Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Yli puolet suomalaisista ei ole keskustellut kumppaninsa kanssa masturboinnistaan - joka kolmas masturboi salaa kumppaniltaan

Sooloseksi on normaali tapa pitää omasta seksuaaliterveydestään huolta. Masturboimisen ympärille liitetään silti häpeää ja nolostumista – osa salaa itsetyydytyksen omalta kumppaniltaankin. Sooloseksin harrastaminen ei kuitenkaan itsessään huononna parisuhteen seksielämää, vaan voi päinvastoin jopa parantaa sitä! Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti kertoo, miksi näin on.

Itsetyydytys kuuluu osaksi ihmisten normaalia arkea. Kaalimato.comin keväällä toteuttamassa suomalaisten seksielämää ja seksuaalisuutta käsittelevässä kyselytutkimuksessa selviää, että suomalaisnaisista joka neljäs (25 %) ja suomalaismiehistä yli puolet (54 %) masturboi vähintään kerran viikossa.

Masturbointi on kuitenkin monille intiimi ja yksityinen asia, joka ei kuulu edes parisuhteen toiselle osapuolelle. Kaalimato.comin tutkimuksen mukaan yli puolet (55 %) suomalaisista ei ole keskustellut omasta masturboinnistaan koskaan kumppaninsa kanssa, ja lähes kolmannes (32 %) masturboi salassa kumppaniltaan.

– Itsetyydytys on jokaisen henkilökohtainen asia, josta ei ole pakko puhua, jos ei halua. Masturbointi parisuhteessa on kuitenkin tavallista ja olisi hienoa, jos sitä ei tarvitsisi ainakaan toiselta salailla, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen toteaa.

Naiset ovat avoimempia puhumaan masturboimisesta

Naiset keskustelevat keskimäärin miehiä avoimemmin erilaisista asioista, niin myös masturboimisesta. Suomalaisnaisista 42 prosenttia on keskustellut omasta itsetyydytyksestään partnerinsa kanssa, enemmistö (53 %) ei ole. Miesten keskuudessa puhumattomuus masturboimisesta on tätäkin yleisempää: 57 prosenttia heistä ei ole koskaan keskustellut aiheesta oman kumppaninsa kanssa.

– Itsetyydytykseen ja esimerkiksi siinä käytettyyn pornon katseluun voi liittyä häpeää ja pelkoa kumppanin tuomitsemisesta tai mustasukkaisuudesta. Tämä johtaa herkästi siihen, ettei omista sooloseksihetkistä uskalleta keskustella kumppanin kanssa, Lavikainen toteaa.

Ikäryhmistä 55–64-vuotiaiden keskuudessa (74 %) esiintyy eniten puhumattomuutta masturboinnista. Sen sijaan alle 25-vuotiaista ja 25–34-vuotiaista 51 prosenttia on avoimesti keskustellut omasta itsetyydytyksestään partnerinsa kanssa.

Sooloseksiä salaillaan kumppanilta

Kumppanilta salaa masturboiminen on yleisintä 35–44-vuotiaiden suomalaisten kesken (38 %). Miehet (34 %) kertovat harrastavansa kumppaniltaan salaa itsetyydytystä aavistuksen naisia (30 %) useammin.

– Jos kumppanin sooloseksi vaikuttaa negatiivisesti parin seksielämään, kannattaa asiasta keskustella avoimesti. Jokaisella on kuitenkin oikeus harrastaa sooloseksiä myös parisuhteessa, ja sen tarkoitus on tuoda positiivisia asioita sekä yksilön että parin elämään, Lavikainen muistuttaa.

Osa saattaa salata masturboimisen kumppaniltaan häpeän pelossa. Häpeää masturboimisesta kertoo kokevansa 12 prosenttia suomalaisista. Yleisintä se on alle 25-vuotiaiden keskuudessa. Häpeän tunne saattaa liittyä esimerkiksi pornon käyttötapoihin tai omiin fantasioihin.

– Häpeän tunteet voivat juontaa juurensa lapsuuteen saakka, jolloin lapsen omaan kehoon tutustumista koskettelun ja itsetyydytyksen kautta saatettiin pitää kiellettynä ja vääränä. Häpeään liittyviä tunteita ja niiden juurisyitä on hyvä tunnistaa ja tutkia. Niistä voi tarvittaessa myös puhua jonkun kanssa. On hyvä muistaa, että jokainen saa päättää itse harrastaako itsetyydytystä vai ei. Se kuuluu jokaiselle ja edistää monin tavoin yksilön seksuaalista hyvinvointia, Lavikainen sanoo.

Seksuaaliterapeutti: tästä syystä sooloseksi on hyväksi myös parisuhteelle

  1. Sooloseksi pitää seksuaalista vireyttä eli ns. seksuaalienergiaa yllä.

 

  1. Mikäli pariskunnan seksihalut ovat eritahtiset, voi sooloseksin avulla kompensoida omia seksuaalisia tarpeitaan.

 

  1. Itsetyydytyksen avulla oppii tuntemaan itseään ja kehoaan. Itsetuntemuksen kautta myös kumppaniaan on helpompi ohjata tekemään seksin aikana sellaisia asioita, jotka tuntuvat itsestä erityisen nautinnollisilta.

 

  1. Seksuaalisella nautinnolla ja orgasmeilla on monia positiivisia vaikutuksia mieleen ja kehoon: orgasmi mm. lieventää stressiä, rentouttaa ja auttaa nukahtamaan. Kumppanin hyvinvointi taas heijastuu myönteisesti parisuhteeseen.

 

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan suomalaisten seksielämää ja seksuaalisuutta käsittelevään kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhti-toukokuussa 2020. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään 18–70-vuotiasta suomalaista. Otos on kansallisesti edustava. Tutustu tutkimustuloksiin tarkemmin täällä.

Lisätietoja:

Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661

Kaalimato.com on Suomen suurin, hauskin ja luotettavin seksikauppa. www.kaalimato.com

 

Masturbointi

Oletko keskustellut kumppanisi kanssa omasta masturboinnistasi? (%, n=758)

Kaikki

Kyllä 40 %

En 55 %

En halua sanoa 4 %

 

Mies

Kyllä 39 %

En 57 %

En halua sanoa 4 %

 

Nainen

Kyllä 42 %

En 53 %

En halua sanoa 5 %

 

<25 vuotta

Kyllä 51 %

En 42 %

En halua sanoa 7 %

 

25-34 vuotta

Kyllä 51 %

En 45 %

En halua sanoa 4 %

 

55-64 vuotta

Kyllä 24 %

En 74 %

En halua sanoa 2 %

 

Pätevätkö seuraavat väittämät sinuun? (%, n=1000)

Masturboin salaa kumppaniltani

Kaikki

Kyllä 32 %

Ei 40 %

En osaa sanoa / Ei koske minua 28 %

 

Masturbointi hävettää minua

Kaikki

Kyllä 12 %

Ei 70 %

En osaa sanoa / Ei koske minua 18 %