Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Lähes puolet suomalaisista kuuntelee musiikkia seksin aikana vähintään silloin tällöin - tällaisen musiikin tahtiin Suomessa lemmitään

Kaalimato.comin tutkimuksen mukaan 46 prosentilla suomalaisista soi seksin harrastamisen taustalla musiikkia. Kiihottavimmiksi tyylilajeiksi suomalaiset listaavat popin, klassisen sekä rockin. Seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo, millaisia positiivisia vaikutuksia musiikin kuuntelulla voi olla rakasteluhetkeen.

Musiikki saa ihmisissä aikaan erilaisia tunnereaktioita – joissain tapauksissa se saattaa jopa nostattaa seksihalujamme. Kaalimato.comin tutkimuksesta selviää, että lähes puolet (46 %) suomalaisista kuuntelee musiikkia vähintään silloin tällöin harrastaessaan seksiä.

– Musiikin avulla voi helposti luoda tunnelmaa seksihetkeen ja se voi toimia jopa kiihottavana tekijänä. On kuitenkin yksilöllistä, millä tavalla ja millainen musiikki kenelläkin toimii, vai toimiiko ollenkaan. Lisäksi musiikkiin liitetään herkästi muistoja, joten musiikki voi tehdä intiimistä hetkestä ikimuistoisen, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Kaalimato.com kysyi tutkimuksessaan, millainen musiikki kiihottaa tai lisää suomalaisten seksihaluja. Suomalaisten mielestä seksikästä on erityisesti pop (13 %), klassinen (11 %) ja rock (10 %). Kiihottavien musiikkityylien jaetulle neljännelle sijalla kapusivat puolestaan heavy metal, r&b, jazz sekä iskelmä.

Nämä suosikit tahdittavat suomalaisten seksielämää

Kyselytutkimukseen osallistuneet pääsivät kertomaan, mitä artistia, yhtyettä tai biisiä he kuuntelevat useimmin seksin aikana tai seksiin virittäytyessä. Alla poimintoja suomalaisten seksikkäistä makuuhuonesuosikeista:

  • Rammstein (Nainen, 31, Kanta-Häme)
  • AC/DC (Mies, 52, Varsinais-Suomi)
  • Bob Marley (Nainen, 48, Varsinais-Suomi)
  • Jazz-versiot erilaisista kappaleista (nainen, 29, Uusimaa)
  • ZZ/Top, Hurriganes, Beatles, Honey B T-Bones, Ronski Gang, Scorpions, Juice ym. (Mies, 57, Uusimaa)
  • Lady Gaga, Beyonce, Rihanna (Nainen, 20, Ahvenanmaa)
  • Lauri Tähkä (Mies, 24, Uusimaa)
  • Mozart (Mies, 57, Uusimaa)
  • Ty Dolla Sign, Bones (Nainen, 23, Pirkanmaa)
  • Ravel - Bolero, Carmina Burana - O Fortuna, Iron Maiden - The Trooper (Nainen, 45, Uusimaa)
  • Type O Negative (Nainen, 44, Satakunta)
  • Luis Amstrong (Mies, 62, Pohjois-Pohjanmaa)
  • Todella harvoin kuuntelen mitään, mutta joskus tulee kuunneltua mieheni omaa musiikkia. (Nainen, 24, Uusimaa)

Seksuaaliterapeutti: 5 syytä, miksi musiikki voi tehdä seksistä parempaa

  1. Musiikki voi nostattaa omia ja kumppanin seksihaluja.
  2. Musiikilla voi luoda halutunlaista tunnelmaa seksihetkeen.
  3. Musiikki tahdittaa seksiä ja auttaa pitämään rytmin. Joillekin musiikki voi myös auttaa olemaan paremmin läsnä hetkessä.
  4. Voit huoletta pitää ääntä.
  5. Musiikkiin liitetään herkästi muistoja – se tekee intiimistä hetkestä ikimuistoisen.

 

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan suomalaisten seksielämää ja seksuaalisuutta käsittelevään kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhti-toukokuussa 2020. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään 18–70-vuotiasta suomalaista. Otos on kansallisesti edustava. Tutustu tutkimustuloksiin tarkemmin täällä.

 

Lisätietoja:

Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661

Kaalimato.com on Suomen suurin, hauskin ja luotettavin seksikauppa. www.kaalimato.com

 

Musiikki ja seksi

Kuunteletko musiikkia seksin aikana? (%, n=1000)

Kaikki

Aina 0 %

Useimmiten 4 %

Silloin tällöin 42 %

En koskaan 54 %

Millainen musiikki kiihottaa sinua tai lisää seksihalujasi? (%, n=1000)

Kaikki

Pop 13 %

Klassinen musiikki 11 %

Rock 10 %

Heavy Metal 7 %

R&B 7 %

Jazz 7 %

Iskelmä 7 %

Hip hop / rap 5 %

Tekno 4 %

Indie 3 %

House 3 %

EDM 3 %

Jokin muu 4 %

Musiikilla ei ole vaikutusta 49 %

 

Lue lisää