Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 
Annun palsta
Hei! Olen 17 vuotias poika ja haluasin tietää, että voiko minulla olla vielä murrosikä kesken. Pituutta minulla on 173cm ja vanhempi veljeni on 177cm. Munakarvat minulla on ollut jo kolme vuotta ja spermaa on tullut myös noin kolme vuotta. Kainalo karvatkin on ollut jo pari vuotta. Muuten sanoisin murrosiän menneen ohi, mutta pituus, sekä kyrvän pituus on normaaleja pienempi, noin 11cm. Lisäksi minulla on tiukka esinahka. Voinko vielä kasvaa pituutta, ja voiko penikseni kasvaa sekä esinahka löystyä itsestään? Lisäksi haluaisin tietää, voiko esim bebanthenia käyttää rasvana esinahan venytyksessä? Hei,
Peniksen kasvu alkaa usein siinä vaiheessa, kun karvoitus on alkanut kasvaa. Peniksen kasvu kestää 2-3 vuotta, mutta sekin vaihtelee. Joillakin saattaa olla valmis miehen penis jo 13-vuotiaana, kun jonkun penis saattaa kasvaa parikymppiseksi asti. On myös normaalia, että näistäkin annetuista ikärajoista poikkeaa ylä- tai alasuuntaan. Yleensä kehitystahti on suurin piirtein samanlainen kuin omalla isälläkin oli, eli se on perinnöllistä.

Pituutesi sekä peniksesi koko voi siis vielä kasvaa. Anna kasvulle aikaa. Toisaalta on myös hyvä muistaa, että jokainen on oman mittaisensa ja myös jokaisella miehellä on oman mittainen penis eivätkä ne ole millään lailla miehisyyden mittareita.

Tiukkaa esinahkaa voi varovasti venytellä ja tosiaan rasvan avulla. Bepanthen on lääkevoide joten suosittelen käyttämään tavallista ihorasvaa sen sijaan. Esinahan venyttelyä voi tehdä vaikka joka ilta. Yleensä 3- 6 kk kuluessa esinahka venyy riittävästi, että sen saa erektiossa terskan reunan taakse. Joskus voi mennä jopa vuosikin. Jos kuitenkaan yhtään edistymistä säännöllisen venyttelyn jälkeen ei tapahdu, kannattaa käydä lääkärissä. Jos ahdas esinahka aiheuttaa kipua erektiossa tai virtsatessa kannattaa sitä käydä näyttämässä lääkärille jo tässä vaiheessa.

Terveisin
Annu
35 / 124