Tilaa uutiskirje
TESTIRAPORTTI

ORGASMIC SPIKE

Uusi testiryhmäläinen sai testattavakseen Orgasmic Spike vibraattorin. Ensivaikutelma kolmella "ulokkeella" varustetusta sauvasta oli erittäin positiivinen. Paremmin tutustuttuaan uusi testaajamme koki hienoisen pe ttymyksen, koska kolmea uloketta ei voi käyttää yhtä aikaa. Orgasmic Spike onkin tarkoitettu monipuoliseen käyttöön, mutta ei joka "reikään" yhtä aikaa..

Yhteenvetona voi todeta, että Orgasmic Spike voisi toimia ensimmäistä vibraa ja anustappia ostavalle, seksilelujen ihmeelliseen maailmaan tutustuville naiselle tai pareille.

PeppufantasiaaN30v,

Kun avasimme miesystäväni kanssa paketin, olimme sisällöstä innoissamme. Orgasmic Spike vaikutti todella vakuuttavalta. Paketti lupaa triple the action triple the fun. Se antoi ymmärtää, että seksilelussa on vibraattori pilluun, klitoriskiihotin ja anustappi kaikki samassa. WAU!!! Odotimme, että niitä voi myös käyttää samaan aikaan. Materiaali vaikutti kädessä todella mukavalta ja laadukkaalta ja muotoilu miellytti silmää. Pinkki väri oli myös kiva.

Valitettavasti laite ei toiminutkaan niin kuin mielestämme paketti antoi ymmärtää, tai sitten minulla on värkit väärissä paikoissa. Peukaloa muistuttava klitoriskiihotin on vibran ja anustapin välissä, joten vibraa ja anustappia ei millään saa samaan aikaan sisälle ja klitoriskiihotinta oikealle paikalleen. Kokeilimme myös kaikkia erikseen. Anustappi on pelkästään käytettynä kovin mitätön eikä tuottanut oikein minkäänlaisia tuntemuksia. Vibraosa ja klitoriskiihotin oli ihan ok, mutta tehoja puuttui jos tällä välineellä haluaa loppuun asti mennä. Anustappi jää myös tällöin hölmösti törröttämään pillun päälle. Vibran säätely oli helppoa ja sen sai mukavasti käännettyä portaattomasti kovemmalle. Yritimme kovasti saada "lelusta" kaiken irti. Lopulta kuitenkin miesystäväni pisti oman kullinsa mukaan ja hyvin pian Orgasmic Spike olikin kaikkine lupauksineen vain tiellä. Harmi!

Jos anustappi olisi ollut isompi, vibra kovempi ja osat niin, että kaikki toiminnot saa samaan aikaan käyttöön, Orgasmic Spike olisi voinut olla erittäin tyydyttävä. Tällä kertaa se jäi vaisuksi kokemukseksi ja enemmänkin aiheutti hämmennystä. Orgasmic Spike voisi toimia ensimmäistä vibraa ja anustappia ostavalle. Naiselle tai parille jotka vasta aloittelevat elämää seksilelujen ihmeellisessä maailmassa.



Edellinen arvio: Stronic Eins pulsaattori, pinkki Seuraava arvio: Vulcan - Vibrating Wet Vagina


Orgasmic Spike
2690

Orgasmic Spike

Tripla toiminnot - tripla nautinto!
Tämä monitoiminen tuote takaa täydellisen nautinnon ja orgasmin. 100% silikonista valmistettu Orgasmic Spike koostuu g-piste muotoillusta sauvasta, peukalon muotoisesta klitoriskiihottimesta ja pienestä anustapista.
TUTUSTU TUOTTEESEEN »

Keskustelua aiheesta

Mitä mieltä olet tästä testiryhmän arviosta? Ota rohkeasti kantaa ja jaa omat kokemuksesi arvioitavana olleesta tuotteesta.

Asiasi / kommenttisi:
Nimimerkki:

(keksi itse, voi olla eri kuin käyttäjätunnuksesi)
Huom! Asiakaspalvelumme tarkistaa kommentit ja pitää huolen, että keskustelu pysyy asiallisena.





vv