Anaaliseksi tarkoittaa anaalialueen seksiä, eli anuksen hyväilyä ja kiihottamista eri tavoilla. Anaaliseksi voi olla melkoinen tabu, mutta sitä ei todellakaan kannata häpeillä, vaan ottaa ilo irti peppuseksistä.
Faktat puhukoot puolestaan: pepussa eli peräaukossa ja anaalialueella sijaitsee valtava määrä hermoja.
Alueen lihakset ovat myös yhteydessä sukuelimiin. Niinpä anaaliseksissä anusalueen hyväily ja anuksen kiihottaminen voivat tuoda uudenlaisia, voimakkaita ja erittäin miellyttäviä tuntemuksia.
Erilaiset seksilelut, anaaliseksivälineet ja liukasteet voivat tehdä anaaliseksistä paljon hauskempaa ja miellyttävämpää.
Rohkeasti mukaan anaaliseksiin!
Moni nainen ja mies nauttii anaaliseksistä, mikä ei ole ihme, sillä peräaukko on hyvin erogeeninen alue. Peräaukkoa ympäröivät lihakset ovat yhteydessä sukuelimiin ja peräsuolta ympäröi paljon lihaksen liikkeitä aistivia hermopäätteitä.
Peräaukkoa hyväiltäessä, masturboitaessa tai anaaliyhdynnässä monet saavat myös orgasmin. Anaalin alueen stimulaatio tuntuu joidenkin miesten ja naisten mielestä erityisen hyvältä.
Peräsuoli kannattaa tyhjentää ennen peppuun työntymistä. Yleensä vessa on tähän hommaan hyvä paikka. Erilaisia tyhjentämiseen tarkoitettuja anaalisuihkuja ja -ruiskuja on saatavilla Kaalimadon verkkokaupassa.
Käytä intiimisuihkutteluun puhdasta vettä. Tällöin lämpötilaltaan kädenlämpöinen vesi on paras vaihtoehto. Ruiskuta noin desilitra vettä kerrallaan suoleen ja anna veden valua pois. Toista pari kertaa.
Kondomin käyttö on suositeltavaa anaaliseksissä, koska pieniä määriä ulostetta saattaa jäädä suoleen huuhtelusta huolimatta. Kortsun voi näppärästi kääräistä pois ja jatkaa rakastelua. Kondomi on tärkeää muistaa vaihtaa uuteen, jos yhdyntä jatkuu emättimeen.
Aloita sukupuolielimien, kehon ja peräaukon kunnollisella hyväilemisellä. Myös välilihan alue on hyvin erogeeninen.
Kokeile sormen viemistä peräaukkoon ja jos se tuntuu hyvältä, voit lisäillä sormia ja jatkaa hyväilemistä.
Myös suuseksi puhtaalle peräaukolle tuottaa osalle erittäin suurta nautintoa. Voit myös käyttää dildoa, anaalihelmiä, anustappia ja muita turvallisia seksivälineitä.
Peppuun työnnettävien esineiden kanssa täytyy olla tarkkana, että niistä löytyy kunnollinen stoppari eli että esine on alaosastaan levenevän kartiomainen, joita ovat esimerkiksi anustapit. Anaalitappeja ja -helmiä löytyy useita eri kokoja ja materiaaleja.
Aloittelijoille sopivia välineitä löydät täältä.
Anaaliseksi on miesten yleisimpiä seksifantasioita, osin anaaliaukon kireyden ja osin peppuseksin tabumaisuuden vuoksi. Ja naisen peppu kiihottaa, mikä ei ole mikään ihme, ovathan naisen pakarat visuaalisesti erittäin seksuaaliset.
Jos mies haluaa viedä peniksen naisen peppuun, niin aloita rauhallisesti hyväillen sormella peräaukkoa. Kun sulkijalihas on hieman rentoutunut, peniksen sisään vieminen ja anaalipano yleensä onnistuu.
Yksi vinkki on, että penistä voi pitää paikallaan niin, että se asettaa kevyen paineen sulkijalihakseen. Jos malttaa olla paikoillaan näin, sulkijalihas rentoutuu ja peniksen työntäminen peräaukkoon helpottuu.
Myös miehet pitävät paineen ja täyttymisen tunteesta, kun peräaukkoon työnnetään sormi tai esine. Anaaliseksissä liukastetta tulee ja kannattaa käyttää runsaasti.
Seksuaalisuudessa on aina tärkeää toteuttaa sitä, mikä kullekin ihmiselle on ominta ja jonka kokee seksissä itselleen hyväksi.
Peräaukkoon kohdistuva seksi eli anaaliseksi ja erityisesti anaaliyhdyntä puhututtaa varsinkin parisuhteessa eläviä naisia.
Varsin yleinen tilanne on se, kun kumppani haluaisi yhdyntää pepun puolelle, mutta nainen joko kokee asian hyvin vastenmielisenä, tai voisi periaatteessa peppuseksiä kokeilla, mutta se pelottaa.
Takapuoleen kohdistuva seksuaalinen kiihottaminen ja yhdyntä eivät ole kaikkien mieleen ja se on ok. Jos parisuhteen toinen osapuoli kokee jonkin seksuaalisen kanssakäymisen muodon epämiellyttävänä eikä halua sitä toteuttaa, ei kumppani saa häntä siihen pakottaa. Asia vain on niin! Jokainen saa päättää omasta kehostaan ja siitä mihin sitä käytetään ja mihin ei.
Entäs sitten ne, jotka voisivat anaaliseksiä noin niin kuin periaatteessa kokeilla, mutta ajatus siitä pelottaa niin vietävästi? Tässä hieman faktaa anaaliseksistä yleensä ja muutamia vinkkejä kuinka peppuseksin maailmaan tutustuminen olisi helpompi aloittaa.
Peräaukko ja sen lähiseutu ovat hermotukseltaan sukupuolielinten kaltaisia ja tätä aluetta ympäröivät lihakset ovat yhteydessä sukupuolielimiin. Ei siis ihme, että anaaliseksiä harrastavat henkilöt vannovat sen nimeen.
Anaalialueen hyväily ja anaaliseksi voivat tuottaa voimakasta seksuaalista mielihyvää. On kuitenkin hyvä muistaa, että tuntemukset ovat hyvin yksilöllisiä.
Usein omat asenteet saattavat tehdä ajatuksenkin anaalin alueeseen kohdistuvasta hyväilystä ja peräaukkoon työntymisestä inhottavan asian.
Toisinaan olisi hyvä tutkiskella omia asenteitaan ja ennakkoluulojaan ihan vaan sen vuoksi, että päästämällä irti tabuistaan voisi tehdä oman elämänsä nautinnollisemmaksi ja parisuhteen seksin mielenkiintoisemmaksi ja nautinnollisemmaksi - ilman syyllisyyttä.
Eli jos rohkeutta ja seikkailumieltä riittää, kannattaa anaaliseksiä kokeilla. Jos penetroiva anaalipano ei ole se juttu, voi jokin muu pepun alueen kiihottaminen silti olla todella nautinnollista. Tuntemukset saattavat olla yllättävän voimakkaita. Ja mikä parasta, erittäin nautinnollisia.
Peräaukon kanava on noin kolme senttiä pitkä limakalvoputki. Sen ulommassa osassa on tahdonalainen rengaslihas, jonka supistusta voi tietoisesti lisätä vai höllentää. Sisemmän osan ympäröi tahdosta riippumattoman hermoston alainen rengaslihas, jonka aukeamista säätelee paljolti tunteet.
Pelko, jännitys ja ahdistus saavat tämän lihaksen supistumaan voimakkaasti. Kuitenkin pitkäaikainen rengaslihaksen sopiva venytys saa sen lopulta venymään ja peräaukon kanava aukeaa.
Peräsuoli avautuu peräaukon kanavan jälkeen sisäpuolelta ja suuntautuu kohti napaa. Sen limakalvo on ohutta eikä siinä ole kipu- tai tuntoaisteja. Tosin emättimen seinämä on välittömässä läheisyydessä, samoin peräsuolen kautta voi koskettaa miehen eturauhasta ja välilihaa. Tällä alueella on niin miehellä kuin naisellakin seksuaalisesti herkkä alue ns. G-piste. Peräsuoli tekee sitten mutkan taaksepäin kohti selkärankaa.
Peppuun ja sen lähialueeseen tutustumisen A ja O on vapaaehtoisuus, rentoutuminen ja rauhallinen aloitus. Parisuhteessa kumppanin tulee siis olla mukana vapaaehtoisesti, ei toista miellyttääkseen.
Anaaliseksikin on asia, jossa hiljaa hyvä tulee ja jossa ensikertalainen voi halutessaan tutustua omaan peppuunsa kaikessa rauhassa yksin ennen kuin kumppani päästetään mukaan. Anaaliyhdyntä vaatii malttia ja yhteisymmärrystä.
Peräaukossa ja sen ympärillä ei ole luonnollista liukkautta, joten tämän alueen hyväilyssä liukuvoide on ehdoton juttu.
Voit käyttää erityisesti anaaliseksiin tarkoitettuja liukuvoiteita, jotka ovat hieman paksumpia ja täyteläisiä. Valikoimistamme löytyy myös anaalialuetta rentouttavia sekä tuntemuksia voimistavia tuotteita, jotka löydät täältä.
Ensin voi itse hyväillä ja painella liukuvoiteen kanssa peräaukon seutua ja reunoja. Kynnet kannattaa leikata lyhyiksi ja viilata reunoilta sileiksi, jotta ne eivät satuta herkkiä alueita. Halutessaan voi laittaa ohuet kumihanskat käteen. Tämä asia on kuitenkin yksilöllinen. Pitkien kynsien omistaja voi osata liikutella sormiaan taitavasti niin, ettei kynsistä ole haittaa.
Peräaukon hyväily ja painelu rentouttavat lihakset yleensä muutamassa minuutissa, jolloin sormen voi työntää sisälle peppuun. Rengaslihaksen painelu ja venyttäminen peräaukon sisäpuolelta ympäriinsä voi tuntua nautinnolliselta.
Ennen peräaukkoon sisään menemistä kannattaa huolehtia, että suoli olisi mahdollisimman tyhjä. Peppuun tutustuminen kannattaa tehdä ulostamisen jälkeen.
Kaalimadosta on saatavilla helppokäyttöisiä ja hygieenisiä anaalisuihkuja. Niitä voidaan käyttää peräsuolen tehokkaaseen ja hellävaraiseen huuhtelemiseen.
Anaaliseksin harrastajat voivat käyttää anaalisuihkuja ja niin kutsuttuja tappeja, joiden sisälle laitetaan vettä myös yhtenä nautinnollisena peppuseksileluna. Lämpimän veden paineella suihkuttaminen peräaukkoon voi tuntua erittäin kiihottavalta.
Huolellisinkaan suolen tyhjentäminen ei kuitenkaan takaa, etteikö siellä voisi olla hieman ulostemassaa. Jos ajatus ulostemassan joutumisesta sormeen, penikseen tai seksileluun tuntuu inhottavalta, voi asiaa lieventää laittamalla kumihanskan käteen ja kondomin peniksen tai lelun päälle. Käytön jälkeen hanskan tai kondomin voi sitten rullata nopeasti pois ja heittää roskikseen.
Miehellä peräaukon etupuolella on tunnettavissa eturauhasen tiiviimmän tuntuinen pehmeä kudos ja naisella taas emättimen etuseinä, joka myötäilee sitä painettaessa.
Miehen ns. G-pisteeseen pääsee käsiksi vain peräaukon kautta. Jotkut miehet ovat raportoineet erittäin voimakkaista orgasmeista, joita he ovat saaneet pelkästään eturauhasen aluetta stimuloimalla. Siis ilman, että penistä edes kosketaan.
Miehen nautintoon suunnitellut eturauhaskiihottimet on muotoiltu niin, että ne osuvat eturauhasen alueeseen peräaukon kautta. Mies voi käyttää näitä välineitä yksin tai kumppani voi hyväillä niillä miestä.
Kun on työntänyt yhden sormen peräaukkoon ja olo tuntuu mukavalta, voi sitä laajentaa vähitellen työntämällä sinne toisen sormen tai käyttämällä anustappia.
Anustappia käytettäessä kannattaa aluksi valita mahdollisimman kapea malli. Peppuun ei saa työntää mitä tahansa seksilelua tai muutakaan esinettä. Väline, jossa ei ole ns. kaulusta tai kantaa voi solahtaa sisään peppuun. Mitään särkyvää esinettä ei tule myöskään laittaa sisälle peräaukkoon. Anustappi on turvallinen valinta, koska ne laajenevat ulospäin ja niissä on leveä kanta.
On hyvä muistaa, että liian nopea peräaukon avaaminen tuottaa kipua. Peräaukon tiukkuus on myös yksilöllistä, samoin kuin anaalikanavan kipuherkkyyskin. Siis rauhallinen eteneminen ja runsas liukasteen käyttö edesauttavat onnistuneen ja nautinnollisen kokemuksen. Liukuvoide auttaa tässä asiassa aina.
Myyttinen anaaliorgasmi on monen suureksi iloksi aivan toista maata kuin yksisarviset ja isojalat: niin mies kuin nainen voi saada orgasmin anaalin kautta, ja jopa helposti!
Miehen anaaliorgasmi saavutetaan pääasiassa eturauhasta stimuloimalla. Kiihotukselle herkkä prostata antaa omistajalleen erittäin voimakasta nautintoa, ja kyllä, juuri niitä peppuorgasmeja.
Naiselle anaaliorgasmi toteutuu luonnollisesti eri tavalla, sillä pelissä on eturauhasen sijaan muita kiihotuksen kohteita. Anaaliseksi stimuloi emättimen seinämää ja asennosta riippuen myös tunnettua G-aluetta.
Kaikille sukupuolille anaalin vuorottainen venyttäminen ja supistuminen voivat tuottaa niin voimakasta nautintoa, että anaalin kautta saatu orgasmi yllättää jopa ensikertalaisen!
Kumppanin kannattaa rentouttaa peräaukon seudun lihakset hyväilemällä liukastetulla sormella edellä mainitulla tavalla. Vähitellen voi mukaan ottaa halutessaan anustapin. Jos kumppani haluaa yhdyntää peräaukkoon ja edessä on odotettu anaalipano, tulee tämäkin tehdä hyvin rauhallisesti ja kuunnellen toisen tuntemuksia.
Jos tuntuu kipua, on pysähdyttävä ja odotettava tai vetäydyttävä takaisin. Paras puristus peräaukossa on n. 3 cm matkalla ja sen jälkeen suoli on väljä ja ontto. Peppuseksissä on tärkeää muistaa hyvä hygienia.
Anaaliseksissä käytettyä välinettä, sormea tai penistä ei saa siis ilman pesua laittaa emättimeen. Kaikista varminta on pitää pepussa ja emättimessä käytettävät lelut erikseen. Tai sitten suojata väline kondomilla, jos haluaa käyttää sitä pepun lisäksi myös emättimessä. Kaikki seksilelut kannattaa pestä heti käytön jälkeen.
Anaaliseksin muita apuvälineita tappien, anaalisuihkujen ja eturauhaskiihottimien lisäksi ovat anaalipallot ja -helmet. Anaalikuulat ja -helmet ovat toisiinsa yhdistettyjä palloja, joiden toiminta perustuu sulkijalihaksen liikkeeseen ja supisteluun. Anaalihelmistä ja -palloista laitetaan sisään peräaukkoon niin monta kuin tuntuu hyvältä. Anaalipallojen ja -helmien ulosvetäminen orgasmin hetkellä voimistaa sitä.
Anustappeja on saatavana myös moottoroituina tai pumpattavana. Pumpattavat anustapit ovat miellyttävä tapa aloittaa peppuseksiin tutustuminen, pumppaamalla voi säädellä tapin kokoa. Tappien käyttö voimistaa myös peräaukon hermoston ja lihaksiston seksuaalista herkkyyttä.
Anustappi on kokeilemisen arvoinen myös emätinyhdynnän aikana. Yhdyntäliike saa tapin liikkumaan peräaukossa, mikä lisää naisen kiihotusta.
Mies kokee yleensä mielihyvää, kun pepussa oleva tappi ikään kuin tiukentaa emätintä. Anustappi voi myös hangata miellyttävästi emättimessä liikkuvaa penistä. Anustappeja on saatavilla monen kokoisia ja muotoisia. Eri värejä ja materiaaleja on runsaasti tarjolla. Aloita jännittävä seikkailu anaaliseksin maailmassa!
Tyylikkään grafiitinmusta anaalitappi on yhtä aikaa kaunis ja kiihottava! Metallista valmistettu anustappi on kestävä ja hygieeninen, ja sen avulla voidaan nauttia lämpötilaerojen tuomista...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaunis ja hempeänvärinen SOHIMI:n Torpedo on anaalitappi, joka muistuttaa ulkoisesti lohikäärmeen munaa. Tällä kimmoisalla mutta jämäkällä anaalitapilla saat erilaista stimulaatiota sulkijalihakseesi fantasiamaailman tyyliin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Eel 12,3" on kauniin helmiäishohtoinen sekä pimeässä hohtava anaalitappi, joka seisoo pystyssä imukuppinsa ansiosta. Pitkästä ja pimeässä hohtavasta Eel-anaalitapista on iloa ja apua yön pimeinäkin tunteina!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Jos peppuseksi kiinnostaa niin tällä pienikokoisella ja pirteänvärisellä Flirts-tuotesarjan anustapilla on helppo aloittaa tutustuminen! Sileästä ja pehmeästä silikonista valmistettu anaalitappi on ihanteellinen esim.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ouch-sarjan anaalisuihku on käytännöllinen laite, kun halutaan harrastaa puhtaampaa anaaliseksiä, tai kun halutaan saada anaali puhtaaksi ennen paastoamisen alkamista!
Reilunkokoisen anaalisuihkun säiliön vetoisuus on n. 2 dl...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Keskikokoinen, sileällä ja pinnaltaan joustavalla silikonilla päällystetty anaalitappi on ihanteellinen seksiväline esimerkiksi yhdynnän tai sooloseksin aikana käytettäväksi. Ulosvetorenkaalla varustettu anaalitappi on käytössä helppo...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!No. 419 - Eel pimeässä hohtava anaalitappi 16,5" seisoo pystyssä jykevänä kuin Washington-monumentti konsanaan, tosin kädellä avustettuna, sillä tämän ihanan värikkään silikonisen varsi on supertaipuisa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kullan värisessä anustapissa on glamouria! Metallisen anaalitapin kannassa on smaragdinvihreä akryylikoriste ja sen avulla voidaan nauttia myös lämpötilaerojen tuomista, seksuaalisen nautinnon tuntemuksista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sukella nautinnolliseen anaalialueen hurmioon tämän korunkauniin metallitapin kanssa. Upea pronssinhehkuinen Wooomy Tralalo-anaalitappi on klassisen pisaramaisesti muotoiltu ja huolehtii anaaliaukkosi hellimisestä täydellisesti. Elegantti...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä keilamaisesti muotoiltu anustappi on joka tavalla sopiva: sopivan pitkä, sopivan paksu ja sopivan muodokas! Se tuo ihanasti nautintoa asteittain: ensin kärjen kapeampi osa sisään ja sitten vielä vähän paksumpi...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nexus -sarjan anaalisuihku puhdistaa paikat ennen anaaliseksiä ja anaalivälineiden käyttöä. Kätevän kokoisessa anaalisuihkussa on ohut putki ja tämä suihku sopii hyvin myös aloittelijoille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas, pinkki anustappi on valmistettu 100% silikonista ja siksi se on erittäin hygieeninen, hajuton sekä vesitiivis. Söpö sydämenmuotoinen jalka pitää tämän herhiläisen kauniisti pystyssä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Jos anaaliseksi kiinnostaa, on tällä pienikokoisella Shots Toysin anaalitapilla helppo aloittaa siihen tutustuminen! Sileästä ja pehmeästä silikonista valmistettu anaalitappi on ihanteellinen esim. yhdynnän tai sooloseksin aikana käytettäväksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SONO-tuotesarjan anustappisetti on oiva valinta peppuseksiä aloitteleville ja vaihtelusta pitäville, sillä se sisältää 4 erikokoista ja -muotoista anustappia. Anustappisetin parissa on helppo kokeilla erilaisten anustappien tuomia tuntemuksia.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Anaalisuihku on musta kärjestään pyöristetty kovamuovinen suihkupää, joka voidaan liittää bideesuihkuun. Anaalia varten suunniteltu, kovamuovinen ja irroitettava suihkupää voidaan liittää useimpiin suihkuletkuihin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lämmitä tai viilennä veden alla..
Booty Sparks -anaalitappi johdattaa nimensä mukaisesti kiihottavasta kipinästä orgastiseen räjähdykseen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Oletko aina halunnut olla suloinen pikku pupunen? Vai kiihottaisiko söpö pörröhäntä kumppanin tarakassa? Oli miten oli, Ouch-sarjan soma, vaaleanpunaisella pupunhännällä kruunattu anaalitappi on ihastuttava ja leikkisä mauste makuuhuoneeseen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Asteittain suurenevat anaalitapit mahdollistavat anaalitappien kokeilemisen turvallisesti ja helposti! Tällä lilanvärisellä anaatappisetillä saadaan stimuloitua sulkijalihasta hellävaraisesti sekä monipuolisesti. Kaikissa tapeissa on ns. venekanta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Muotoutuvasta ja erittäin laadukkaasta silikonista valmistettua anaalitappia on miellyttävä käyttää. Puristeltavan pehmeä anaalitappi sopii erityisesti niille, jotka haluavat maksimoida miellyttävän tuntuisen anaaliseksikokemuksen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Anaalisuihkusetissä on kaikki mitä tarvitset anaalin puhdistamiseen ja anaaliseksinautintoihin. Setissä on mukana kolme eri tavoilla muotoiltua anaalidildoa, joita voidaan käyttää sekä anaalisuihkuna että nautinnollisina anaalitappeina.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Aika kokeilla astetta isompaa? Medium kokoinen, klassisen anustapin mukaisesti muotoiltu silikoninen keskikoon hurmuri. Astetta isompana tämä anaalitappi on joka tavalla sopiva: sopivan pitkä, sopivan paksu ja sopivan muodokas!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Bfilled Basic Plus Wave on ihanan muodokas ja sopivan painava anustappi, jonka sisällä on liikkuva kuula! Tämä silikoninen anustappi on ihanteellinen lisästimulaation tuoja yhdynnän aikana.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lovelinen laadukas ja ihanan pehmeästä silikonista valmistettu anaalitappi sopii niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin konkarille. Muodokas anustappi on varustettu kookkaalla ulosvetorenkaalla, joka toimii myös turvakantana.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas intiimisuihku on helppokäyttöinen ja miellyttävän tuntuinen.
Suurella (355ml) säiliöllä varustetulla intiimisuihkulla on helppo puhdistaa intiimit paikat. Tuote sopii sekä anaaliin että emättimeen.
Erityisesti naisille suunniteltu anaalitappi mahdollistaa miellyttävän käytön yhdynnän aikana sekä naisen masturbaatiossa dildon tai vibraattorin kanssa. Maltillisen kokoinen anustappi on valmistettu erittäin joustavasta silikonista...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Supertehokkaasti värisevä ja tyylikkään näköinen anaalitappi antaa nautintoa sekä naiselle että miehelle! Kätevästi kädessä pidettävän, moottoroidun anaalitapin värinäohjelmia on helppo säädellä vain yhtä sormea käyttämällä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Täydellinen anaalitappisetti anaaliseksin maailmaan tutustuville henkilöille. Muotoutuvasta ja erittäin laadukkaasta silikonista valmistetut anaalitapit ovat puristeltavan pehmeitä, joten ne tuntuvat käytössä aina hyvältä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vesitiivis pumpattava anustappi sopii sekä anaaliin että vaginaan. Voit venyttää emätintä samanaikaisesti kun penis on anaalissa, tai käyttää pumppua pelkästään emättimen tai anaalin stimulointiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Moottorilla ja pumpulla varustettu anustappi on peppulelujen kestosuosikki ja tekee sen mitä lupaa!
Voit pumpata Fanny Hill's -anustappiin ilmaa ja se kasvaa juuri sen kokoiseksi kuin haluat. Näin voit halutessasi suurentaa anustappia varoen myös sen jälkeen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä kaunis ja pienikokoinen alumiinista valmistettu anaalitappi on kuin koru kantajallaan! Tämän anaalitapin kanssa voidaan käyttää mitä tahansa liukuvoidetta ja niin kannattaa myös tehdä, sillä anaalissa ei ole liukastetta itsessään.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kevyt, erittäin joustava ja pirteän värinen dildo sopii kaikille ja monenlaiseen käyttöön. Penistä muistuttava dildo on "jellymäisen" kimmoisa ja sen varsi joustaa tehden käytöstä erittäin miellyttävän tuntuista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kokeile todella kiihottavaa anaalikuulaa, joka tuo nautinnollisen täyteyden tunteen! Tämän innovatiivisen anaalitapin sisällä on metallikuula, joka painaa suolen seinämiä eri kohdista tuoden samalla täyteyden tunteen painon kautta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaunis, herkullinen, tyylikäs, vesitiivis ja samalla erittäin laadukas ja kestävä anaalitappi, joka kestää vuodesta toiseen. Alumiinista valmistetun anaalitapin kanssa voidaan käyttää kaikenlaisia liukuvoiteita!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikäs, laadukas, vesitiivis sekä aukeava anustappi on monien mieleen. Suht pienen kokonsa ansiosta tätä tappia voidaan käyttää vaikka kävelylenkillä sähköistämään askellusta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Aloittelijallekin sopiva linjakkaasti muotoiltu, kapealinjainen ja imukupillinen silikoninen anustappi on vaan niin ihana! Tämä sekä naisille että miehille sopiva anustappi on helppo laittaa sisään keilamaisen muotoilunsa ansiosta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lovelinen pehmeästä silikonista valmistettu sileä ja saumaton anaalitappi on myös laadukas ja tyylikäs, joten sitä on ilo käyttää! Kauniin muotoinen anaalitappi on varustettu kookkaalla ulosvetorenkaalla...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sormi pepussa on hyvä mutta "vibrasormi" on parempi, jopa täydellinen! Siron kokonsa ansiosta tämä hyvin muotoiltu ja moottoroitu anustappi sopii hyvin myös aloittelijoille.
Moottoroidun anaalitapin hieman kaartuva varsi muodostuu kolmesta pallukasta ja se stimuloi anaalia ihanan nautinnollisesti.
Näppäränkokoisen Love in the Pocket -tuotesarjan silikonisen anustapin kanta värisee kiihottavasti! Kolmionmallinen Love Plug -anustappi sopii pienen kokonsa ansiosta vasta anaaliseksin saloihin tutustuville.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihanan tuntuisia anaalihelmiä voi käyttää sekä sooloseksin mausteena että kumppanin kanssa. Anaalihelmet sopivat kaikille ja niiden avulla on myös helppo tutustua anaalinautintojen saloihin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Anaali-ilotteluihin sopivat anaalihelmet kolmessa eri koossa! Taipuisat, silikoniset anaalihelmet sopivat myös aloittelijalle, joka haluaa tutustua anaalihelmien kautta saatuihin seksuaalisen nautinnon kokemuksiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!