Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Sheivaa paikat sileiksi

Ohita tuoteryhmä kuvaus

Karvoituksen ajeleminen eli sheivaus on jokaisen oma henkilökohtainen asia mutta länsimaisessa kulttuurissa karvoista keskustellaan paljon ja niiden eteen ollaan valmiita näkemään aikaa ja vaivaa. Säännöllisin väliajoin jossakin putkahtaa kohu ajelemattomista karvoista ja usein kyse on naisen kainalo- tai säärikarvoista. Sheivasitpa tai et, Kaalimato sukeltaa nyt ihokarvojen ihmeelliseen maailmaan.

Karvaton Homo sapiens - suuri illuusio

Ihminen eli Homo sapiens on ainoa karvaton apinalaji. Tosin ihmislajin karvattomuuden kummallisuus on se, että kehossamme on keskimäärin noin 5 miljoonaa karvaa ja ihmisen kehosta 95 % on karvojen peitossa. Tämä karvoitus onkin jäänne tuosta turkista, joka on peittänyt esi-isiemme vartaloita. Tutkijat eivät ole kuitenkaan vielä selvittäneet sitä miksi, miten ja milloin ihmislajin kehitys kohti karvattomuutta sai alkunsa. Varmaa on vain se, että kyseessä on evoluution aikaansaama tulos. Suomalaisten onni karvanpoistoon suhteen on se, että olemme karvattomampia kuin monet muut kansat.

Ihmisen koko keho, limakalvoja, kämmeniä ja jalkapohjia sekä huulten punaa lukuun ottamatta, on karvoituksen peitossa sikiöstä hautaan, mutta tämä karvapeite muuttuu matkalla hormonitoiminnan muutosten myötä. Sikiöllä karvoitus on hentoa ja vaaleaa utukarvaa eli lanugokarvaa. Tätä utukarvaa voi ilmaantua myös myöhemmissä elämänvaiheissa, esimerkiksi jos kärsii anoreksiasta.

Kehon vaaleat ja ohuet karvat ovat velluskarvoja, joita on kaikkialla muualla paitsi huulten punan alueella, kämmenissä ja jalkapohjissa sekä ulkoisissa sukuelimissä. Useimmat ihmiset eivät ajele näitä velluskarvoja, vaan niiden annetaan kasvaa rauhassa. Vaaleasta ihosta ne harvemmin edes erottuvat, elleivät ole jostakin oikusta kovin tummapigmenttisiä.

Tavallinen ihokarva on huomattavasti paksumpi kuin hiuskarva. Ne ovat velluskarvojen muunnelmia, jotka ovat syntyneet mieshormonien stimuloimina. Lapsilla niitä ei tavata, vaan niiden ilmestyminen liittyy murrosikään. Ihokarvat alkavat vähentyä ihmisen vanhentuessa. Monella ihmisellä ei 60 ikävuoden jälkeen olekaan juuri kainalokarvoja, mutta vastaavasti häpykarvoitus ja rintakarvoitus saattaa alkaa kasvamaan voimakkaammin. Naisille vanhenemiseen liittyy usein kiusallisia piirteitä mieshormonin määrän lisääntyessä kehossa. Tällöin osa velluskarvoista saattaa muuntua häiritsevän tummiksi ihokarvoiksi esimerkiksi ylähuulen alueella ja luoda illuusion parrasta.

Karvojen poistaminen ei ole vain nykyihmisen turhamaisuutta

Karvoja on poistettu kehosta aina. Intiimialueiltakin karvojen poistaminen on ollut yleistä vuosituhansien ajan, sillä jo antiikissa naiset ajelivat karvojaan esteettisistä syistä. Usein karvat onkin liitetty barbaarisuuteen, mikä on saanut ihmiset poistamaan karvoja entistä ahkerammin. Eurooppaan ja länsimaiseen kulttuuriin karvojen poistaminen levisi islamilaisuuden myötä.

Sheivaus on yleisin käytetty menetelmä kainaloiden, jalkojen ja intiimialueilla karvojen poistamiseen. Kun karvoja poistetaan intiimialueilta, on muistettava, että alue on erittäin herkkä ärsytykselle. Siksipä intiimialueen karvoitusta poistettaessa on oltava erityisen huolellinen ja tuotteet on valittava siten, että ylimääräiseltä ihoärsytykseltä vältytään. Kannattaa myös muistaa, että karvoitus suojaa intiimialueen ihoa ja limakalvoa mm. hankaukselta, hiertymiltä ja bakteereilta sekä pitävät yllä genitaalialueen sopivaa lämpötilaa.

Kaalimadon suosittelemat tuotteet ihokarvojen poistoon ja sekä sen jälkeiseen ihonhoitoon löydät kauppamme kategorioista kauneustuotteet ja hygieniatuotteet.

Ihokarvat naisilla

Suurin osa naisista poistaa ihokarvojaan ulkonäkösyistä. Yleisimmin karvoitusta poistetaan kainaloista ja sääristä. Kuitenkin jopa puolet naisista siistii myös bikinialueen karvoitustaan. Myös häpykarvoituksen ajeleminen on kasvattanut suosiotaan. Tutkimusten mukaan suurin osa miehistä pitää kumppaninsa sheivaustapoja miellyttävinä, ja vaikka karvattomuudesta pidetään, myös sheivaamattomuutta ymmärretään parisuhteessa.

Miesten ihokarvat

Myös miehet poistavat yhä enenevissä määrin ihokarvoitustaan. Vaikka valtaosa miehistä on tyytyväisiä karvoitukseensa luonnontilassa, ovat miehetkin ryhtyneet sheivaamaan parranajon lisäksi kainaloita, selkää rintakehää ja intiimialuetta. Maailmalla uusi villitys on ”boyzilian”, jolla viitataan miehen karvoituksen poistamiseen vahan avulla intiimialueilta ja/tai lähes koko vartalolta. Se onkin naisilla suosiota saaneet brasilialaisen vahauksen pikkuveli.

Karvan poistaminen ei kiihdytä sen kasvua

Usein esitetty harhaluulo on se, että karvojen ajeleminen kiihdyttäisi niiden kasvua tai että karvat kasvaisivat poiston jälkeen vahvempina takaisin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan karvat kasvavat koko kehossa yhtä nopeasti, ajelipa niitä tai ei. Tiedemiehet ovat laskeneet, että karvat kasvavatkin keskimäärin 0,35 mm vuorokaudessa. Harhaluulon taustalla on se, että ajeltu karva näyttää paksummalta ja tummemmalta, koska sen pää on katkaistu ja terävä.

Sheivaus - helppoa ja mukavaa

Ennen sheivaamista sheivattava alue on syytä puhdistaa huolella. Intiimialueet pestään luonnollisesti intiimialueiden pesunesteillä, jotka säilyttävät ihon luontaisen pH-tasapainon. Kaalimadon päivittäiseen intiimihygieniaan sopivat tuotteet löydät täältä. Kylpy tai lämmin suihku ennen karvojen poistoa pehmittää ihoa ja tekee karvanpoistosta useimmille helpompaa ja vähemmän kivuliasta.

Ihokarvojen poistamisen voi tehdä joko perinteisellä mekaanisella höylällä tai patteri- tai akkukäyttöisillä sheivereillä. Valitun laitteen toimintatavasta riippuu se, poistetaanko karvat myötä- vai vastakarvaan. Suurin osa laitteista poistaa karvat kuitenkin parhaiten vastakarvaan ajettaessa. Karvat saattavat kuitenkin kasvaa samallakin alueella useaan suuntaan, joten esimerkiksi kainaloissa on syytä ajella ensin ylhäältä alas ja sitten alhaalta ylös. Yksittäisiä karvoja voi esim. bikinrajasta nyppiä pinseteillä, mikä vähentää mustelmia ja ehkäisee punaisten näppyjen nousemista.

Höylättäessä tai sheivatessa on syytä käyttää geeliä, jotta terä liikkuu iholla vaivattomasti eikä raavi ihoa. Intiimialueilla voi käyttää joko juuri niille suunniteltua tuotetta tai koko keholle suunniteltuja mietoja tuotteita. Kun sheivaat, vedä iho tiukaksi vapaalla kädellä, mutta älä paina höylää tai sheiveriä liikaa. Terävä terä ei vaadi painamista, joten jos ihokarvat eivät tunnu irtoavan kevyellä otteella, vaihda terä uuteen. Tylsä terä voi myös rikkoa ihoa.

Sheivauksen ei tarvitse olla tylsää, vaan erilaisia malleja on useita ja vain mielikuvitus on sheivattaessa rajana. Toiset naiset siistivät vain bikinirajansa siinä missä toiset naiset haluavat niin sanotun brasilialaisen eli tyystin karvattoman alapään. Häpykarvoista voi myös muotoilla erilaisia kuvioita siihen tarkoitetuilla muoteilla, joilla saa helposti muotoiltua halutun kuvion, oli se sitten kiitotie, kruunu, sydän, timantti vaikkapa pisara.

Jos tuntuu, että sileä alapää olisi mukava, mutta aina ei jaksa olla sheivaamassa, voi sheivata vain silloin tällöin ja halutessaan näin piristää petipuuhia. Sheivaus onkin siitä turvallista, että karvat kyllä kasvavat takaisin ajan kanssa. Useimpien mielestä jopa liiankin nopeasti.

Kun olet saanut ajeltua karvat haluamallasi tavalla, huuhdo sheivattu alue huolella. Sheivauksen jälkeen iholle voi levittää ihoa rauhoittavaa ja punaisia pilkkuja ehkäiseviä voiteita.

Sisäänpäin kasvavia karvoja voidaan ehkäistä kuorimalla sheivattava alue säännöllisesti. Intiimialueille on kehitelty myös oma sisäänpäin kasvavien karvojen kasvua ehkäisevä tuotteita, jotka kuorivat intiimialueen ihon kuorikerroksen erittäin hellävaraisesti. Nämäkin tuotteet löydät kauneustuote-kategoriastamme.

Ihokarvanpoistovoiteet - kiireisen pelastus

Jos sheivaus tuntuu työläältä, voi karvat poistaa myös tarkoitukseen suunnitelluilla vaahdoilla ja voiteilla. Blitz Blank hellävarainen karvanpoistovoide on suunniteltu intiimialueiden karvanpoistoon. Se katkaisee karvan juuresta kemiallisesti ja tämän jälkeen karva voidaan poistaa pakkauksessa mukana tulevalla lastalla. Karvanpoistovoiteiden vaikutusaika on yksilöllinen ja suuresti riippuvainen katkaistavan karvan paksuudesta. Erittäin paksut karvat tarvitsevat pidemmän vaikutusajan kuin ohuemmat ja hennommat karvat. Vaikutusaikaa ei kuitenkaan tulee pidentää yli sallitun, ettei herkkä intiimialue ärsyynny turhaan.

Vahaus ja sokerointi - työläs toimenpide, mutta pitkä lopputulos

Vahaus ja sokerointi poistavat karvan kokonaan ja tuovat sheivausta pitkäaikaisemman karvattomuuden. Intiimialueiden karvanpoisto sokeroimalla on erityisesti herkkäihoisten suosiossa, sillä se on vahausta hellävaraisempi. Sokeroinnissa karva poistetaan myötäkarvaan repäisemällä, vahauksessa vastakarvaan repäisemällä. Sokerointeja tai vahauksia voi suorittaa joko itse kotihoitotuotteilla tai varata ajan asiantuntevalla kosmetologille, joka hoitaa vahauksen ja sokeroinnin puolestasi. Jos vahaat tai sokeroit itse, opettele tekniikkaa ensin esimerkiksi säärien alueella, näin pystyt toimimaan kivuttomammin herkällä intiimialueella.

Myös epilointi ja karvojen nyppiminen pinseteillä poistaa karvan kokonaan, jolloin karvat pysyvät poissa pitkään.

Häpykarvojen värjäys

Häpykarvojen värjäys on ajoittainen muoti-ilmiö, mutta sitä ei voida pitää suositeltavana, koska intiimialueen herkkä iho ärsyyntyy helposti voimakkaista väriaineista. Mikäli karvoja alkaa värjätä, on syytä tehdä asiaankuuluva allergiatesti ennen värjäystä.

 

 

Lue lisää

v