Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Suomalaisen seksin historiaa

Ohita tuoteryhmä kuvaus

Moraalisäännöt olivat tiukkoja

Käydäänpä hieman läpi suomalaisen seksin historiaa. Kuluneen sadan vuoden aikana suomalainen seksi on mullistunut perusteellisesti. Ihmissuhteisiin liittyvä sosiaalinen kontrolli on aiemmin ollut tiukkaa ja Suomessakin naisten siveyttä vaalittiin sekä uskonnon että lääketieteen avulla. Myös lainsäädännön avulla valvottiin moraalin käytännön toteutusta, kuten esimerkiksi että seksi oli hyväksyttävää vain avioliitossa.

Usein seksiä harrastettiin ensimmäistä kertaa vasta, kun alettiin seurustella tulevan puolison kanssa. Monet olivat sukupuoliyhdynnässä ensi kertaa vasta avioliitossa. Seksuaalinen yhteensopivuus olikin aikamoista sattumankauppaa.

Paheellinen itsetyydytys

Kirkon opit ovat vaikuttaneet ihmisen seksuaalisuuteen kautta aikojen. Erityisesti itsetyydytys yhtenä yksilön seksuaalisuuden osa-alueena on kokenut valtavan hyväksynnän ja ymmärryksen lisääntymisen viimeisen sadan vuoden aikana. Kirkon oppien mukaan itsetyydytystä harjoitettaessa silmät sokeutuivat ja kädet irtosivat, jos sallitaan värikkäät kielikuvat. On monia, jotka muistavat lähimenneisyydestään erilaiset itsetyydytykseen liittyvät kiellot. Esimerkiksi varusmiehet tuntevat jarrun, jota syötettiin, ettei nuorilla miehillä tule erektiota ja armeijassa itsetyydytys oli rankasti kiellettyä. Ajatus yöllisistä erektioista taisi olla tuntematonta.

Kirkon opeista huolimatta itsetyydytystä on harrastettu ja apuna käytettyjä erilaisia seksileluja on ollut olemassa jo tuhansia vuosia. Esimerkiksi tekopeniksiä on valmistettu muun muassa puusta ja kivestä. Viimeisen sadan vuoden aikana seksivälineiden suosio on kasvanut tasaisesti ja myös itsetyydytyksen terveysvaikutukset tiedostetaan.

Aitasta makuuhuoneisiin

Sata vuotta sitten ehkäisyvälineitä oli vaikea, ellei jopa mahdotonta saada. Seuraukset avioliiton ulkopuolella syntyneestä lapsesta aiheuttivat suuria ongelmia naiselle ja lapselle. Sadan vuoden kuluessa pitkälle viime vuosikymmeniin asti avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia haukuttiin julmasti eri nimillä osoittaen lapsen ulkopuolisuutta, mm. nimityksillä äpärä tai lehtolapsi. Näiden lasten asema oli heikko ja heihin suhtauduttiin vihamielisesti kaikkialla Euroopassa ja Suomessa. Naiselle oli lähes itsemurhaa synnyttää lapsi avioliiton ulkopuolella ja tästä syystä itsemurhia tehtiinkin.

Abortteja ei sallittu. Suomessa abortit ovat olleet hyvin pitkään säädeltyjä ja syynä oli oltava esimerkiksi raiskaus tai insesti. Naiset tekivät tiukasta säätelystä huolimatta abortteja itse tai avustettuna. Nämä kotona tehdyt abortit aiheuttivat kuolemia tai vakavia infektioita. Vuonna 1970 tuli voimaan aborttilaki, jolloin abortin saattoi saada myös sosiaalisin perustein. Edelleen Suomessa abortteja säädellään lailla.

1960-70 luvulta lähtien eri ehkäisyvaihtoehtojen, kuten pillereiden ja ehkäisykierukoiden, tulon jälkeen markkinoille, lapsiluku pieneni. Nämä yhdessä vaikuttivat merkittävällä tavalla naisiin, velvollisuudet muuttuivat vähitellen naisten oikeuksiksi ja positiiviksi mahdollisuuksiksi. Niinpä sadassa vuodessa ihmissuhteet ja seksuaalisuus ovat monin tavoin vapautuneet normatiivisesta yhteiskunnallisesta kontrollistaan. On siirrytty naisten ja miesten välisestä tiukasta seksikontrollista ja syyllisyydestä kohti tasavertaisempaa suhdetta, jossa molemmilla on oikeus seksuaaliseen tyydyttävään nautintoon ja tasa-arvoon.

Lapset sadan vuoden aikana

Sata vuotta sitten perheissä oli keskimäärin viisi lasta ja sen jälkeenkin lapsia syntyi paljon. Nykyään tilanne on paljolti toinen ja lapsiluku on sadan vuoden aikana laskenut. Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2016 syntyi 52 814 lasta, joten nykynainen synnyttää keskimäärin 1,57 lasta.

Suomessa lasten asema on muuttunut paljon ajan hampaissa rankaisvammasta kasvatuskulttuurista keskustelevampaan ja paremmin lapsen hyvinvointia huomioivaan suuntaan, siksi lapsen hyvää ja turvallista seksuaaliterveyttä ja -kehitystä halutaan suojella myös lainsäädännön avulla.

Seksuaalikulttuuri

Seksuaalikulttuurin avulla siirretään arvoja, tietoja ja tapoja sukupolvelta toiselle ja nämä ovat muuttuneet erityisen paljon kuluneen sadan vuoden aikana.

Seksiasioista puhuminen on ollut vaikeaa. Esimerkiksi vasta 1960-luvulle tultaessa kirjallisuudessa rohkaistuttiin puhumaan seksiasioista ja romaanikirjallisuus vapautui pornografian pannasta, mutta silti pornografian säätely jatkui tiukkana vielä monta vuosikymmentä. Vasta 2000-luvulle tultaessa porno tuli makuuhuoneisiin tavalliseksi virikkeeksi ja viihdykkeeksi.

Seksuaalielämä on muuttunut sadan vuoden kuluessa siten, että seksuaalitavat ovat monipuolistuneet, yksilön seksuaalinen itsemääräämisoikeus on lisääntynyt ja seksielämään on tullut uusia hyväksyttyjä toteutustapoja. Vaikka seksi valtavirtaistuu, niin silti edelleen seksistä puhuminen on vaikeaa ja monesti suora puhuminen koetaan sivistymättömäksi.

Orgasmista puhuminen tai sen puute puhuttaa ihmisiä valtavasti nykyaikana. Siksi eräänlaista hilpeyttä mielessä aiheuttaa ihmismielen tietty jämähtäneisyys, sillä jo 1920-luvulta lähtien on parin ihanteena ollut yhtäaikainen orgasmi ja miehen velvollisuus tyydyttää nainen. Sadassakaan vuodessa ihmiset eivät ole tulleet itselleen ja toisilleen armollisemmiksi, vaan orgasmikeskeisyys hallitsee seksipuhetta ja kympin arvosana annetaan yhtäaikaiselle orkulle.

Miksi parit kokevat, että nautinto ja nauttiminen toisesta ja yhteisesti seksistä on edelleen jollakin tavoin vajavaista ilman orgasmia? Sadan vuoden kunniaksi voisi seksuaalikulttuurissa nostaa aistillisuuden, nautinnon ja nauttimisen toisesta, katseet ja hyväilyt korkealle jalustalle. Myös ikääntyvien seksistä on tullut hyväksyttävämpää ja entistä useamman aktiivinen seksielämä jatkuu pitkälle vanhuuteen.

Kaiken kaikkiaan ihmiset ovat seksitavoissaan yhä ilmaisuvoimaisempia ja yleinen tyytyväisyys seksuaalisuuden saralla on sadan vuoden kuluessa kasvanut huimasti. Sen vuoksi satavuotista "SeksiSuomea" voi onnitella, sillä täällä asuvat ihmiset ovat seksuaalisen ilon ilmaisun nousevalla käyrällä.

 

Lähteet:
Seksuaalisuus: Dan Apter, Leena Väisälä, Kari Kaimola (toim.), 2016
Tilastokeskus: Tilastot 2017

Kirjoittaja:
Mari seksuaalineuvoja, VTM

 

 

Lue lisää

v