Tässä hieromasauvassa on kolme moottoria joista yksi on sijoitettu sauvan kärkeen, yksi sauvan puoliväliin ja yksi klitoriskiihottimeen. Kolmen erillisen moottorin avulla tästä vibraattorista saadaan ulos maksimaalinen tyydytys ja teho. Tämä Rabbit-vibraattori on värähtelevä, "tule tänne" -ominaisuudella varustettu vibraattori joka tunnustetaan yhdeksi innovatiivisimmista seksileluista paitsi suunnittelun myös toiminnallisuutensa sekä monipuolisuutensa ansiosta!
Vibraattorin jokaisen moottorin saa käynnistettyä joko yhtäaikaisesti tai erikseen. Joskus voi olla tarve saada vain rauhallista ja nautinnollista G-pistestimulaatiota ja silloin käynnistetään sauvan Come Hither-toiminto. Come Hither-toiminto tarkoittaa sitä että G-piste-kärki pyrkii työntymään lähemmäksi klitoriskiihotinta sauvan keskelle sijoitetun taipuisuuden mahdollistavan moottorin avulla. Valittavanasi on 4 eri voimakkuutta G-pistestimulaatioon. Mini Trigger with Come Hither motion-vibraattori on toisaalta NIIN kiehtova rakkauden lähettiläs että voi olla vaikea olla kokeilematta eteenpäin työntyvää G-pistestimulaatiota, 9:ää erilaista hieromasauvan värinää ja pulsoivaa rytmiä samanaikaisesti ohueksi mutoillun klitoriskiihottimen värinöiden kanssa! Voit siis yhdistää 9+9+4 ja saada koettua TÄYDELLISEN TYYDYTYKSEN!
Toisinaan tarve on pelkästään klitoriksen kiihottamiselle, silloin työnnetään kapea ja sulavalinjainen, aaltomaiseksi muotoiltu vibraattori tarvittaessa vesipohjaisen liukuvoiteen kera emättimeen ja käynnistetään klitoriskiihotin. Klitoriskiihotin värisee 9:llä eri tavalla.
Tämä vibraattori on pääosin valmistettu korkealaatuisesta silikonista noudattaen Adrien Lastic-tuotestandardeja. Kannan säätönapit ovat ABS-kovamuovisessa keskusyksikössä. Mini Trigger with Come Hither motion-sauva on USB-ladattava.
Superpehmeästä silikonista valmistettua vibraattoria voidaan taivutella ja puristella, ja se tuntuu kädessä kuin oikea penis konsanaan. Kahdella moottorilla varustettu rabbit-vibraattori on yhtä aikaa kätevän kokoinen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Syötävän herkullisen värinen vibraattori on yhtä aikaa äärimmäisen helppokäyttöinen ja tehokas. Laadustaan tunnetun Doc Johnson -tuotesarjan rabbit vibraattorissa on kaksi moottoria...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Adrien Lastic Twister 3D rabbit-vibraattori hieroo emätintäsi kokonaisvaltaisesti kolmella voimakastehoisella moottorilla. Moottorit on sijoitettu kärkeen, varteen sekä klitoriskiihotinosaan. Koska vibraattorissa on kolme moottoria...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämän pupu-vibraattorin maltillisen koon ei pidä antaa hämätä. Kyseessä on sellainen sisupussi, että se hoitaa hommansa kyltymättömän kanin lailla. Royal Gems – Dazzling on klitoriskiihottimella varustettu rabbit-vibraattori majesteetillisella ulkonäöllä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Uskomaton Adrien Lastic - Trigger with Come Hither motion-hieromasauva todella TRIGGERÖI G-pistettäsi ja klitoristasi täysin uudenlaisella teknologialla! Tämä Rabbit-vibraattori on värähtelevä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Taivuteltava strapless strap-on sauvaa käytetään ilman valjaita. Ihanasti joustavassa ja hyväntuntuisessa strapless strap-on dildossa on kaksi eri mittaista ja eri lailla muotoiltua päätä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihanasti joustavassa ja hyväntuntuisessa M-kokoisessa tupladildossa on kaksi eri mittaista ja eri lailla muotoiltua päätä. Strapless strap-on dildon lyhyempi ja pulleampi pää on tarkoitettu asetettavaksi emättimeen ja se pysyy usein itsekseen paikallaan erinomaisen muotoilunsa ansiosta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!S-kokoinen taivuteltava strapless strap-on dildo, jota käytetään ilman kiinnitysremmejä. Ihanasti joustavassa ja hyväntuntuisessa tupladildossa on kaksi eri mittaista ja eri lailla muotoiltua päätä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Adrien Lastic G-Wave Dual Rabbit Vibrator on erittäin mielenkiintoinen ja samalla käytännöllinen pariskuntavibraattori, joka jättää kädet räpläilystä vapaiksi hyväilylle!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiiltävä UVG-pinnoitettu ja voimakastehoinen Adrien Lastic - Symphony Wand Massager toteuttaa voimakkaimmatkin halun tarpeesi! Ergonomisessa ja helppokäyttöisessä wand-muotoillussa hieromasauvassa on kaksi erilaista päätä: taipuisa sekä jämäkkä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Lue lisää Info / Matoklubi.