Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Leten - Future Pro Masturbator

TESTIRAPORTTI

Tämän masturbaattorin sisuksen tuntuma, ulkonäkö, lämmitysominaisuus ja tiukkuuden säätö saivat plussaa. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta masturbaattorin voihkimisäänet kuulostivat testaajasta kiusallisilta.

GottlichPari, M26, N 36.

Pakettia noutaessa lähtökohtaisesti ensimmäiset yllätykset liittyivät paketin kokoon ja etenkin painoon, eivätkä yllätykset tähän todellakaan loppuneet!

Laatikon sisältä paljastui simppelisti paketoitu, erittäin hämmentävän ulkomuodon omaava masturbaattori, jonka ensimmäistä kertaa nähdessäni saatoin vain nauraa, sillä tuotteesta tuli mieleen jotain aivan muuta, kuin mikä se lopulta olikaan. Näkyvällä paikalla säilytettynä masturbaattori kyllä kiinnittää huomion, mutta ilman lähempää tarkastelua tuskin kukaan arvaisi, että mikä esine tosiasiassa on kyseessä.

Masturbaattori on suhteellisen raskas, joten tuntuma tuotteesta oli jo alusta alkaen laadukas ja jämäkkä, eikä tämä mielikuva käytössäkään muuttunut.

Kyseessä on masturbaattori, jonka ominaisuuksiin kuuluu muun muassa vaihdettava, lämmitysominaisuudella varustettu sisus ja "seksikkäät" voihkimisen äänet, joita voit hyödyntää joko kuulokkeilla (johto/bluetooth) tai ilman. Ihan metka ominaisuus, mutta äänet osoittautuivat omasta mielestäni lähinnä kiusallisiksi.

Laite toimii verkkovirralla. Riittävän pitkästä virtajohdosta plussaa, tämäkään ei ole itsestäänselvyys.

Mukana tulevan kahden erilaisen nystyröidyn sisuksen tuntuma on erinomainen, kunhan muistaa vain käyttää riittävästi liukkaria. Sisuksen vaihtaminen ja puhtaanapito on erittäin helppoa, tästä iso plussa.

Jo aiemmin mainittu lämmitysominaisuus tuli ainakin itselläni todellakin tarpeeseen, sillä kylmiltään sisään työntyminen aiheutti pienen sätkyn.

Masturbaattorin "tiukennusominaisuus" on todella hieno lisä, saa mukavasti säädeltyä penikseen kohdistuvaa painetta.

Erilaisia nopeuksia masturbaattorissa on muutama, joiden lisäksi on automaattitila, joka säätelee nopeuksia. Tästä pääsemmekin oikeastaan ainoaan kohtaamaani miinukseen, johon tuotteen kanssa törmäsin. Nopeuksien säätäminen tapahtuu parilla näppäimellä ja lähtökohtaisesti hitainkin asetus on todella nopea, aivan liian aggressiivinen omaan makuuni. Käytössä penis luiskahti masturbaattorista ulos ja vaikka asetus oli hitaimmalla, oli nautinto kaukana, kun sain iskun vehkeen nuppiin. Portaaton nopeuden säätö olisi siis huomattavasti parempi.

Omalla kohdallani huomasin, että riittävä liukuvoiteen käyttö ja sopiva mielentila mahdollistaa tämän laitteen kanssa yllättävänkin nopeasti ohi olevat sessiot, sillä muutamaan otteeseen lasti lensi jo alta aikayksikön sisuksen tuntuman ollessa mielettömän hyvä.

Myös laitteen ääni on melko kova, joten "salaiset runkkaussessiot" tulee suorittaa manuaalisesti ns. huoltotilassa, jonka aktivoituessa sisus työntyy ulos päin sisuksen irroittamista varten.

Kun masturbaattori on asetettu käyttötilaan, sisus työntyy melko syvälle koneen sisään, josta liike alkaa käynnistettäessä. Jos käyttäjä on varustukseltaan keskivertoa lyhyempi, saattaa tämä aiheuttaa ongelman. Omakin ulos luiskahtamiseni saattoi johtua osin siitä, että penikseni ei ole kovinkaan pitkä, vaikka ei alle keskimittojen olekaan.

Kokonaisuutena kyseessä on siis laite, jonka hankintaa kannattaa harkita jos tykkää äärimmäisen nopeasta tahdista ja omaa keskivertoa kookkaamman peniksen, eikä häiriinny laitteen kovista äänistä.

  • +Sisusten tuntuma
  • +Helppo pestävyys
  • +Ulkonäkö
  • +Lämmitysominaisuus
  • +Tiukkuuden säätö
  • +Riittävän pitkä virtajohto
  • -Nopeuden säätömahdollisuudet todella rajalliset, minimissäänkin omaan makuun liian nopea
  • -Laitteen kova ääni
  • -Voihkimisäänet todella kiusalliset (makuasia toki tämäkin)

Kirjoittanut: Gottlich