Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Simplicity - Caine Anaalivibraattori

TESTIRAPORTTI

Tämän anaalivibraattorin hinta-laatusuhdetta kehuttiin erittäin hyväksi. Todella tehokas vibra ja nautinnollinen muotoilu!

Queer of the HillSinkku, queer 33v., M 29

Sain tällä kertaa testattavaksi nimensä mukaisesti simppelin anaalivibraattorin. Ulkoasultaan paketti on jopa kliinisen yksinkertainen, tieteellinenkin, joten laadukasta menoa lienee luvassa. Lelulla näyttäisi olevan vuoden takuu, joten se toiminee kovemmassakin käytössä. Vibra on USB-ladattava, erinomaista! Perusasiat näyttäisivät olevan kunnossa.

Minusta hieman tuntuu, että olen aiemminkin testannut vastaavanlaisia leluja: 10 eri moodia, pehmeästä silikonista tehty, aloittelijalle turvallisen pienoinen, potkua löytyy mukavasti. Pelottaa, että tämä on nyt toistoa, mutta tätä Caine-vibraa on helppo käyttää ja se pysyy napakasti paikallaan. Lelu tärisyttää oikein mukavasti eturauhasta ja myös välilihaa. Se on tosin uutta, että kymmenessä moodissa on ainakin yksi selkeästi erilainen meno: tärinä alkaa täysiltä ja lähtee liukuen hiljenemään. Tuntui ihanan pumppaavalta tämä!

Minä haluaisin sanoa jotakin uutta tästä lelusta, mutta en oikein pysty. Tämä vibra on aika lailla verrattavissa edelliseen arvioni leluun käyttökokemukseltaan. Vibra on erityisen tehokas, siitä iso plussa, vuoden takuu antaa tunteen laadusta.

Selällään, mahallaan, pakaroita yhteen pumpaten, kädellä avittaen, tuolilla istuen ja lantiota heilutellen, seinää vasten paukuttaen - kaikissa mahdollisissa asennoissa tuntuu mukavalta, ei kait siinä. Ja kun vibran on hyvin puhdistanut, sillä on kiva kiusailla penistä ja kassien seutua myös, niskajumiinkin tuli kokeiltua (ei tosin selkeää vaikutusta tähän).

Tää on nyt tämmöinen mukava makupala tää vibra, ei huono!

Kirjoittanut: Queer of the Hill
botTomAndJerryPoikapari 29 v. / 28 v.

Postissa tupsahti tällä kerralla pieni ja sievä moottoroitu anaalitappi. Erilaisia moottoroituja tappeja jo testanneena epäilykset tästä anaalitapista heräsivät, sillä tuote näytti hieman heiveröiseltä ja halvan näköiseltä antaakseen kunnon värinät - tai niin ainakin luulin.

Aluksi hieman perusfaktoja; tapin pohjassa on yksinkertaiset +/- -napit, joiden avulla tapin saa päälle ja vaihdeltua erilaisia ohjelmia. Tapissa on kymmenen erilaista ohjelmaa joita siis voi vaihdella nappien avulla. Tappi on saumaton ja materialtaan kantaa lukuunottamatta silikonia.

Ensisilmäyksellä tappi antaa varsin positiivisen kuvan. Tapissa on kolme erikokoista palloa, jotka kuitenkin ovat mukavan pienikokoiset. Tappi liukuu sisään pienen lämmittelyn jälkeen ja asettuu tukevasti paikalleen. Sitten ne värinät; voi luoja! Näinkö pienestä lelusta lähtee tälläiset vibrat? Lelun keksijä on nokkelasti pistänyt moottorin tapin päähän, jonka ansiosta vibra tuntuu koko lantiossa ja vatsanpohjassa.Kymmenen erilaista värinätoimintoa antavat kyllä mahdollisuuden löytää itselle paras vaihtoehto. Tapin ollessa sisällä moottorin ääntä ei lähes kuule. Ainoana miinuksena on tapin kaksi nappia, joita on vaikea etsiä ja löytää tapin ollessa sisällä pepussa.

Gutaa myös tekee, kun tappia liikuttaa edestakaisin pepussa. Pallomainen muotoilu antaa lisäkiksejä myös tähän hommaan. Villeimmille käyttäjille vinkkinä; tapin kanta on sen verran huomaamaton, että sen kanssa voi lähteä vaikka kesäiltana terassille yksille! Maailman menoa on kiva katsella tapin suristaessa kilpaa ampiaisten kanssa.

Paljon erilaisia tappeja testanneena muodon ja värinän ansiosta tappi nousee testaamieni tappien aateliin. Suosittelemme ehdottomasti testaamaan tätä tappia, varsinkaan jos etsinnässä on vähän halvemman hintaluokan tappi. Tämän yksilön hinta-laatu-suhde on erittäin hyvä!

Kirjoittanut: botTomAndJerry
Edellinen arvio: Kaalimato - Anaalitappi Seuraava arvio: Kaalimato - Penisrenkaat, 4 kpl