Vesipohjaiset liukuvoiteet lisäävät nautintoa ja tunnetta seksissä, sooloseksissä, esileikissä ja suuseksissä. Liukuvoiteet kosteuttavat ja hoitavat kuivia limakalvoja ja ovat myös ehdoton lisä esimerkiksi yhdyntään silloin kun limakalvojen oma kosteus ei ole riittävä.
Vesipohjaisia liukasteita voidaan käyttää niin usein kuin halutaan ja ne peseytyvät iholta helposti.
Vesipohjaiset liukuvoiteet ovat ensisijainen valinta kaikkien seksivälineiden seuraksi. Esimerkiksi vibraattori luistaa limakalvoilla ja iholla huomattavasti paremmin, kun sen kanssa käytetään liukuvoidetta. Myös anaaliseksissä liukuvoide on ehdoton.
Vesipohjaisia liukuvoiteita löytyy kevyempinä ja paksumpina versioina. Paksummat vesipohjaiset liukuvoiteet luistavat pidempään ja ovat täyteläisempiä.
Anaalissa käytettävät vesipohjaiset liukuvoiteet ovat juuri näitä paksumpia liukuvoiteita, mutta ne sopivat käytettäväksi luonnollisesti myös emätinyhdynnässä.
Kaalimato Liukuvoide on esimerkki hyvin luistavasta vesipohjaisesta liukuvoiteesta, jonka hinta-laatusuhde on kohdallaan.
Kaalimadon ikioma liukuvoide on loistavasti liukuva vesipohjainen liukkari, joka sopii seksiin ja seksivälineiden seuraksi, ihan jokaiselle!
Tarkkojen testauksien tuloksena Kaalimato-liukuvoiteen liukuvat ominaisuudet ovat huippuluokkaa ja sen todellakin tuntee!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mister B:n laadukas vesipohjainen LUBE-liukuvoide sopii yhdyntään, masturbointiin, suuseksiin sekä hierontaan. Loistavan liukuvuutensa ansiosta nautit joka hetkestä!
Väritön Mister B -liukuvoide ei tahraa tai tahmaa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Koe, tunne ja nauti - Pjur Infinity vesipohjainen liukuvoide tuo lisää nautintoa ja kosteutusta intiimihetkiin.
Tämä huippulaadukas liukuvoide kosteuttaa ja hoitaa ihoa, tehden käytöstä miellyttävää ja luonnollisen tuntuista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Aqua Glide liukuvoide on vesipohjainen ja pitkään liukuominaisuutensa säilyttävä liukuvoide. Sopii käytettäväksi kondomin kanssa. Ei tahraa, mauton ja tuoksuton sekä kliinisesti testattu.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!JO Aloe yhdistää pH-tasapainotetun vesipohjaisen koostumuksen, Aloe veran hoitavat ominaisuudet sekä kosteuttavan hyaluronihapon täydelliseksi liukuvoiteeksi, joka pitää huolta limakalvoista intiimeissä hetkissä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huippulaadukas Fleshlube Water on vesipohjainen liukuvoide, joka sopii käytettäväksi masturboinnissa, yhdynnässä sekä kaikenlaisten seksivälineiden kanssa. Huippuliukuominaisuuksiensa ansiosta tämä liukuvoide on noussut selvästi ohi muiden loistavien liukuvoiteiden joukkoon.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pjur Toy Glide on erityisesti seksilelujen ja masturbaattorien kanssa käytettävä vesipohjainen liukuvoide, joka tarjoaa pitkäkestoisen liukuvuuden ja miellyttävän käyttökokemuksen ilman tahmeutta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mister B:n laadukas vesipohjainen LUBE-liukuvoide sopii yhdyntään, masturbointiin, suuseksiin sekä hierontaan. Loistavan liukuvuutensa ansiosta nautit joka hetkestä!
Väritön Mister B -liukuvoide ei tahraa tai tahmaa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kuuntelimme asiakkaidemme toiveita ja nyt Kaalimato-liukkaria on saatavana myös pumppupullossa!
Kaalimadon ikioma liukuvoide on loistavasti liukuva vesipohjainen liukkari, joka sopii seksiin ja seksivälineiden seuraksi, missä ja milloin vain.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Jos limakalvosi kaipaavat kosteuttavaa ja hellävaraista nautinnon kruunaajaa, valintasi on silloin JO Aloe -liukuvoide. Vesipohjainen, laadukas ja erityisesti herkälle iholle ja limakalvoille suunniteltu liukuvoide ei sisällä parabeeneja...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huippulaadukas Fleshlube Water on vesipohjainen liukuvoide, joka sopii käytettäväksi masturboinnissa, yhdynnässä sekä kaikenlaisten seksivälineiden kanssa. Huippuliukuominaisuuksiensa ansiosta tämä liukuvoide on noussut selvästi ohi muiden loistavien liukuvoiteiden joukkoon.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vesipohjainen liukuvoide varmistaa liukkaan hauskanpidon! Tämä pienikokoiseen tuubiin pakattu liukuvoide liukastaa kaikenlaisen seksin, myös kondomin ja seksivälineet. Mukavan täyteläinen liukugeeli antaa pitkäkestoista luistoa ja pysyy hyvin suosikkilelujesi pinnalla sekä tietenkin oikeilla värkeillä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vain luonnollista tunnetta ilman mitään ylimääräistä! Silkkisen pehmeä, hajusteeton ja väriaineeton vesipohjainen liukuvoide tekee seksistä monin verroin ihanampaa!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukkaita liukuvoiteita valmistavan EXS-sarjan vesipohjaisessa liukuvoiteessa on paksu, geelimäinen koostumus. Paksumman koostumuksensa jo pieni määrä liukuvoidetta luistaa iholla ja limakalvolla pitkään.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihanan mansikanmakuinen Aqua Glide-liukuvoide on vesipohjainen ja pitkään liukuominaisuutensa säilyttävä tuote. Liukuvoide käytettäväksi kondomin kanssa. Kliinisesti testattu.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pitkään kestävä ja hellävarainen liukuvoide, jonka tarkkaan valitut ainesosat antavat loistavan liukuvaikutuksen. Luonnollisen tunteen tuovan Klick Natural -liukuvoiteen geelimäinen koostumus sisältää intiimialueille hyödyllistä maitohappoa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!No nyt on tarpeeksi liukastusta! Vesipohjainen EasyGlide-liukuvoide on pakattu reilunkokoiseen pumppupulloon, eikä lopu heti kesken.
Laadukas vesipohjainen EasyGlide-liukuvoide tarjoaa tyydyttävää, huoletonta ja luistavaa seksiä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Leikitpä kumppanisi tai välineen kanssa, nautinnollinen peppuseksi tarvitsee ennen kaikkea yhden asian: hyvän voiteluaineen! Turvallinen, vesipohjainen anaaliliukuvoide on erittäin täyteläistä, silkkistä ja pehmeää!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Panthenolia sisältävä liukuvoide rauhoittaa ja hoitaa limakalvoja. Laadukkaassa, vesipohjaisessa Premium - liukuvoiteessa on erittäin sileä koostumus.
Panthenolia sisältävä liukuvoide muodostaa iholle suojaavan kalvon...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vaniljan ihanat aromit stimuloivat haju- ja makunystyröitäsi taivaallisen suuseksin ja eroottisten hetkienne aikana! Laadukas vesipohjainen EasyGlide-liukuvoide tarjoaa tyydyttävää, huoletonta ja luistavaa seksiä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Herkällekin iholle sopiva, laadukkaan Swede-tuotesarjan vesipohjainen liukuvoide sisältää ihoa hoitavia ainesosia. Tämä vegaaninen liukuvoide on pitkään liukuvaa, täyteläistä ja silkkisen tuntuista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Liukuvoide on helppo tapa lisätä nautintoa! Raikkaan tuoksuinen liukuvoide takaa pitkäkestoisen, luonnollisen ja nautinnollisen luiston!
Liukuvoide tuo seksiin vaihtelua ja lisää nautintoa. Tutun ja luotetun RFSU:n vesipohjainen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vesipohjainen ja täyteläinen, nautinnollisiin peppuleikkeihin tarkoitettu Just Glide Anal liukuu pitkään ja lisää kiihottavaa nautintoa.
Koska anaalialueella ei ole minkäänlaista luonnollista liukastetta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!EXS-sarjan liukuvoide tuoksuu ja maistuu syötävän hyvältä ja se sopii täydellisesti yhdyntään ja suuseksiin. Korkealaatuinen, vesipohjainen liukuvoide luistaa iholla ja limakalvoilla pitkään, ollen samalla helposti pois pestävä ja hyvin siedetty.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas vesipohjainen EasyGlide-liukuvoide tarjoaa tyydyttävää, huoletonta ja luistavaa seksiä. Näppäränkokoisessa pullossa on kätevä levykorkki, jonka avulla liukastetta on helppoa ja hygieenistä annostella esim.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vesipohjainen, sopivan täyteläinen Joydivision Super Rutscher -liukuvoide tuo pitkäkestoista liukuvuutta ja nautintoa seksiin. Se hoitaa limakalvojen kuivuudesta aiheutuvia epämukavia tuntemuksia ja sopii kaikenlaiseen seksiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas S8 Warming -liukuvoide saa intohimon liekit roihuamaan! Tämä vesipohjainen liukuvoide tuo lempeästi lämmittävää ja kihelmöivää tunnetta iholle ja limakalvoille.
Aavistuksen mintulle tuoksuva...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Valitse käsilaukkukokoinen Just Glide -liukuvoide ja olet aina valmiina luistavaan seksiin! Vesipohjainen Just Glide on ihanan täyteläinen liukuvoide on 100% vegaaninen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kyllä nyt B-rapussa luistaa! Reilunkokoiseen pumppupulloon pakattu vesipohjainen liukuvoide on tarkoitettu erityisesti anaalikäyttöön.
Vesipohjainen EasyGlide anaaliliukuvoide on täyteläinen ja laadukas liukuvoide.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihanan paksu, täyteläinen ja loistavasti liukuva liukuvoide tekee anaaliseksistä kertaheitolla miellyttävämpää! Anaali itsessään on kuiva, joten se tarvitsee avukseen hyvää ja täyteläistä liukuvoidetta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Todella herkullinen omenan makuinen ja tuoksuinen makuliukuvoide lisää intiimeihin hetkiin nautintoa, houkuttelevia makuja ja kiihottavaa liukuvuutta. Tämä silkkisen tuntuinen makuliukuvoide sisältää hoitavaa aloe veraa...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä täyteläinen, vesipohjainen liukuvoide tekee mitä lupaa: takaa erinomaisen ja pitkäkestoisen liukuvuuden! Silkkisen pehmeä, hajusteeton ja väriaineeton Water Glide Feel -liukuvoide tuo lisää aistillista tunnetta!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pidä pullo tätä vesipohjaista liukuvoidetta käsilläsi, kun haluat viettää kiihkeitä hetkiä lemppari tekopimperosi kanssa!
Tarkkuussuuttimella varustettu liukuvoidepullo on suunniteltu erityisesti voitelemaan tekovaginan sisäosaa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!RFSU hierontaliukaste soveltuu erinomaisesti koko vartalon sensuelliin hierontaan, liukuvoiteeksi seksiin sekä intiimialueiden kosteuttamiseen. Raikas, hieman makean tuoksuinen ja aavustuksen hunajaisen makuinen geeli sopii hyvin myös suuseksiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vastustamattoman herkullinen tikkarin makuinen ja tuoksuinen makuliukuvoide tuo hauskaa makua ja aistikasta liukuvuutta intiimeihin hetkiin! Syötävän hyvän makuinen ja herkullisen tuoksuinen liukuvoide tekee suuseksistä hauskempaa ja maistuvampaa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Korkealaatuinen S8 Original -liukuvoide antaa vastustamattoman luonnollisen tuntuisen liukkauden! Tämä liukuvoide jäljittelee elimistön omia liukasteita eikä se sisällä mitään turhaa.
Pitkäkestoisesti liukastava...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nyt saa lotrata liukkarilla, sillä tämä isoon pumppupulloon pakattu Just Glide -liukkari ei lopu heti kesken! Ihanan liukas, täyteläinen ja turvallinen, vesipohjainen liukuvoide antaa pitkäkestoista lisäluistoa ja nautintoa seksiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Yhdyntään ja erityisesti suuseksiin sopiva vesipohjainen Lust Stimuli Warming Glide -makuliukuvoide lämpenee kevyesti kitkan vaikutuksesta ja antaa kiihottavaa stimulaatiota kehon herkimpiin kohtiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!K-Y Jelly on täysin puhdas, vesiliukoinen, kirkas ja ärsyttämätön liukastusvoide. Tämä hieman paksumpi liukaste on helppo pestä pois vedellä.
K-Y Jelly sopii käytettäväksi mm. yhdynnässä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Skins Aqua-vesipohjainen liukuvoide luistaa silkkisesti niin iholla kuin limakalvoilla. Tuote on hellävarainen ja miellyttävä käyttää, sillä sen hypoallergeeninen ja kevyt koostumus ei tahmaa eikä tahraa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!