Käytämme evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi asiakkaillemme. Jos jatkat, hyväksyt tietosuojakäytäntömme ja että evästeitä käytetään.Sulje
Tilaa uutiskirje

Tietoa geisha- ja treenikuulista

Miksi kuulilla harjoittelu kannattaa?

Lantionpohjalihasten harjoituskuulilla (geishakuulat/treenikuulat) tehtävä harjoittelu helpottaa lantionpohjalihasten tunnistamista. Tämän lisäksi konkreettinen kuulan puristaminen, sekä sen liike emättimessä vaikuttavat positiivisesti emättimen kostumiseen.

Aktiivinen kuulaa vasten tapahtuva emättimen lihasten supistaminen ja rentouttaminen lisäävät kehotuntemusta, joka puolestaan vaikuttaa positiivisesti naisen seksuaalisuuteen.

Kuulilla harjoittelu voi saada aikaan myös seksuaalisesti nautinnollisia tuntemuksia. Harjoituskuulilla tehtävää lantionpohjalihastreeniä voidaan verrata esimerkiksi salilla käyntiin, juoksulenkkiin tai mihin tahansa tavoitteelliseen treenaamiseen.

Geishakuulat

Geishakuulat (vaginapallot) ovat saaneet nimensä japanilaisten geishojen mukaan. Geishat pitivät itsensä ”oikeassa vireessä” asiakkaiden välissä luusta tai metallista tehtyjen pallojen avulla. Nykyisinkin palloja käytetään seksuaalisen mielihyvän tuottamiseen ja sen lisäksi lantionpohjalihasten harjoittamiseen.

Geishakuulilla tarkoitetaan suurempia, yleensä kahta toisissaan narulla kiinni olevaa palloa. On myös olemassa neljän tai useamman pallon geishakuulia. Pallojen sisällä on painavammat metallikuulat. Perinteisemmissä geihakuulissa nämä metallikuulat liikkuvat vapaasti päällimmäisen pallon sisällä aiheuttaen tärinää. Tämän tärinä stimuloi emättimen runsasta verisuonistoa ja hermostoa lisäten seksuaalisen mielihyvän tunnetta ja kostumista. Nykyisin markkinoilla on runsaasti geishakuulia, joiden sisällä olevat metallipallot ovat kiinteitä, eikä niiden liike aiheuta tärinää. Tällaisten geishakuulien tuoma, seksuaalinen nautinto perustuu kuulan liikkeeseen emättimen sisällä, sekä naisen itsensä tekemiin lihasten supistus- ja rentoutusliikkeisiin.

Treenikuulat

Treenikuuliksi tai harjoituskuuliksi kutsutaan toisistaan irrallaan olevia, naruttomia palloja/kuulia. Nimityksen geishakuulien ja treenikuulien kesken ovat nykyisin hyvin kirjavia ja geishakuulia näkee kutsuttavan myös treenikuuliksi ja/tai harjoituspalloiksi. Markkinoilla on myös ns. geishakuulien ja treenikuulien sekoituksia. Eli settejä, joissa on yhdistetyt kuulat ja erikseen käytettävät kuulat samassa.

Treenikuulat voivat olla onttoja tai kiinteitä kuulia. Kiinteitä kuulia on kutsuttu perinteisesti ben wa -kuuliksi. Ben wa -kuulat ovat usein valmistettu lasista tai metallista.

Treenikuulien avulla tehtävä lantionpohjalihasten harjoittaminen on monipuolista. Treenaamisen voi aloittaa yhdellä pallolla ja lihasten voimistuttua lisätä treeniin toinen pallo.

Moottoroidut geisha- ja treenikuulat

Värisevissä geishakuulissa yhdistyy huvi ja hyöty. Moottoroidut geishakuulat värisevät emättimessä tuoden nautinnollista, seksuaalista stimulaatiota. Väriseviä kuulia voidaan käyttää tavallisten kuulien tapaan lantionpohjalihasten treenaamiseen.

Kuulavibraattorin tavoin käytettävän moottoroidun geishakuulan liikuttelu ja sen värinä emättimessä stimuloi emättimen verisuonistoa edesauttaen näin kostumista ja lisäten seksuaalista nautintoa.

Älykuulat

Älykkäillä geisha- ja treenikuulilla tarkoitetaan geishakuulan tai treenikuulan näköisiä, biometrisiä mittauslaitteita, jotka asetetaan emättimeen. Älykuula mittaa lantionpohjalihasten puristusvoimaa sensorien avulla ja lähettää sen joko älypuhelimeen ladattuun sovellukseen tai langattomasti toimivaan yksikköön. Älykuula ohjaa lantionpohjalihastreenejä ja tekee harjoittelusta hauskempaa.
Älytuotteita löydät mm. täältä.

Millaiset kuulat valitsen?

Joskus voi olla vaikeaa arvioida, aloittaako lantionpohjalihasten harjoittamisen suoraan pienemmillä treenipalloilla, vai harjoitteleeko ensin isommilla geishakuulilla.

Esimerkiksi nuoret ja vasta yhdynnät aloittaneet henkilöt voivat yleensä aloittaa lantionpohjalihasten harjoittamisen suoraan treenikuulien avulla.

Geishapallojen suuremman koon vuoksi niitä on helpompi pitää sisällä emättimessä lantionpohjalihasten avulla kuin pienempiä ja painavampia treenikuulia, joten synnyttäneiden naisten voi olla hyvä aloittaa ensin geishakuulilla ja siirtyä treenikuuliin, kun lihaskunto on kasvanut. Lantionpohjalihasten harjoittelua geishakuulien avulla voi aluksi tehdä selinmakuulla, jolloin lihaskuntoa kuulien pitämiseen emättimessä ei välttämättä tarvita ollenkaan. 

Muun muassa iän, mahdollisten sairauksien ja leikkausten tuomat muutokset lihaksistossa vaikuttavat lantionpohjalihasten kuntoon ja näin ollen siihen minkä kokoiset kuulat sopivat.

Lantionpohjalihasten kunto ja tila ovat hyvin yksilöllisiä. Niitä voi tarvittaessa mittauttaa fysioterapeutilla, joka tekee sen siihen tarkoitetulla biopalautelaitteella.

Kuulat, raskaus ja synnytys

Lantionpohjalihasten harjoittaminen on hyvä aloittaa jo ennen raskauden suunnittelua. Hyvät lantionpohjalihakset voivat helpottaa synnyttämistä. Synnytys venyttää emättimen lihaksistoa ja aiheuttaa näin lihasheikkoutta. Lantionpohjalihasten harjoittaminen nopeuttaa lihasten kiinteytymistä ja auttaa palauttamaan emättimen toimintaa ja tuntoherkkyyttä. Myös virtsarakon toiminnan palautuminen synnytyksen jälkeen nopeutuu. Synnytyksen jälkeen voivat limakalvot tuntua aroilta, välilihan leikkauskohta aristaa ja mahdolliset haavat olla kipeitä. Lantionpohjalihasten harjoittaminen geishakuulilla kannattakin aloittaa varovasti ja vasta sitten, kun intiimialueet ovat parantuneet ja mahdollinen vuoto loppunut.

Muista, että geishakuulia on yleensä miellyttävämpi käyttää liukuvoiteen kanssa. Ennen synnytystä, synnytyksen jälkeen ja tietysti muutenkin, on tärkeää huolehtia hygieeniasta. Valitse mieluiten geishakuulat, joissa ei ole saumoja tai reikiä. Silikonista valmistetut geisha- ja treenikuulat ovat hygieenisiä ja allergisoimattomia.
Keskustele asiantuntijan tai lääkärin kanssa, jos sinua askarruttaa jokin asia apuvälineillä harjoittelun suhteen.

Kysymyksiä ja vastauksia geisha- ja treenikuulista

Onko kuulien käyttäminen turvallista?
Naisen emätin on 6-12 cm pitkä. Sen etu- ja takaseinämät ovat litistyneet toisiaan vasten eikä sinne voi mikään esine ”kadota”. Geisha- ja treenikuulien käyttö on siis täysin turvallista. Kuulissa olevan narun avulla, joka jää emättimen ulkopuolelle, saat pallot helposti vedettyä pois emättimestä. Treenipallot saat emättimestä pois rentouttamalla lantionpohjalihakset ja koukkaamalla tarvittaessa sormilla. 

Voiko kuulia käyttää kierukan kanssa?
Jos sinulla on kierukka, saattaa geishapalloilla/treenikuulilla harjoittelu aiheuttaa vähäistä verenvuotoa. Jos vuoto häiritsee, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin, joka voi tarkistaa kierukan lankojen oikean pituuden.

Kuuleeko joku, jos käytän geishakuulia yleisillä paikoilla?
Kun liikut, joidenkin geishakuulien sisällä olevat metallipallot reagoivat tähän liikkeeseen ja tekevät pientä liikettä päällimmäisten pallojen sisällä. Mitä kovempaa materiaalia geishapallojen päällimmäinen osa on, sitä kovempi ”helinä” niistä lähtee. Jos haluat käyttää geishakuulia niin, etteivät muut sitä varmasti huomaa, on geishakuulia hankkiessa hyvä valita mahdollisimman pehmeästä materiaalista valmistetut kuulat tai kuulat, jotka ovat kiinteät. Kiinteiden pallojen sisällä ei ole irrallista, tärisevää kuulaa, eikä silloin voi kukaan huomata, että sinulla on kuula emättimessä. 

Olen allerginen nikkelille. Mitä kuulia voin käyttää?
Yleensä geishapallojen sisällä oleva metallikuula on nikkeliä. Nikkeliallergikkojen on syytä välttää geishakuulia, joissa on saumoja. Kumiallergikoille sopivat elastomeeristä ja silikonista valmistetut geishakuulat. Sinun on hyvä tarkistaa itsellesi sopiva materiaali tuotekuvauksista.

Minkä ikäisenä kuulilla harjoittelun voi aloittaa?
Lantionpohjalihasten harjoittelun voi aloittaa milloin vain. Nuoren on hyvä tutustua omiin lantionpohjalihaksiin ensin esimerkiksi sormitestin avulla sekä tehdä lantionpohjalihasten harjoittelua ilman apuvälineitä. Geisha- ja treenikuulilla harjoittelu kannattaa aloittaa varovasti ja tunnustella omia tuntemuksiaan.

 

Lantionpohjalihasten treenausohjeet löydät tästä