Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Adrien Lastic Flippy - Klitoriskiihotin

TESTIRAPORTTI

Uudet testiryhmäläiset saivat ensimmäisiksi tuotteikseen söpön pientä delfiinä muistuttavan kiihottimen. "Delfiini minivibraattori sopii mainiosti esimerkiksi ensileluksi seksilelujen maailmaan tutustujalle. Se toimii kyllä myös kokeneemmalla esimerkiksi matkaversiona kompaktin kokonsa vuoksi, sillä sehän sujahtaa vaikka meikkipussukkaan. Penisrengasta voisi taasen suositella hieman kokeneemmalle käyttäjälle."

JäniinitPari, 25 v.

Saimme testattavaksemme Flippy Pocket Vibe -kiihottimen ja päätimme heti alkaa tutustumaan uuteen ystäväämme tarkemmin. Vaikka kyseessä on melko edullinen ja pieni lelu, on pakkaus erityisesti ulkoisesti todella tyylikäs ja se luo mielikuvan laadukkaasta tuotteesta. Paketin avattuamme huomasimme iloksemme, että Flippy on pidemmälle jalostettu versio yhdestä suosikkileluistamme, jonka saimme joskus puolivahingossa kaupanpäällisenä ja joka on palvellut jo pitkään. Flippy poikkeaa tavallisista bullet-vibraattoreista erityisesti muotoilullaan, jonka syytä aluksi hieman ihmettelimme, vaikka väristä pidimmekin. Toinen ero, josta varsinkin olimme iloisia, oli jopa kymmenen erilaista värinäohjelmaa, kun taas suuressa osassa edullisista kiihottimista värinäohjelmia on korkeintaan muutama . suurimmassa osassa vain yksi.

Tuotteen käyttöönotto on todella helppoa; paristokotelosta täytyy vain poistaa muovinen levy pariston ja kannen jousen välistä. Huom! Älä kuitenkaan poista paristokotelon reunoilla olevaa paperia, joka tukee paristoja laitteen sisällä.

Käytössä huomasimme iloksemme, että tehoa kiihottimessa on ja värinä on voimakas, muttei liian aggressiivinen. Tasaisia värinäohjelmia on kaksi; hieman rauhallisempi ja täysi teho. Lisäksi erilaisia ohjelmia on kahdeksan, joista jokainen varmasti löytää mieleisensä. Kuten hyvin monessa muussakin lelussa, ohjelmia vaihdetaan virtanapista. Tämä on toisaalta todella helppoa, mutta joissain tilanteissa hieman turhauttavaa, jos menee vahingossa halutun ohjelman yli ja joutuu tällöin käymään kaikki muut ohjelmat läpi. Ensimmäisellä käyttökerralla myös muotoilun syy selvisi, sillä Flippy pysyy kädessä ja oikeassa asennossa todella paljon helpommin kuin muut kokeilemamme bullet-vibraattorit. Se ei myöskään muutu silikonisen pintansa ansiosta yhtä liukkaaksi kuin monet muut kiihottimet, joita voi liukuvoiteesta tai muista eritteistä johtuen olla välillä jopa lähes mahdotonta käyttää helposti. Lisäksi delfiinin nokan ollessa terävä, on sillä erityisen helppo osua juuri klitoriksen haluttuun kohtaan tarkasti ja näin myös vanhan suosikkimme päivitetty versio auttoi orgasmin saavuttamisessa useita kertoja.

Melko lyhyen, mutta aktiivisen testausjakson jälkeen voimmekin siis suositella tätä tuotetta niin pareille kuin naisille yksinäänkin. Flippy sopii erittäin hyvin myös ensileluksi, sillä se on kohtuuhintainen, pieni, usealla eri värinäohjelmalla varustettu ja se näin ollen tarjoaa mahdollisuuden lelujen ja kiihottimien maailmaan tutustumiseen matalalla kynnyksellä. Toisaalta se sopii hyvin myös laajemman valikoiman täydennykseksi esimerkiksi matkalle mukaan otettavaksi leluksi. Ääneltään Flippy ei ole erityisen hiljainen, mutta ei poikkeuksellisen kovaääninenkään. Salassa käyttöön ei tuotetta kuitenkaan voi ehkä suositella. Aikaisemmalla kokemuksella voimme myös kehottaa ostamaan paristoja varastoon, sillä suurin teho niistä häviää jo muutaman käytön jälkeen ja paristojen vaihdon jälkeen saakin joka kerta yllättyä iloisesti vibraattorin tehosta.

Kirjoittanut: Jäniinit
DoggyFashionAviopari 30 v.

Saimme arvioitavaksi Adrien Lasticin Flippyn. Pakkauksen pienuus itsessään paljasti, että tällä kertaa luvassa olisi kirjaimellisesti jotain pientä kivaa. Puhtaana ensireaktiona kannessa näkyvä delfiinin siluetin omaava pötkylä sai aikaan leveän hymyn kera hymähdyksen. Tässä vaiheessa jo ilman paketin avaamistakin oli selvää, että kyseessä olisi erittäin kompaktin kokoinen vibraattori. Sitten vain paketti auki ja tutkimaan tarkemmin tätä herttaisen näköistä pikku merinisäkästä.

Tuotteen sinertävä väri itsessään on piristävä; ei kaiken aina tarvitse olla sitä mustaa. Toki musta väri kyseisessä siluetissa saattaisikin tuoda mieleen ennemminkin hain tai jonkin muun väkivaltaisemman eläimen ja kuka sellaista haluaisi haarojensa väliin uiskentelemaan? Silikoni materiaalina sopii hyvin oikeastaan kaikenlaisiin seksileluihin, koska se on tarpeeksi kovaa, mutta toisaalta pinnaltaan myös samettisen oloinen. Tähän liittyy myös olennaisesti puhdistamisen helppous: Tahrat lähtevät helposti ihan vesipesulla alkuun ja mietoa saippuaa tai asiaan sopivaa puhdistusainetta voi käyttää totaalipuhdistukseen. Mainittakoon, että tuotteesta saa vibraattoriosan hyvin vaivattomasti irti puhdistuksen ajaksi. Pakkauksessa ei ollut mukana ohjetta. Ainoa lappunen, joka oli sisällä, kertoi vain ettei nappipattereiden ympärillä olevaa kalvoa saa poistaa. Patterikammio täytyy kuitenkin avata, jotta saat poistettua ensimmäisen patterin päällä olevan kalvon, minkä jälkeen vibraattori toimii. Tästä olisi voinut jonkinlainen ohje olla kyllä mukana.

Käytön valmistelun jälkeen onkin sitten aika testata, mihin tämä pikku vesipeto sitten oikein pystyy. Pakkaus kertoo, että vibraattori olisi erittäin hiljainen, mutta tästä voi olla montaa mieltä. Se on nimittäin yllättävän äänekäs ja ainakin meillä tuo sirinä täytti koko makuuhuoneen. Jälkikäteen piti testata, että miten kauas ääni kantaa. Kun makuuhuoneen oven piti kiinni, niin ääni ei tuosta läpi kyllä tullut seuraavaan huoneeseen kuitenkaan. Noin lähietäisyydellä kylläkin kuuluu ehkä jopa liiankin selvästi. Värinävaihtoehtoja löytyy kymmenisen kappaletta. On perus jatkuva värinä ja sitten erilaisia variaatioita rytmitettyjen värinöiden osalta.

Värinä päällä delfiinillä voi hyväillä oikeastaan kaikkia erogeenisiä alueita. Herkkien nännien ja nännipihojen hyväilyllä aloittamisen jälkeen on luontevaa siirtyä sen luonnolliselle kosteammalle elinalueelle. Se tuntuu juuri sopivan kokoiselle uimaan edestakaisin kosteassa häpyvaossa turvonneiden häpyhuulten välissä. Värinä välittyy hyvin juuri oikeaan kohtaan klitoriksessa. Vaihda värinäasetusta rytmikkääseen ja tehosta värinää liikuttamalla itse vibraattoria samassa tahdissa. Pidä se välillä paikallaan. Ota välillä pois. Kaikki käy. Se on jopa niin sopivan kokoinen, että se voi sukeltaa myös sisälle pilluun ja väristä siellä tuottaen lisää nautintoa. Tätä leikkiä voi jatkaa itse tai antaa kumppanin kiusoitella vielä hetken aikaa tai vaikka isoon O:hon asti.

Tai sitten voi tehdä niin kuin me:

Alun perin arvioitavaksi saapui Adrien Lasticin Bullet Lastic Ring. Tämän testaaminen meni alkujaan pieleen, koska vibraattori oli tuosta rikki jo syntyessään. Huomasimme kuitenkin, että näiden kahden tuotteen vibraattorit käyvät päittään toisiinsa. Siitä syntyikin ajatus tehdä tuplatestaus samalla kertaa. Tämä violetti penisrengas sisältää siis vibraattorin lisäksi myös silikoninukkaisen klitoriskiihottimen ja pienen .kielen..

Silikoni on aika jäykkää venytettäväksi, mutta liukuvoiteen kera sen saa suhteellisen helposti vedettyä peniksen juureen. Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että paikalleen asetus on helpompaa, kun penis ei ole täysin kivikovassa erektiossa; puolikova on oikein hyvä tässä kohtaa. Rengasosa näyttää äkkiseltään aika tiukalle ja kyllähän se antaakin oikein hyvän puristuksen juuressa ollessaan. Luonnostaan paksulle penikselle tuo saattaa olla ehkä liian pieni halkaisijaltaan, mutta näin oletetun keskikoiselle se tarjoaa kyllä sopivaa tuntemusta. Tässä vaiheessa delfiini tekee paluun parrasvaloihin ja tuolla pystyy hyvin hyväilemään hiljalleen turpoavaa terskaa sekä myös kiveksiä. Rengastettu penis saadaan turvotettua lopulliseen käyttökuntoon lyhyellä suuseksisessiolla ja samalla onnistuu nopeasti vibraattorin vaihto delfiinistä itse renkaaseen. Tässä vaiheessa vilkaisu omaan alakertaan hävittää viimeistään mahdollisen kateuden pöytälaatikossa makaavaa jättidildoa kohtaan.

Paksuna pullisteleva penis työntyy ja täyttää märkänä litisevän vaginan pohjiaan myöten. Lisääntynyt elimen paksuus tuntuu molemmista erittäin hyvältä. Napsautetaan vielä värinä päälle, jotta saadaan stimulaatiota myös klitorikselle. Värinän voimakkuutta pystyy .säätämään. painamalla lanteita vastakkain kovemmin ja hellemmin. Syvälle työntyneenä ja painetta antaen värinä täyttää molempien lantioseudun kohti hekuman huippua. Renkaan uloke värisee klitorista vasten ja samalla tuntuu, että koko pillu värisee kullin ympärillä. Tätä ei hyvin kauan aikaa tarvitse jatkaa niin sanotusti tyydyttävän lopputuloksen saamiseksi.

Renkaan pois ottaminen aktin jälkeen on hieman hankalaa, koska sormet eivät tahdo mahtua peniksen ja renkaan väliin ilman, että tästä ei pientä kipua tulisi. Renkaan pois vetäminenkin kun tuntuu hieman ikävälle. Mutta tämä on pieni sivuseikka eikä pilaa missään tapauksessa yleistä tuntemusta, minkä kokemus jätti. Pienenä miinuksena meidän kohdallamme huomasimme, että renkaan uloke saisi olla hieman pidempi. Näin se yltäisi paremmin klitorikselle, sillä nyt se jäi välillä hieman puolimatkaan ja sen asentoa oli korjattava kesken aktin. Silikonisen renkaan jälkipuhdistus on helppoa niin kuin alussa mainitsin.

Yhteenvetona voisi sanoa, että kyseessä olevat tuotteet antavat laadukkaan vaikutelman. Silikoniosat ovat korkealaatuisia ja hyvin muotoiltuja, joskin penisrenkaan ulokkeelle tosiaan toivoimme hieman lisäpituutta. Vibraattoriosa on sopivan tehokas kokoisekseen, mutta äänitasosta pieni miinus. Lisäksi huomautuksena mietimme, että olisikohan ollut kestävämpi ja yksinkertaisempi rakenne, jos olisi toteutettu AAA sormiparistolla?

Delfiini minivibraattori sopii mainiosti esimerkiksi ensileluksi seksilelujen maailmaan tutustujalle. Se toimii kyllä myös kokeneemmalla esimerkiksi matkaversiona kompaktin kokonsa vuoksi, sillä sehän sujahtaa vaikka meikkipussukkaan. Penisrengasta voisi taasen suositella hieman kokeneemmalle käyttäjälle. Olisi hyvä olla harjoiteltuna käyttöä väljemmillä malleilla ennen kuin ryhtyy tätä käyttämään. Äkkinäiselle voi tämän puristusvoima tulla yllätyksenä. Toki voihan tämän vaikka pujottaa värinällä varustettuun dildoon ja rakentaa näin itse tehokkaampi masturbaattori.

Kirjoittanut: DoggyFashion
SandyPari, N. 24 v, M. 33v

Pieni valkoinen paketti saapui minulle postissa, ja avasin sen välittömästi malttamattomana. Sieltä paljastui jo paketin pinnallakin kuvan muodossa näyttäytynyt pieni ja sukkela delfiini. Täydellisen pieni vibraattori sujautettavaksi laukkuun matkalle lähtiessä! Sehän näytti aivan kuin pieneltä kylpylelulta, joten se olisi kaiken lisäksi vielä suhteellisen huomaamaton kaveri.

Delfiinin pinta oli sileän silkkistä silikonia. Napsauttaessani delfiinin päälle, se yltyi täyteen, voimakkaaseen värinään, joka yllätti minut voimakkuudellaan täysin. Ääni oli kuitenkin uskomattoman hiljainen, niin kuin paketissakin lupailtiin; kuiskauksen hiljainen. Värinää sai säädettyä delfiinin luotivibrassa olevaa nappia painamalla, ja pikku kalasta löytyi jopa kymmenen erilaista voimakkuutta. Miten niin pienellä lelulla saattoikin olla niin suuri voima? Ennen kuin huomasinkaan, delfiini lipui rinnoillani, vatsallani ja siitä vikkelään tahtiin kohti herkimpiä alueitani. Sen värinä sai minut nopeasti kiihottuneeksi enkä pystynyt hillitä itseäni.

Flippy Pocket Vibe on oiva väline erityisesti klitoriksen ja muiden erogeenisten alueiden stimulointiin. Delfiinin nokka on juuri oikean muotoinen ja tarkka osumaan herkimpään kohtaan. Lelu loi nautinnolliset tuntemukset aikaan myös kokeillessani sitä emättimen suulle. Helppokäyttöisyydestä lelu saa bonusta!

Mieheni yllätti minut touhuissani ja halusi innoissaan liittyä myös kokeilemaan delfiinin taikoja. Lelu oli aivan uskomaton lisä petipuuhiimme, ja tuntui tajuttoman hyvältä stimuloida samalla klitorista, kun ratsastin mieheni päällä. Mielestäni tässä tarkoituksessa lelu oli paras, ja vei aivan hekuman huipulle... Myös mieheni piti delfiinin kosketuksesta herkillä alueillaan, kiveksissä ja etenkin peräaukon seudulla. Ei mennyt aikaakaan kun mieheni voihki nautinnosta. Vibraattori stimuloi juuri oikealla tavalla eturauhasta. Delfiinin päälle pystyi helposti sujauttamaan kondomin, jolloin sen käyttö oli helppoa ja sujuvaa.

Lelun puhdistaminen kävi myös näppärästi; delfiiniosan huutelu miedolla saippuavedellä sekä pikainen pyyhkäisy kostealla liinalla luotivibran osalta ja se oli puhdas! Plussaa roisketiiviydestä ja laadukkaasta tuntumasta. Kunhan muistaa käyttää lelun kanssa vesipohjaista liukuvoidetta, että silikoninen materiaali ei vaurioidu.

Suosittelisin Flippy Pocket Vibe -seksilelua henkilölle, jolla ei ole kovin paljoa kokemusta seksileluista. Tällä on varmasti helppoa aloittaa lelujen maailmaan tutustuminen. Mielestäni tämä delfiini pitäisi löytyä muutenkin jokaiselta lelulaatikon saloista. Monikäyttöinen ja nopeasti tunnelman tuova pikkukaveri sopii käytettäväksi niin yksin kuin yhdessä - kotona tai matkalla!

Kirjoittanut: Sandy
Edellinen arvio: Satisfyer - Gentle Classic Liukuvoide, 150 ml Seuraava arvio: Adrien Lastic Lingus Max - Värisevä penisrengas