnalla suurimmaksi haasteeksi koitui malttaa pelata peli loppuun asti ennen kuin pääsi tositoimiin.

TulikettuPari, N42 v.

Ensisilmäyksellä peli näyttää hieman epätasa-arvoiselta, pakkauksessa on vain vähäpukeisen naisen kuva. Itse pakkaus on muuten lupaavan näköinen, esitellen myös sisältöä pienillä kuvilla. Tekstit takana ovat ylistäviä ja kertovat sisällöstä loputkin tarvittavat tiedot.

Ensireaktio pelilautaan on kahtiajakoinen: hieman kiikkerä ja mahdollisesti liukas nappuloille, pitkältä tuntuva rata ja se nainen on taas valloittanut kaikki kolme kuvaa. Värit ovat kuitenkin sopusoinnussa keskenään ja pelin rakenne kulkee muodostaen kaksi sydäntä.

Alkuun pitää tietenkin lukea säännöt: sanoisin, että aivan ymmärrettävät, mutta hieman monimutkaiset. Eikä välttämättä sovellu ainakaan suomalaiseen ajatusmaailmaan, että ensin pitää miettiä spontaaneja, eroottisia tehtäviä ja eroottisia haaveita toiselle toteutettavaksi. Näitä oli hieman hankala keksiä.

Sisältöön tutustuttuamme ihmettelimme hieman käsirautoja: ilmeisesti ne olivat vain rekvisiittaa, koska a) miehelle liian pienet b) helposti käytössä hajoavat. Sulka vaikutti kivalta! Samoin sydämenmuotoiset kynttilät olivat mieltälämmittäviä.

Sitten pelaamaan: ensimmäinen heitto ja ruutu, jossa piti vähentää vaatteita. Olisi pitänyt ilmeisesti pukeutua peliä varten, koska heti piti alkaa riisuutua. Eikä meillä ollut alussa juurikaan mitäään riisuttavaa. Tehtäväkorttien tehtävät oli tehty periaatteessa kumpaakin sukupuolta ajatellen, lähes kaikissa korteissa. Sulalla sivelyt oli taivaallisen tuntuisia... Osa tehtävistä aiheutti pelin katkeamisen hetkeksi, mutta toisaalta, ehkä se oli tavallaan maaliin pääsemistä pelissä. Lopussa voittajalle toteutettiin hänen unelmansa, joka oli alussa kirjoitettu ylös muutaman vaihtoehdon kera. Viimeistään tässä vaiheessa peli unohtui täysin.

Mielestäni peli oli ihan mukavaa vaihtelua arkiseen touhuiluun, mutta sanoisin, että se on enemmän suunnattu uusille pariskunnille, jotka vasta tutustuvat toisiinsa. Vanhemmille pareille ihan kivaa ajankulua, mutta pitää olla tosiaan aikaa varattuna hyvin. Lomalla voisi toimia loistavasti!

Tästäpä tuli mieleeni myös useamman pariskunnan kesken toteutettava peli: ja jos tarpeeksi vapautuneita oltaisiin, voisi parit muodostua satunaisesti noppaa heittämällä mahdollisesti sukupuolirajatkin unohtaen. Siinä olisi jännitystä kerrakseen ja varmasti pääsisi ikimuistoisia tehtäviä toteuttamaan!

Kirjoittanut: Tulikettu
SolttuseksiäPari N 18 v., M 19 v.

Tällä kertaa testattavaksemme tuli jotain täysin uudenlaista: Desire-seksipeli oli meille molemmille ensimmäinen laatuaan, joten into makuuhuoneessa oli piukassa.

Ulkomuotonsa puolesta peli ei pääse täysin oikeuksiinsa. Pelilauta on ohut eikä erityisen tukeva, joten sängyllä pelaaminen koitui haaveeksi. Sen sijaan pehmeällä olohuoneen matolla ei ollut ongelmia, ja maisemanvaihdos toi omaa innostusta pelaamiseen. Peliin kuuluu muun muassa tehtäväkortit, pelinappulat, sulka ja käsiraudat. Raudat eivät ole kovin vahvaa tekoa, joskin pikkutuhmaan esileikkiin ne käyvät oikein hyvin. Jos suunnitelmissa on jatkaa kovemmilla otteilla, voi hyvä idea olla vaihtaa järeämpiin sitomisvälineisiin. Sulka sopii kutitteluun ja kiusaamiseen mainiosti, vaikka me emme itse malttaneet pitää pelaamista hentona, vaan kutittelu vaihtui piiskaamiseksi nopeasti.

Mitä lautaan itseensä tulee, ruudut ovat hieman epätasapainossa: riisuutumisruutuja on turhan paljon suhteessa muihin ruutuihin, joskin saimme ne toimimaan itsellemme soveltamalla sääntöjä hieman. Tehtäväruudut olivat monipuolisia ja jättävät sopivasti tilaa omille tulkinnoille, jolloin pari voi tehdä pelinkulusta omanlaisensa ja halutessaan lisätä muita leluja pelin kulkuun mukaan. Joistakin kortin tehtäväpareista tulee hieman kömpelöjä, joten pelatessa tarvitsee ripauksen huumoria ja luovuutta.

Suosittelisin peliä lämpimästi pareille, jotka kaipaavat lisämaustetta erityisesti esileikkeihin. Pelikokemuksemme kaiken kaikkiaan oli erittäin positiivinen, sillä pelattuamme laudan puoliväliin olimme molemmat kiimasta sekaisin. Suurimmaksi haasteeksi siis koitui malttaa pelata loppuun asti.

Kirjoittanut: Solttuseksiä
Edellinen arvio: Satisfyer - Men Vibration Seuraava arvio: PDX Elite - Dirty Talk Starter Stroker
v