Syksy tuo tullessaan aikaisin pimenevät illat ja moni saattaa kokea, kuinka alakulo valtaa mielen. Kun energiatasot kokevat kolauksen, voi hyvää fiilistä saada seksistä. Kaalimato.comin tutkimuksen mukaan seksi vaikuttaa myönteisesti mielialaan 70 prosentilla suomalaisista. Kaalimadon seksuaaliterapeutti kertoo, mitä muita myönteisiä vaikutuksia seksillä voi olla elämään.
Seksin sanotaan olevan iloinen asia – eikä turhaan! Suomalaisista 70 prosenttia kertoo Kaalimato.comin kyselytutkimuksessa, että seksi vaikuttaa omaan mielialaan positiivisesti ja vain kaksi prosenttia ilmoittaa seksin vaikuttavan mielialaan negatiivisesti.
"Koskettaminen on yksi oman seksuaalisuuden ilmaisumuodoista. Miellyttävä koskettaminen on erittäin hyväksi yksilön terveydelle, koska se laukaisee aivoissa endorfiiniryöpyn ja vaikuttaa näin positiivisesti mielialaan. Koskettaminen myös lisää läheisyydentunnetta kumppaneiden välillä", Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.
Suomalaismiehet (73 %) kokevat hieman suomalaisnaisia (67 %) useammin, että seksi vaikuttaa mielialaan positiivisesti.
"Miehet saattavat kokea seksin positiivisen vaikutuksen mielialaan naisia useammin siksi, koska he saavuttavat keskimäärin naisia helpommin orgasmin kumppaneiden välisessä seksissä. Mikäli orgasmi jää saavuttamatta, saattaa kokemus seksistä jäädä tietyllä tapaa vajaaksi", Lavikainen kertoo.
Kaalimato.comin tutkimuksen mukaan kaikkein eniten myönteisiä tuntemuksia seksi herättää 25–34-vuotiaissa suomalaisissa (76 %).
"Nuoret aikuiset ovat seksuaalisesti aktiivisessa elämänvaiheessa. Heille on usein jo karttunut seksikokemuksia ja he osaavat tunnistaa sekä ilmaista omat halunsa ja tarpeensa. Tässä iässä oman kehon toimintaa ja nautintoa on siis ehditty jo oppia ja kenties orgasmin saavuttaminenkin on yhä useammalle mahdollista tätä kautta", kertoo Lavikainen.
"Myös asenteet seksiä ja seksuaalisuutta kohtaan ovat nuoremmissa ikäluokissa vanhempia avoimempia. Vanhemmissa ikäluokissa seksin nautinnollisuuteen ja miellyttävyyteen voivat lisäksi vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi vaihdevuosien mukanaan tuomat vaivat", hän jatkaa.
Näin suomalaiset kuvaavat seksin aikaansaamaa olotilaa
Kaalimato.comin sivuilla halukkaat pääsivät jakamaan omia kokemuksiaan seksin vaikutuksesta mielialaan.
Toimiva seksi - onnellinen arki
Toimivan ja onnellisen parisuhteen reseptiin kuuluu monenlaisia asioita, kuten luottamus, yhteensopiva huumorintaju ja yhteiset kiinnostuksen kohteet. Kaalimato.comin tutkimuksesta käy ilmi, että läheisyydellä ja romantiikalla on niin ikään suuri merkitys siinä, kuinka onnelliseksi parisuhde koetaan. Suomalaisista 64 prosenttia on melko tai täysin samaa mieltä siitä, että hyvä seksi on avain onnelliseen arkeen.
Mutta mikä sitten tekee seksistä hyvää ja onnistunutta? Suomalaisista 77 prosenttia kertoo, että hyvä seksi perustuu läheisyyteen ja turvallisuuteen.
"Läheisyys ja turvallisuus ovat ihmisten perustarpeita. Seksuaalisessa kanssakäymisessä osapuolet ovat hyvin paljaana ja auki, jolloin turvallisuus, luottamus ja läheisyys ovat avainasemassa, kuinka miellyttäväksi seksi koetaan", Lavikainen sanoo.
Myös kumppanin toiveiden kuunteleminen ja toteuttaminen pitää hyvää virettä yllä makuuhuoneessa. Tutkimuksen mukaan joka toinen suomalainen (50 %) pyrkiikin antamaan kumppanilleen jatkuvasti tavalla tai toisella parempaa seksiä.
"Ideaalitilanteessa kumppanin nautinnosta huolehtimiseen jaksetaan panostaa jatkuvasti ja suhteessa on myös muita tapoja osoittaa rakkautta. Joskus suhteessa saattaa kuitenkin olla erilaisia ristiriitoja, jotka johtavat siihen, että kumppanille ei haluta antaa aina vain nautinnollisempaa seksiä. Joissain tapauksissa seksiin panostaminen ristiriitatilanteissa kuitenkin voi kannattaa, sillä toimivaksi koettu seksielämä saattaa jopa johtaa itse ristiriidan ratkeamiseen", Lavikainen kertoo.
Seksuaaliterapeutti: Seksin myönteiset vaikutukset elämään
Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Panelissa toukokuussa 2019. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään yli 18-vuotiasta suomalaista, ja lähtöotos on kansallisesti edustava. Tutustu tutkimustuloksiin tarkemmin täällä.
Lisätietoja: Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661
Kaalimato.com on Suomen suurin, hauskin ja luotettavin seksikauppa.
Seksin vaikutus mielialaan
Miten seksin harrastaminen vaikuttaa mielialaasi? (%, n=1000)
Kaikki
Seksi vaikuttaa mielialaani positiivisesti 70 %
Seksi vaikuttaa mielialaani negatiivisesti 2 %
Seksillä ei ole vaikutusta mielialaani 15 %
En osaa sanoa 11 %
En halua sanoa 3 %
Mies
Seksi vaikuttaa mielialaani positiivisesti 73 %
Seksi vaikuttaa mielialaani negatiivisesti 3 %
Seksillä ei ole vaikutusta mielialaani 12 %
En osaa sanoa 10 %
En halua sanoa 2 %
Nainen
Seksi vaikuttaa mielialaani positiivisesti 67 %
Seksi vaikuttaa mielialaani negatiivisesti 1 %
Seksillä ei ole vaikutusta mielialaani 18 %
En osaa sanoa 11 %
En halua sanoa 4 %
25–34 vuotta
Seksi vaikuttaa mielialaani positiivisesti 76%
Seksi vaikuttaa mielialaani negatiivisesti 2 %
Seksillä ei ole vaikutusta mielialaani 15 %
En osaa sanoa 6 %
En halua sanoa 2 %
Arvioi seuraavaksi, kuinka samaa tai eri mieltä olet seuraavien seksiä koskevien väittämien kanssa?
Kaikki
Hyvä seksi on avain onnelliseen arkeen
Täysin eri mieltä 4 %
Melko eri mieltä 7 %
Neutraali 25 %
Melko samaa mieltä 40 %
Täysin samaa mieltä 24 %
Läheisyys ja turvallisuus ovat hyvän seksin perusta
Täysin eri mieltä 2 %
Melko eri mieltä 2 %
Neutraali 18 %
Melko samaa mieltä 36 %
Täysin samaa mieltä 41 %
Pyrin antamaan kumppanilleni jatkuvasti parempaa seksiä
Täysin eri mieltä 5 %
Melko eri mieltä 5 %
Neutraali 39 %
Melko samaa mieltä 32 %
Täysin samaa mieltä 18 %