Lovelinen jämäkät moottoroidut geishakuulat sopii vaikka mihin – sooloseksiin, anaaliseksiin, erogeenisten alueiden stimulointiin ja lantionpohjalihastreeniin! Pirtsakan punainen monikäyttövempele on päällystetty pehmeällä, hieman teksturoidulla silikonilla ja sen kahden moottorin jännittäviä värinäohjelmia ohjaillaan joko kuulasta suoraan tai langattomasti kaukosäätimellä. Näppäränkokoisen kuulavibraattori kulkee kätevästi vaikka käsilaukussa ja on aina valmiina tuottamaan nautintoa!
Loveline-sarjan tuotteet ovat myynnissä Suomessa yksinoikeudella vain Kaalimadolla!
Kiihotuskuulan ylemmän pallon ja alemman soikion välissä on taipumaton kaula ja kuulan kannassa on superjoustava vetolenkki, jonka ansiosta sitä voi käyttää myös anaalissa ilman, että laite ”karkaa” anaalikanavaan. Vetolenkki on myös näppärä apuri treenatessa kuulalla lantionpohjan lihaksia. Kuulavibraattorilla voi kiihottaa myös kehon herkkiä paikkoja ulkoisesti (esim. klitorista, nännejä, välilihaa) mutta parhaimmillaan se toimii sisäisesti nautittuna eli emättimessä. Emättimeen voi laittaa vain pään pallon tai koko kiihottimen! Ja mukaan kannattaa lorauttaa vesipohjaista liukuvoidetta tekemään käytön entistä nautinnollisemmaksi.
Helppokäyttöisen ja hiljaisen kuulavibraattorin moottorin toimintoja voidaan säätää kuulassa olevasta painikkeesta, tai langattoman kaukosäätimen avulla. Tässä kiihotuskuulassa on kaksi voimakasta moottoria, yksi kummasakin pallossa. Kuulavibraattorissa on yhteensä kymmenen (10) erilaista värinävaihtoehtoa, jotka tuovat takuulla vaihtelua kiihkeisiin hetkiin. Ohjelmia säädetään langattomalla, hauskan muotoisella kaukosäätimellä, jossa on vain yksi painike, joten käyttö on helppoa.
Silikoni on käytössä hygieeninen, kestävä ja miellyttävä materiaali iholle ja limakalvoille.
Pese kuula käytön jälkeen miedolla saippuavedellä ja desinfioi halutessasi erotiikkavälineille tarkoitetulla puhdistusaineella. Pyyhi kaukosäädin tarvittaessa kostealla liinalla ja desinfioi halutessasi erotiikkavälineille tarkoitetulla puhdistusaineella.
Herkullisella värillään ja suloisella muotoilullaan ilahduttava Lovelinen söpö kuulavibraattori tuottaa suurta nautintoa pienestä koostaan huolimatta! Silikoninen vibraattori sopii emättimen stimulointiin ja sitä voi käyttää myös esimerkiksi nännien...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaunis, elegantti ja ihanasti värinöitä tuottava Teazers Kuulavibraattori 2 stimuloi emättimen seinämiä ja kiihottaa klitorista nautinnollisesti. Kiihotusta lisäävällä kuulalla voidaan stimuloida myös muita kehon erogeenisiä kohtia kuten penistä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Teazers-sarjan Kuulavibraattori 1 stimuloi emättimen seinämiä ja kiihottaa klitoristasi nautinnollisesti. Kauniilla, elegantilla ja ihanasti värinöitä tuottavalla kiihotuskuulalla voidaan stimuloida myös muita kehon erogeenisiä kohtia kuten penistä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tehokkaalla moottorilla varustetut geishakuulat soveltuu sekä lantionpohjalihasten treenaamiseen, että kiihottaviin seksileikkeihin. Kuulavibraattorin värinä voi lisätä emättimen pintaverisuoniston verenvirtausta ja edesauttaa näin kostumista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukkaan Vibio-tuotesarjan geishakuulista on moneksi! Todella hyväntuntuisella ja pehmeällä silikonilla päällystetyissä geishakuulissa on useita nautinnollisia värinärytmejä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Liity Matoklubiin ja tienaa! Kanta-asiakkaille 20 kredittiä hyväksytystä asiallisesta arviosta tai kysymyksestä.
Liity Matoklubiin