Upea, kauttaaltaan herkkää ja läpikuultavaa mustaa guipure-pitsiä oleva Plus Size-koon Brooke lace & mesh halter teddy on seksiä tihkuva sexy body! Kaunis, eroottinen ja ihana - juuri niin kuin Sinäkin! Viettele tällä alusasulla makuuhuoneessa tai missä ikinä haluat!
Tämä monipuolinen seksikäs alusasu koostuu rintojen yli kulkevista pitkänomaisista ja ylöspäin kaventuvista, ihanasti läpikuultavista pitsikaitaleista sekä yläosaan kiinteänä liittyvästä housuosasta. Asun etupuoli on pehmeää ja joustavaa guipure-pitsiä jossa on hienostunutta ruusukuviointia verkkopohjalla. Verkon silmän halkaisija on venyttämättä/venyttäen noin 2,0 – 3,0 mm. Rintojen yli kulkevissa pitsiosissa ei ole muotolaskoksia eikä kaaritukia, joten rinnat ovat pitsin alla vapaasti, kuultaen luonnollisina ja kiihottavan herkullisina kauniin pitsikankaan lävitse. Pitsi jättää myös rintojen sivut houkuttelevasti paljaiksi, samoin rintavaon. Syvä uurros jatkuu aina keskivatsalle saakka.
Pitsikaitaleet kiinnittyvät yläosastaan kaulan ympäri kulkevaan, säädettävään ja S-koukulla kiinnitettävään asun väriseen joustinnauhaan siten, että ne liikkuvat nauhassa vapaasti. Näin rintakaitaleet saa aseteltua juuri oikeaan kohtaan oman vartalon mukaisesti. Kaulanauhan säätösoljet ja kiinnityskoukku ovat kullanväriset.
Myös housuosan etupuoli on guipure-pitsiä. Housujen lahkeet on leikattu avariksi, joten ne nousevat lantiolla korkealle, näin kaunis lantion kaari pääsee myös oikeuksiinsa. Selän puolella housujen materiaali on unelmanpehmeää hyvin pienisilmäistä, ohutta ja joustavaa netting-verkkokangasta. Asu jättää pakarat seksikkäästi kokonaan paljaiksi. Housujen vyötäröosa asettuu alaselkään, mistä housujen haaraosa jatkuu pakaravakoon stringeinä.
Asun vyötäröllä kulkee joustinnauha. Body on reunustettu myös kauttaaltaan joustinnauhalla, mikä varmistaa, että tämä uuuh! niin kuuma seksiasu istuu vartalollesi täydellisesti!
Allure - Allie bralette & panty set-seksiasusta tulee ensimmäisenä mieleen seksikkyys ja käytännöllisyys. Seksikkyys siksi että alaosa on haaraosasta takaa avoin ja molempien niin ylä- kuin alaosankin guipurepitsi on läpikuultavaa ja näyttää pintaa juuri sopivan viettelevästi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huikean söpö, eroottinen sekä avonaisella haaraosalla varustettu Allure - Daizy teddy-seksiasussa on läpikuultava musta verkkokangas, kirkkaan punaiset nyöritysnauhat, leikilliset tupsut sekä kylkien messingin väriset vetoketjut.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huikean jännittävä ja seksikäs mustasta guipure-pitsistä, hennosta ripsireunaisesta pitsistä ja wetlook-kankaasta valmistettu kokonaisuus joka miellyttää silmää! Allure-sarjan laadukas Angelique teddy on suunniteltu viettelemään ja siinä tämä asu onnistuu kyllä!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Lue lisää Info / Matoklubi.