Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 
Annun palsta
Hei,
Olen 22v mies ja olen miettinyt, onko minulla liian pieni.. Penikseni on erektiossa noin 10 cm. Kun rakastelen vaimoni kanssa hän ei ole juuri moksiskaan. Olen koittanut tyydyttää häntä dildollakin ja tuntuu siltä, että minä en kiihota häntä. Suhteen alussa seksi luisti paremmin. Hän sai orgasmeja, mutta nykyisin ei ole saanut pitkään aikaan..
Hei,
Parisuhteessa seksi muuttuu alun hurmasta tasaisemmaksi ja erilaiseksi. Ne asiat, jotka alussa kiihottivat ja saivat haluamaan toista eivät välttämättä kiihota enää samalla tavalla pitkässä parisuhteessa. Siksi parisuhteen seksielämää kannattaakin kehittää ja niin sanotusti päivittää. Myös parisuhteen osapuolet muuttuvat, eikä samat asiat aina kiihota samalla tavalla. Paras tapa kehittää parisuhteen seksielämää on keskustella haluista, toiveista ja ajatuksista kumppanin kanssa. Molempien on hyvä kertoa toiselle mistä seksissä pitää, mikä tuntuu hyvältä ja mitä toivoo. On hyvä kokeilla yhdessä erilaisia tapoja kiihottaa toista ja tuottaa nautintoa.

Sinun on hyvä muistaa, että peniksen koolla ei välttämättä ole merkitystä yhdynnässä koettuun nautintoon, eikä myöskään naisen orgasmin saamiseen. Vaimosi on kertomasi mukaan saanut aikaisemmin orgasmeja kanssasi, joten peniksesi koolla ei tässä kohtaa ole merkitystä. Niin kuin alussa mainitsin, parisuhteen seksielämä muuttuu ajan kanssa ja voi olla, että kumppanisi tarvitsee jotain uutta ja erilaista saadakseen orgasmin tämän hetkisessä elämässä ja parisuhteenne vaiheessa. Nainen ei myöskään läheskään aina saa orgasmia yhdynnän aikana vaan siihen tarvitaan esimerkiksi klitoriksen kiihottamista suulla, käsin tai vibraattorin avulla. Keskustele vaimosi kanssa siitä mistä hän pitää ja toivoo. Kehoita häntä kertomaan ja näyttämään mitä sinun tarvitsee tehdä, jotta hän saisi orgasmin. On myös hyvä muistaa, että seksin ei tarvitse aina tähdätä orgasmin saamiseen, vaan se voi olla nautinnon antamista ja saamista myös ilman sitä. Teidän on myös hyvä pohtia parisuhteenne tämän hetkistä tilaa ja teidän kahden välistä yhteyttänne. Usein muutokset seksielämässä kielivät myös jostakin muusta parisuhteessa olevasta asiasta. On myös hyvä muistaa, että henkilökohtaiset asiat kuten stressi, väsymys tai jotkin muut asiat voivat vaikuttaa seksiin, orgasmin saamiseen tms.

Terveisin
Annu
15 / 28