Tilaa uutiskirje
TESTIRAPORTTI

FUN FACTORY - LIMBA FLEX DILDO, M

Tätä dildoa testailtiin monilla tavoilla. Taivutettava Limba Flex koettiin parhaaksi naisella anaalissa, mutta myös miehellä peggingissä. Imukuppi pysyy paikoillaan seinässä ja dildoa voi käyttää myös valjaiden kanssa. Suhteellisen pienen koon ansioista dildo sopii hyvin myös aloittelijoille ja tiukat paikat omistavalle henkilölle.

RuuhkavuodetPari M38 ja N35,

Limba Flex dildon erikoisuuksiin kuuluu sen varren muotoiltavuus. Tarkemmin sanoen sen varresta saa niin suoran tai käyrän kuin haluttaa ja joka mutkille. Vääntelyn jälkeen varsi myös jää siihen asentoon. Tämä ominaisuus on lupaa hyvää, sillä harvoin yksikään tuote on juuri oikean mallinen, ainakaan kaikille. Dildo on miellyttävän tuntuista mattapintaista silikonia, joka alkaa olla jo vakiomateriaali laadukkaammissa leluissa. Se on saumaton ja väriltään miellyttävän merensininen. Dildon pää muistuttaa vähän sormenpäätä ja on hyvin pehmeä. Muotoiltava varsi taas on hyvin jämäkkä ja tarjoilee kontrastia tuntumassaan. Kaiken kaikkiaan tämä kokonaisuudessaan 17,5cm pitkä dildo on hyvin solakka, halkaisijaltaan .vain. 3,2cm leveimmillään. Muotoiltava osuus on 13cm pitkä. Päässä on jalka, joka toimii imukupin tavoin tai kantana strapon-valjaissa. Kantansa ansiosta se sopii myös anaalikäyttöön. Muotoiltavuus ja monipuolinen rakenne lupailee hyvää käytettävyyden kannalta.

Ensimmäisellä kerralla dildo laitettiin valjaisiin, ja sen soveltuvuus peggingiin joutui testiin. Ohuen rakenteensa vuoksi sen sisään työntäminen oli hyvin helppoa. Valitettavasti sen pieni halkaisija ei omassa käytössämme ollut etu vaan dildoon tuntui olevan hyvin vaikeaa saada tuntumaa. Se ei pelkästään näyttänyt sormelta, vaan myös tavallaan tuntui siltä. Makuja on varmasti monia, mutta usein paksumpien dildojen kanssa on ollut helpompi löytää oikea kohta ja saada stimulaatio p-pisteelle. No, muutetaan kulmaa ja säädetään käyryyttä. Valitettavasti ei osu edelleenkään. Dildon kärkiosa ei taivu vaan on aina samassa asennossa. Se on myös hyvin kapea ja pehmeä, toisin kuin aiemmin hyviksi todetut dildot. Käyryyttä muutettiin suuntaan ja toiseen, kuten myös asentoa. Mutta ei tunnu osuvan ei. Säädettävyys on loistava ominaisuus, mutta pieni halkaisija ja kapea kärki vesitti omassa käytössä tämän edun. Ei oikein miellyttänyt näin.

Seuraavalla kerralla dildo lyötiin lasiseinään imukuppinsa varaan ja testaava osapuolikin vaihtui. Näin naisena innostuin, kun kerrankin testaukseen tuli hyvin taivuteltavissa oleva sauva. Ajattelin, että sillä saa varmasti tuntumaa g-pisteeseen. Pistin dildon kiinni kylpyhuoneen lasiseinään ja liukkarin kanssa työntelin itseäni sitä vasten. Aika jees.Tosin pidemmän päälle alkoi nousemaan samoja ongelmia kuin miehelläkin. Vääntelystä huolimatta dildoa ei saanut ihan optimaalisimpaan kulmaan, jotta olisin saanut sitä sormen tapaan osumaan kovaa g-pisteeseen. Ehkä pään pehmeyskin vaikutti. Toisaalta hyvää oli, että pää ei ainakaan tökkinyt kipeästi, kuten joskus dildoilla saattaa olla tapana. Lisäksi dildossa on sivussa muotoillut raidat, jotka alkoivat hinkkaamaan jossain vaiheessa ikävästi. Onneksi mieheni tuli pelastamaan ja sormetti minut ihanaan loppuun.

Toisella testikerrallani käyttelin sauvaa anaaliseksin aikana emättimessä. Siihen soveltui hyvin, imukuppiosasta sai hyvän otteen ja pehmeä pää jousti. En huomannut, että ensimmäisellä kerralla painaneet raidat olisivat tällä kertaa tuntuneet. Varsi tuntui vähän ehkä ohuelta, mutta ajoi asiansa. Helppo pestä ja käyttää, lunastanee jossain muodossaan paikkansa lelulaatikossamme!

Plussat:

  • muotoiltavuus
  • pehmeä kärki
  • imukuppi painoon nähden hyvä, sopii myös valjaisiin
  • tiukoille paikoille mukava aloitusväline

Miinukset:

  • Kylkiraita saattaa painaa
  • Päätä ei saa käännettyä jyrkästi, vaikka vartta saakin muotoiltua
  • halkaisija olisi voinut olla paksumpi meidän makuun

ButterflyPari, N 39.v, M 44.v,

Dildo oli pakattuna simppeliin perus pahvipakkaukseen, mutta pahvin sisäpuolella hauska extra, pariskunnille suunnattu "rasti ruutuun" tyyppinen peli, mihin sai ruksailla omia toiveitaan, miten dildoa haluaisi kumppanin kanssa käyttää. Toimii niin esileikkinä, kuin hyvänä keskustelun pohjana tuleville hetkille.

Fun Factoryn leluja meillä on entuudestaan useampikin ja kaikki kovasti tykättyjä materiaalin ja laadun suhteen. Eikä poikkeusta tee tämäkään saman tuoteperheen tuorein tulokas. Limban silikoninen pinta on miellyttävän tuntuinen käytössä, toimii hyvin liukkarilla, että ilman. Tässä dildossa huikea ominaisuus, jossa vartta voi taivutella oman mielen ja anatomia mukaan. Dildo toimii siis hyvin asennossa, kuin asennossa, emättimessä, että peppuleikeissä. Väri ja muotoilu ovat onnistuneita. Ei aidonkaltaisen näköinen, joka osalle käyttäjistä on tärkeää dildoa hankkiessa. Meillä testissä koko M, joka juuri sopiva pituudeltaan (16,5cm). Dildon kanta on litteä, eikä juurikaan kuppimainen, mutta pito erilaisilla pinnoilla erittäin hyvä! Kannan muotoilu myös käytännöllinen, sopii hyvin siroihinkin valjaisiin, turvallinen anaaliseksissä ja jättää tilaa myös tuplapenetraatiolle. Monissa dildoissa juuri suuri ja kömpelö kanta estää pääsyn toiselle pesälle.

Mikään tuhti ja leveä dildo tämä ei ole, halkaisija max 3,2cm. Parhaimmillaan Limba toimiikin juuri peppuleikeissä, valjailla tai ilman, sekä pegging käyttöön aivan loistava! Kärki on taipuisa ja kapeneva, joten anaalikäytössä miellyttävä ja hyvin liukuva.

Dildossa ei ole juurikaan poimuja, vaan pinta on enemmänkin sileä, joten puhdistaminen on helppoa ja hygieenistä, ei jynssättäviä poimuja, koloja tms.

Hyvä ja monipuolinen dildo! Erityisesti suosittelen peppuleikkeihin ja pegging käyttöön sekä aloittelijoille, että jo enemmänkin asian parissa puuhanneille. Myös ensimmäistä dildoaan pohtivalle oiva valinta.



Edellinen arvio: ZENN - Vibrating intimate massager Seuraava arvio: Fun Factory - Sundaze Pulse Vibe


Fun Factory - Limba Flex dildo, M
5990 4790
 

Fun Factory - Limba Flex dildo, M

Kustomoi dildosi! Fun Factoryn Limba Flex -dildo on tyydyttävyydessä ja monipuolisuudessa aivan omaa luokkaansa, sillä sen voi taivuttaa sinun ainutlaatuisten muotojesi ja mielihalujesi mukaisesti.

Lue myös testiryhmän arvio tuotteesta!
TUTUSTU TUOTTEESEEN »

Keskustelua aiheesta

Mitä mieltä olet tästä testiryhmän arviosta? Ota rohkeasti kantaa ja jaa omat kokemuksesi arvioitavana olleesta tuotteesta.

Asiasi / kommenttisi:
Nimimerkki:

(keksi itse, voi olla eri kuin käyttäjätunnuksesi)
Huom! Asiakaspalvelumme tarkistaa kommentit ja pitää huolen, että keskustelu pysyy asiallisena.