Miesten seksilelut toimivat niin miehen itsetyydytyksessä kuin parisuhteen seksissäkin. Miesten seksilelut tuovat kaivattua vaihtelua masturbaatioon, niiden avulla voidaan vahvistaa erektiota ja lisätä seksuaalista mielenkiintoa sekä kiihottumista.
Miesten seksilelut koostuvat kattavasta valikoimasta erilaisia seksileluja. On hyvä muistaa, että lähes kaikki seksilelut sopivat myös penikselliselle henkilölle ja niitä kannattaakin kokeilla rohkeasti eri tavoilla.
Miesten seksilelut ovat tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen, tyydytykseen, voimakkaampiin orgasmeihin, erektiokykyyn sekä seksielämän piristämiseen.
Miesten seksilelujen avulla voidaan toteuttaa fantasioita, edesauttaa seksuaaliterveyttä ja parantaa parisuhteen seksielämää.
Miehille suunnattujen seksivälineiden kautta mies voi saada uudenlaisia tuntemuksia, toteuttaa seksuaalisuuttaan sekä saada uusia ideoita seksuaalisen nautinnon aikaansaamiseksi.
Kaalimato.com seksikauppa on erinomainen paikka tutustua miesten seksilelut-valikoimaan ja hankkia laadukkaita, monipuolisia ja tietysti nautinnollisia miesten seksivälineitä.
Katso myös kaikki seksilelut, seksilelut pariskunnille sekä seksilelut naisille!

Sisältö
Miesten seksilelut ovat kasvattaneet huimasti suosiotaan viimeisten vuosien aikana. Miesten seksilelu-valikoima onkin kasvanut hurjaa vauhtia ja miehille on tarjolla yhä monipuolisempia seksileluja.
Seksivälineiden valmistajat ovat satsanneet miesten seksivälineiden suunnitteluun, valmistukseen sekä markkinointiin ja se näkyykin positiivisesti esimerkiksi laadukkaissa ja hyväntuntuisissa materiaaleissa, entistä parempana muotoiluna sekä kehittyneenä teknologiansa.
Yksi esimerkki miehille suunnattuja seksivälineitä valmistavasta ja maailman laajuista suosiota nauttivasta seksivälinebrändistä on Fleshlight.
Miesten seksileluista on haluttu tehdä entistä käyttäjäystävällisempiä ja tietysti nautinnollisempia.

Miesten seksilelut ovat ensisijaisesti tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen peniksen stimulaation kautta.
Moni mies on tottunut saamaan tyydytystä oman käden kautta eli runkkaamalla ja saattaa kokea, ettei seksiväline ole tarpeellinen. Kuitenkin useat miehet, jotka ovat ottaneen seksivälineen mukaan masturbaatioon eivät vaihtaisi takaisin pelkästään omalla kädellä saatuun tyydytykseen.
Miehen seksilelulla saatu nautinto ja tyydytys voi poiketa paljonkin omalla kädellä tuotetusta stimulaatiosta, jolloin uudet, tavallisesta poikkeavat ja entistä nautinnollisemmat kokemukset ovat mahdollisia. Miesten seksileluja kannattaakin kokeilla ennakkoluulottomasti ja rohkeasti.
Miesten seksilelut tuovat parisuhteen seksiin lisää säpinää, uusia tuntemuksia sekä hauskoja ja jännittäviä kokemuksia.
Erityisesti pitkissä parisuhteissa seksielämä tuppaa jämähtämään tiettyihin kaavoihin ja ennalta arvattaviin tuntemuksiin. Miesten seksilelut voivat pelastaa väljähtäneen seksielämän, sillä niiden avulla pariseksiin saadaan kaivattua vaihtelua ja jännitystä.
Miesten seksileluja voidaan käyttää esileikissä, suuseksissä, käsiseksin yhteydessä sekä vaihtoehtona penetratiiviselle seksille. Useita miehille suunnattuja seksileluja voidaan käyttää myös yhdynnän aikana ja toisaalta niiden avulla voidaan edesauttaa erektion muodostumista, jolloin yhdyntäkin mahdollistuu helpommin.

Miesten seksileluilla on yleisessä keskustelussa negatiivisempi leima kuin naisten seksileluilla ja niiden käyttöön on liittynyt tabuja.
Miesten seksileluihin liittyvät negatiiviset asenteet voivat johtua miehen omista asenteista ja opituista ajattelumalleista, joiden mukaan yhdyntä on ainoa oikea tapa harrastaa seksiä tai seksivälineen käyttö vähentää ”miehisyyttä”.
Toisaalta seksilelujen käyttö on liitetty negatiivissävytteiseen miehen masturbointiin, joka nykytiedon mukaan on vain hyväksi miehen terveydelle sekä seksuaaliselle hyvinvoinnille.
Onneksi miesten seksileluista puhutaan enemmän ja suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi. Myös Kaalimato haluaa tuoda aktiivisesti esille miesten seksuaaliseen nautintoon sekä seksivälineisiin liittyvää positiivista sanomaa, huumoria ja seksuaaliterveydellisiä vaikutuksia.
Osa naisista suhtautuu kriittisesti miesten seksileluihin, mutta suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi.
Miehen seksilelun mukaan ottaminen yhteiseen seksiin voi aluksi tuntua haastavalta ja puheeksi ottamisen voi aluksi tehdä yleisellä tasolla. Ihanteellisinta on viettää yhteistä parisuhdeaikaa, tutustuen samalla verkkokaupan seksivälinevalikoimaan ja tilata miehen seksilelu yhdessä.
Kumppanin kanssa voidaan sopia, tutustuuko mies seksileluun ensin yksin vai tutkitaanko sitä yhteistuumin. Seksivälineen toimintoihin kannattaa tutustua rauhassa ennen varsinaista käyttöönottoa ja muistaa, ettei yhtä ainoaa oikeaa tapaa käyttää seksivälinettä ole.

Paras seksilelu miehelle on tietysti sellainen, josta mies itse pitää ja minkä käytön hän kokee parhaaksi juuri itselleen. Miehet arvostavat seksileluissa helppohoitoisuutta, hyväntuntuista materiaalia sekä tuntumaa.
Jokainen mies on yksilö omine mieltymyksineen sekä tarpeineen – kun yksi pitää perinteisestä tekovaginasta, toinen haluaa saada nautintoa masturbaattorin avulla.
Miesten seksileluja ovat myös muun muassa penispumput, penisrenkaat, eturauhaskiihottimet ja anaalitapit. Myös seksinuket ovat pääosin suunnattu miehille.
Myös naisille suunnattuja vibraattoreita voidaan käyttää peniksen, kivesten ja vaikka koko vartalon värisevään nautintoon.

Mies voi saada seksuaalista nautintoa minkä tahansa kehon osan kautta, mutta miehen ehdottomasti herkin alue on terska sekä sen alapuolella sijaitseva frenulum.
Myös kivekset, väliliha ja eturauhasen kohdalla sijaitseva, miehen g-pisteeksikin kutsuttu, alue ovat seksuaalisesti herkkiä alueita.
Miehille suunnatut seksilelut pyrkivät stimuloimaan miehen herkkiä alueita ja erityisesti penistä sekä terskaa.
Miehen seksilelujen toiminta voi perustua penikseen kohdistuvaan pyörivään, imevään tai edestakaiseen liikkeeseen, seksilelun sisällä oleviin muotoihin, kuten nystyröihin ja juomuihin, tai värinään. Myös ilmanpaineteknologialla toimivia miesten seksileluja on tullut markkinoille.

Miehen eturauhasen eli prostatan alueella sijaitsee runsaasti herkkiä hermopäätteitä ja mies voikin saada erittäin vahvoja seksuaalisen nautinnon kokemuksia sekä orgasmeja tämän alueen stimulaation kautta.
Anaalialue on kokonaisuudessaan seksuaalisesti herkkä alue ja osa ihmisistä kiihottuu erityisesti tämän alueen kiihottamisesta. Anaalialueen sekä prostatan stimulointia seksivälineillä kannattaa kokeilla rohkeasti ja omia tuntemuksiaan kuunnellen.
On hyvä muistaa, että myös vulvallisille henkilöille suunnattuja seksivälineitä voidaan käyttää miehen anaalinautintoihin. Tästä esimerkkinä ovat kantalevikkeellä varustettu dildo tai vibraattori.
Kaalimato.com:in valikoimasta löydät monipuolisesti erilaisia miesten seksileluja, joiden kautta voit tutustua seksuaaliseen nautintoosi, saada tyydytystä, hyvää oloa sekä piristystä seksielämään.
Miltähän pedon kielellä penetrointi vaginaan tai anaaliin mahtaisi tuntua? Toteuta fantasiasi ja kokeile sitä rohkeasti laadukkaalla Kiotos Monstar Beast 27:lla!
Erittäin laadukkaasta ja kestävästä silikonista valmistettu kielenmallinen dildo on huipputyylikäs ja erikoinen seksivälinemarkkinoilla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Game of Thrones -henkinen dildo vie Sinut lohikäärmeiden fantasiamaailmaan helpolla tavalla! Juuri sopiva dildo myös Hänelle, jolla jo kaikkea muuta on!
Erittäin laadukas, vesitiivis ja 100%:sta silikonista valmistettu Kiotos Monstar - Beast 35 -dildo on ulkomuodoltaan lohikäärmeen näköinen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Jos olet kaivannut silikoniselta anaalitapilta kokoa ja painoa, on tässä Kiotos-sarjan monsteridildossa siihen mahtava vaihtoehto!
Kiotos Monstar - Beast 39 toteuttaa fantasiasi monsterin kanssa penetroimisesta nautinnollisella tavalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pimeässä hohtava Kiotos Monstar - Beast 61 on oikea väri-ilotulitus dildojen maailmassa! Huippulaadukkaasta nestemäisestä silikonista valmistettu Beast 61 täyttää sekä vaginan että anaalin reilun kokonsa ansiosta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ruiskuta virtsaa, spermaa, vettä, ureaa tai tekospermaa dildosi sisältä minne ikinä haluat. Fantasiamaailman kaunis, kaksivärinen Kiotos Monstar Beast 63 Ejakuloiva fantasiadildo tuo mukanaan ripauksen kosteaa viettelevyyttä leikkeihisi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nyt on jykevää meininkiä! Kiotos Monstar Beast 68-monsteridildo on jylhä ilmestys tylppine päineen ja napakoine kiveksineen. Tällä fetissidildolla voi toteuttaa hurjimmat fantasiat hirviön kanssa pelehtimisestä – imukupin ansiosta se tarttuu sileisiin pintoihin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tarunhohtoinen Kiotos Monstarin Beast 71-dildo on kuin valo pimeydessä! Visuaalisesti näyttävä ja jykevä monsteripenis mahdollistaa villeimmätkin fantasiat taruolennon kanssa penetroimisesta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Yksisarvisen monsterin mela – ja voi miten kauniissa pastellin sävyissä! Nyt on aika toteuttaa villeimmätkin märät päiväunet taruhahmon kanssa lemmiskelystä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Onko se monsterin penis? Vai jo parhaat päivänsä nähnyt joulukynttilä? Siinäpä vasta mysteerien mysteeri. Mutta oli miten oli – Kiotos Monstarin Beast 78-monsteridildon kanssa vain mielikuvitus on rajana! Tämän lyhyen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kutsuuko Sinuakin syvyys? Imukupilla varustettu fantasiadildo juuri Sinulle, joka haluat sukeltaa pois arjesta johonkin paikkaan, mikä todella on toisesta maailmasta! Astu siis rohkeasti toiseen todellisuuteen - paikkaan...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiotos Monstar Sleeve 9:llä saat eläimellistä ulkonäköä, reilusti lisäpituutta sekä -paksuutta penikseesi. Kimmoisa, venyvä ja kaunis penisjatko on miellyttävä käyttää ja sen avulla pystyt toteuttamaan fantasiamaailmaan liittyviä eroottisia hetkiä miellyttävällä tavalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tällä penisjatkolla saat eläimellistä ulkonäköä, reilusti lisäpituutta sekä -paksuutta penikseesi. Kimmoisa, venyvä ja kaunis penisjatko on miellyttävä käyttää ja sen avulla pystyt toteuttamaan fantasiamaailmaan liittyviä eroottisia hetkiä miellyttävällä tavalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Haluatko tiukkaa mutta joustavaa puristusta penikseesi? Mikäli vastauksesi on kyllä, valitse tällöin Kiotos Monstar -sarjan penissukka! Napakka leveä penissukka puristaa penisen tyveä pitäen erektion voimissaan samaan aikaan kun nahkakaksion ympärille asettuva joustava silikonirengas pitää nyytit otteessaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiotos Monstar Sucubut fantasiamasturbaattori on laadukas tekovagina, joka on suunniteltu erityisesti nautinnon maksimoimiseksi yhdistämällä fantasiaestetiikka, ergonominen muotoilu ja ensiluokkainen materiaali.
Masturbaattori on värimaailmaltaan erittäin kaunis...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas, kestävä, sileäpintainen ja varresta muotoiltu pitkähkö penisplugi virtsaputken laajentamiseen. Umpinainen penispora myös estää sperman ulospääsyn mikä on monista miehistä erityisen kiihottavaa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Suurikokoinen ja paksuhko penispora laajentaa peniksen virtsaputkea reilusti. Laadukkaasta teräksestä valmistettu, jämäkkä ja 13,8 senttiä pitkä dilaattori tuottaa tyydytystä sekä mielihyvää askel askeleelta työntäessäsi sitä penikseen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huippukätevä ja erittäin laadukas penisplugisetti dilatoinnin aloittamisesta kiinnostuneille. 100% terästä olevat penisplugit (3 kpl) ovat kaikki erikokoisia paksuudeltaan mutta pituus on sama. Voit siis pikkuhiljaa totutella tällä näppärällä setillä plugi kerrallaan...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiinnostavatko suihkuleikit? Tarjolla on golden shower/sperm shower -leikkeihin 100%:sta teräksestä valmistettu tukeva ja laadukas miehen siveysvyö, joka ei mahdollista seisokkia pitkäkestoisenkaan alistamisen aikana.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sutjakankokoinen penisplugi ja se koristaa terskan nätin näköiseksi helpolla tavalla. Huippulaadukasta terästä oleva umpinainen penisplugi on paksuimmasta kohdastaan 0,8 senttiä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaunis ja tyylikäs penisplugi virtsaputken laajentamiseen sekä siemennesteen ulostulemisen estämiseen. Monien mielestä sperman ulostulon estäminen on erittäin kiihottavaa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaksi pimppiä päällekkäin ja kaksi anaaliaukkoa? Toisaalta, miksipäs ei kun sellainen kerta on tarjolla! Jos olet unelmoinut kahdesta vaginasta samanaikaisesti niin Two Girls on vastaus unelmiisi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tuo uutta rakennetta, napakkuutta ja näyttävyyttä intiimeihin hetkiin. LEVELZ 3 Loop on kolmen toisiinsa yhdistetyn renkaan muodostama peniskivesrengas, joka tarjoaa kerroksittaista puristusta ja tuntuvasti jämäkämmän kokemuksen ilman värinää.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!LEVELZ Rippled -eturauhaskiihotin on suunniteltu osumaan juuri oikeaan kohtaan. Huolella muotoillut kaaret ja tarkkaan suunnatut kulmat tarjoavat syvää ja kohdennettua stimulaatiota. Kyseessä on 2 -tason malli, joka yhdistää klassisen muodon moderniin ergonomiaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!LOCKINK-peniskruunu on esteettisesti kaunis yksilö, joka saa terskan näyttämään elegantilta ja kiihottavalta. Kruunu muistuttaa ulkoisesti hieman myös lootuskukan muotoa ja se on portaattomasti säädettävä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!LOCKINK on ulkoisesti lootuskukan muotoa muistuttava säädettävä terskarengas ja se on samalla tyylikäs, elegantti ja nikkelitön peniskoriste. Tämä kaunis yksilö tuo makuuhuoneeseen ripauksen kuninkaallista asennetta!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Suun ja silmät paljastava LateX:in maski tekee vaikutuksen ja on erinomainen tuote BDSM-roolileikkeihisi! 100% luonnonlateksista valmistettua maskia on ihana pitää päällä, nuolla tai sivellä. Jos mälli tai golden shower sattuu osumaan siihen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä pupu pistää peniksen tärisemään silkasta nautinnosta! Lovelinen tyylikkäässä silikonisessa penisrenkaassa on huipputehokas moottori, joka sijaistee penisrenkaassa olevassa luotivibraattorissa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lust Rhapsodyn värisevä, säädettävä ja kauko-ohjattava penisrengas - täydellistä nautintoa molemmille! Nosta yhteiset hetket uusiin ulottuvuuksiin tällä huippulaadukkaasta, silkinpehmeästä silikonista valmistetulla penisrenkaalla...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikäs, helppokäyttöinen ja yllättävän monipuolinen penisrengas tekee erektiosta kovemman ja tuo nautintoa sekä käyttäjälle, että kumppanille. Tässä kestävästä silikonista valmistetussa värisevässä penisrenkaassa on irrotettava moottoriosa...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä Master Series -sarjan tukevarakenteinen seksituoli on valmistettu teräksestä. Tuoliin sidotun miellyttävyys on varmistettu pehmustetuilla, helposti puhdistettavilla keinonahkapehmusteilla. Pehmusteiden ansiosta myös pidempikestoiset spanking- ja rakastelusessiot ovat mahdollisia.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lukittava kuminen penis- ja kivespussi tuo vauhtia ja villiä menoa seksileikkeihisi. Oletpa sitten master, domina, sub tai vaikkapa switch, saat tämän penisvankilan käyttämisen avulla nautintoa joka tapauksessa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lateksista valmistettu Mister B -tekopenis kasvaa muhkeisiin mittoihin, kun pumppaat siihen ilmaa. Laadukas ja kestävä materiaali takaavat käyttömukavuuden ja varmuuden. Pumpattava tekopenis on aina sopivan kokoinen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mister B:n laadukas sekä jämäkkä pallon muotoinen anustappi kasvaa muhkeisiin mittoihin, kun pumppaat siihen ilmaa. Kestävässä, lateksista valmistetussa, pumpattavassa anuspallossa on laadukas pumppu ja metallinen venttiili.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas Mister B -anustappi voidaan pumpata todella suureksi. Kestävästä lateksista valmistetun pumpattavan anustapin koko jopa kaksinkertaistuu pumpatessa! Anustapissa on pumppupallo ja metallinen venttiili.
Käytä pumpattavan anustapin kanssa vesipohjaista liukuvoidetta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pumppaa, pumppaa! Mister B:n erittäin laadukas, voimakkaan punainen, pumpattava anustappi on tarvittaessa ISO!
Kestävässä, paksusta lateksista valmistetussa anustapissa on laadukas pumppu ja metallinen venttiili, jolla ilman saa poistettua helposti anuspallon sisältä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä tuote tunnetaan yleisesti nimellä hollow strap-on panties eli ontto strap-on. Ontolla tekopeniksellä varustetut string-malliset alushousut ovat kätevät, kun halutaan intiimiä yhdyntää ilman lisäremmejä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mystim Barry Bite vie sähköstimulaation nautinnon ytimeen. Kahdessa nipistimessä on yhteensä neljä sähköä johtavaa stimulaatiopintaa, jotka kohdistavat ärsykkeen täsmälleen siihen kudokseen, joka jää nipistimen väliin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Anaali- sekä vaginakäyttöön soveltuva dildo, joka johtaa nautinnollista sähköä kun sitä ohjataan erillisen kontrolliyksikön kautta. Uurrettu ja palloilla muotoiltu, käsihiottu alumiinidildo yhdistetään esimerkiksi Mystim Pure Vibes 3...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiristä turvavyöt, sillä Oh PUSH ME -tekovagina tarjoaa parhaalle kaverillesi tiukkoja kurveja ja kovaa menoa! Upean, tiukan tuntuman ja säädettävyyden ansiosta pääset tuota pikaa maaliviivalle ruiskuttelemaan juhlanesteitä!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vangitse ja lukitse hänen riehakas kalunsa aloilleen tällä herrasmiesten siveysvyöllä. Pubic Enemy No 1 -penishäkki estää vankiasi kovettumasta eikä hän pääse kasvamaan mittoihinsa ennenkuin valtias/valtiatar tulee vapauttamaan hänet.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!