Kaikki kampanjat...
Tilaa uutiskirje
EtusivuNimimerkin 'Tomtom' artikkelit

Tomtom - Esittely ja artikkelit

Olen 26-vuotias sinkkuna elävä homomies. Tällä hetkellä elän elämääni tässä hetkessä, etsien sitä omaa oikeaa miestä vierelleni. Seksin suhteen olen mieleltäni varsin avoin ja valmis toteuttamaan omiani ja kumppanini hieman muiden mielestä ehkä oudompiakin haluja. Seksileluista sekä joistakin fetissileikeistä on itselläni kokemusta jonkin verran.


Tomtomin arvio tuotteesta Sausage Rhombus Anal, Hard

Tuotearvio Sausage Rhombus Anal, Hard

Sain eräänä päivän puhelimeen ilmoituksen aivan ensimmäisestä testattavakseni saapuneesta tuotteesta. Harmikseni piti kiirettä sen verran että paketti sai pari päivää maata odottamassa noutajaansa. Noo parin päivän päästä oli kuitenkin aikaa hakea paketti, siispä auton nokka kohti pakettia. Hain paketin ja sen verran malttamaton olin että heti autoon päästyäni oli aivan pakko vilkaista mitähän paketissa mahtaa olla. No paketti auki ja ensimmäinen reaktio oli että mikäs makkarapötkö tämä on. Sitä hetken ihmeteltyäni vilkaisin paketissa roikkuvaa lappusta, jonka etusivulla oleva teksti .Hard anal., sekä paketissa roikuva pieni liukuvoidepakkaus antoi kuitenkin viitteitä siitä millaisen tuotteen kanssa sitä ollaan tekemisissä. No ei sitten muuta kuin päätin laittaa tuotteen takaisin pakettin ja antaa vähän uteliaisuuden kohota. Lähin autoilemaan hakemaan kaveriani, jonka kanssa olin sopinut käyväni kaupoilla. Ostosten jälkeen otimme suunnan kotiani kohti ja matkan aikana kerroin kaverilleni että perille päästyämme saat vähän tutustua kanssani erääseen tuotteeseen.

Perille päästyämme istuuduimme sohvalle ja kerroin kaverilleni kyseessä olevan seksilelun ja kaivoin paketin esiin. Kaverini kaivoi pötkylän esiin ja hänenkin esimmäinen reaktio oli mikä makkarapaketti tämä on, toki pakkauksen keveys antoi viitteitä siitä että sisällä tuskin on täyttä lihaa. Kaverini rupesi repimään pakkausta auki, hetken hänen koitettuaan repiä pakkausta annoin hänelle sakset. Näemmä hankala pakkaus pitkähköillä kynsillä avata rikkomatta kynsiä, no tämä tuskin on kovinkaan monella miehellä ongelmana. Pakkaus saatiin auki, jonka jälkeen paljastui musta pötkylä, jossa oli ilmeisesti jonkinlainen korkki sekä lenkki, josta pötkön pystyi laittaa roikkumaan. Varsin huomaamaton ulkomuoto, tuskin tähän moni kiinnittäisi huomioita vaikka roikkuisi kylpyhuoneen pyyhekoukussa. Tässä vaiheessa viimeistään heräsi itselleni epäilys että onkohan kyseessä jonkinlainen .homomiesten fleshlight.. Otimme pötkylästä korkin auki, jonka alta paljastui läpikuultava pehmeä "massa" jonka keskellä oli pienehko vajaa sormen kokoinen reikää. Tässä vaiheessa (miespuoleisen) kaverini ensimmäinen kommentti oli "Työnnetäänkö tonne kyrpä!?"- Totesin että "hmm luultavasti..". Siinä molemmat koetimme sormettaa oletettua tekoanusta ja päädyimme siihen tulokseen että kai tässä jonkinlaisen tekoanuksen kimpussa olemme. Kaveri totesi että on aina halunnut kokeilla tällaista, johon totesin että toki voin tätä lainata SEN jälkeen kun olen itse kokeillut. Ei kelvannut vaikka lupasin pestä huolella, no hommatkoon omansa. Tai toki tästä sai hyvän joululahjaidean...

Tuli ilta, tuli oma aika. Joten tsekkasin netistä kaalimato.comin tuoteselosteen tästä tuotteesta, joka kieltämättä antoi aika kovat odotukset tuotteen suhteen. Eipä siinä sitten muuta kuin kovat odotukset päällä sänkyyn makaamaan ja kalu kovaksi. Tuotteessa oli mukana pienehkö pakkaus omaa liukuvoidetta, päädyin kuitenkin käyttämään omaa valmiiksi avattua liukkaripakkaustani. Annostelin mielestäni kohtuullisen määrän .anuksen. sisään ja kalun juureen, jonka jälkeen sitten ajattelin että "sisään vain". Mutta mitä! Eihän se uponnut vaikka kuin koitti painaa, varsin tiukka tapaus siis. Jotenka laitoin lisää voidetta anuksen sisään sekä kalun päälle ja koitin sormella vielä hieman hieroa sitä kunnolla sinne sisään. Uusi yritys ja pääsin kuin pääsinkin sisään ja hiljalleen aivan loppuun asti. Koitin "makkaraa" siinä edestakaisin liikutella mutta mitään maailmaa mullistavaa kokemusta en kyllä kokenut. Mielessäni pyörivät tuotekuvauksen sanat. Tällä tuotteella saat varmasti rahoillesi vastinetta.. Ei muuta kuin uusi yritys, jotenka taas lisää liukkaria, koska tuote todellakin on tiukka, tässä ei tuotekuvaus valehtele. Vaikka itselläni on näiden iltapäivälehtien sekä oman henkilökohtaisen tutkimuksenkin tuloksena varsin keskikokoinen varustus. Toisella kertaa sisäänmeno sujuikin huomattavasti liukkaammin kuin ensimmäisellä. Edestakaisen liikkeen aikana tuli huomattua että tuoteen muovinen "kaulus" on oikeasti terävähkö ja se raapaisikin useampaan otteeseen varsin ikävästi. Tämän takia "makkara" vaatikin melkein kaksi kättä koko ajan käyttö varten. En antanut kuitenkaan tämän häiritä vaan päätin hoitaa homman loppuun saakka, ihan mukavasti tämä puristikin mutta mielestäni jäätiin kuitekin kauas tuoteselosteen lupauksista. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin saavutin .huippuni. tämän tuotteen kanssa, eikä se suoraan sanoen tuntunut juuri miltään, kauas jäätiin aidosta kokemuksesta. Tosin tämä oli ensimmäinen tekoanus, jonka kanssa olin tekemisissä ja ilmeisesti sieltä halvimmasta päästä.

Summa summarum; ei ole vielä tästäkään tuotteesta oman käden voittaneeksi.

Varsinaisen actionin jälkeen oli vielä vuorossa makkaran puhdistaminen seuraavaa käyttökertaa varten. Tähän en nähnyt tuoteselosteessa mitään ohjeita, joten päätin rohkeasti repiä sisuskalut irit kuoresta. Sisältä paljastui läpikuultava silikoninen itse "tekoanus" sekä sitä ympäröivä vaahtomuovi. Huuhtelin läpikuultavan osan vesihanan alla ja jätin kuivaamaan seuraavaa käyttökertaan varten. Vaikka tuote ei läheskään täyttänyt odotuksia aion sitä kuiteinkin jatkossa vielä kokeilla ja mielelläni kuulisin teiltä muiltakin kokemuksia tuotteestasta!




TomTomin arvio tuotteesta Big Kick - G-spot massager

Jälleen oli tullut postiin uusi paketti noudettavaksi. Hain paketin ja autossa jo vilkaisin mitä se sisältää. Tällä kertaa ei jäänyt epäselväksi mitä paketti sisältää. Big kick g-spot massager oli teksti paketin kannessa ja jokin muutamalla ulokkeella varustettu sauva oli läpinäkyvän pakkauksen sisällä. Ei ehkä itselleni enemmänkin top henkiselle kundille kovinkaan miellyttävä yllätys.

Tuote saikin maata muutaman viikon laatikossa ennen kuin uskalsin siihen paremmin tutustua. Itse pakkaus oli varsin selkeä, kertoi oleelliset tiedot ja antoi suhteellisen laadukkaan vaikutelman tuotteesta. Purin helposti avautuvan pakkauksen ja itse "hieromalaitekin" tuntui käsissä varsin jämäkältä ja laadukkaalta. Pakkauksessa luki että laitteessa on kymmenen eri ohjelmaa, joten painoin pohjassa olevaa nappia kokeillakseni toiminnan. Mitään ei tapahtunut, joten piti vilkaista pakkauksen takakannesta miten paristokotelo aukeaa. Kotelon sai helposti auki, paristojen päällä oli vain suoja joka piti sitten ottaa välistä pois. Ohjelmia tosiaan löytyi kymmenen erilaista, hitaasta nopeaan sekä sykkivään. Värinä myös tuntui kohtuullisen voimakkaalta.

Sitten oli aika kokeilla tuotetta ihan käytännössä. Onneksi se oli mitoiltaan varsin hillitty eikä mikään jättiläinen. Pinta oli myös valmiiksi hivenen liukas, joten pieni lisävoitelu riitti. Ja kyllähän tuote toimi, erilaisia ohjelmia oli kyllä mukavasti se kymmenen kappaletta. Omasta mielestä tuntui pienten ennakkoluulojen jälkeen jopa hieman mukavalta, luulen kuitenkin että btm henkinen mies tai miksei vaikka nainenkin voisi saada tästä vielä enemmän irti. Voin kyllä suositella kokeilemaan.

Käytön jälkeen oli enään vuorossa pesu, joka oli tälle tuotteelle helppo tehdä. Käytön jälkeen laatikkoon odottamaan uutta käyttökertaa!




Tomtomin arvio tuotteesta Flight Instructor by Fleshlight

Jälleen kerran oli postiin saapunut uusi tuote kokeiltavaksi. Tuotteen haettuani maltoin olla kurkkaamatta pakettiin ennen kotiin pääsyä. Kotona paketti oli kuitenkin pakko avata ja sieltähän paljastui ihka aito Fleshlight, kaverien kesken Flesukka. Tarkemmin sanoen Fleshlight Flight, liekö jokin uusi malli? Itse pakkauksesta sai jo sellaisen käsityksen että nyt ollaan tekemisissä astetta laadukkaamman tuotteen kanssa. Pakkauksen ulkonäköön ja tuntumaan oli selkeästi panostettu hieman enemmän kuin halvemmissa välineissä. Oli kiiltävää pintaa ja kohokuviointiakin. Paketti avautui näppärästi ja sisältä paljastui yksinkertainen, joskin laadukkaan tuntuinen tuote. Paketin pohjalta löytyikin myös kerta-annos liukuvoidettakin, joten paketti on heti valmis käyttöön vaikka kotona olisikin päässyt oheistarvikkeet loppumaan.

Tämä olikin ensimmäinen Flesukka, jonka kanssa olen tekemisissä, joten päätin vilkaista mukana seurannutta .ohjekirjasta.. Ensin huuhtelu lämpöisellä vedellä, jonka jälkeen hiukka liukkaria ja rock'n'roll! Päässä on korkki, jota pyörittämällä voi säädellä ilman pääsemistä pois, käytännössä tämä vaikuttaa imun tunteeseen, joka Flesukan sisään tulee. Korkin ollessa kiinni imu on voimakkaimmillaan ja taasen auki ollessaan liukuminen edes takaisin käy hyvinkin vaivattomasti. Omasta mielestäni mukavin asento löytyi niin että korkki oli hivenen auki. Toki näitä voinee käytön aikana yhdistellä, säätö käy niin vaivattomasti. Tuntuma tuotteesta on varsin hyvä, toisaalta muihin Flesukoihin ei itsellä ole vertailupohjaa, joten tämän mallin erikoisominaisuuksiin en sen kummemmin pysty ottamaan kantaa. Kokonaisuutena helppo tuotte ottaa käyttöön ja hyvä lopputulos lienee taattu.

Käytön jälkeinen puhdistus sujui helposti, sisukset irti ja huuhtelu vedellä, jonka jälkeen kuivumaan. Käyttöohjeessa oli maininta erikseen ostettavasta Renewing Powderista, joka ilmeisesti pitää Flesukan uudenveroisena pitemmän aikaa. Tätä minulla ei itsellä ollut käytettävissä, aika näyttää miten kestää ilman sitä.

Kokonaisuutena jäi mieleen varsin laadukas mielikuva kuitenkin suht kohtuuhintaisesta tuotteesta, uskonkin antavan monille vastinetta rahoilleen!




Tomtomin arvio tuotteesta Kaalimato liukuvoide

Testattavan Fleshlightin mukana tuli myös erillinen pieni 50ml purkki Kaalimadon omaa liukuvoidetta. Pakkaus on varsin selkeä ja kokokin on näppärän pieni, kulkee tarvittaessa vaikka povitaskussa taikka käsilaukussa yllättäviä tarpeita varten. Käytössä liukkari toimii aivan hyvin ja ajaa asiansa loistavasti joka tilanteeseen sopivana yleisliukkarina. Suosittelen kyllä hyvän hinta/laatusuhteensa vuoksi. hankkimaan tälläisen vaikkapa käsilaukkuun taikka taskuun aina mukana kannettavaksi!




TomTomin arvio tuotteesta Tenga Flip Hole

Taas tuli postissa uusi tuote, joka sai tällä kertaa maata viikonpäivät postissa, mukamas kiireideni takia. Joka tapauksessa paketti tuli lopulta noudettua postissa. Aikaisempia painavammalta pakkaus kyllä tuntui. Paketin auki repimisen jälkeen paljastui valkoinen möhkäle, kaverin sanoja mukaillen "näyttää ilmanraikastimelta".

Tarkemman tutkimisen ja kaalimadon nettisivujen tarkastelun jälkeen selvisi että kyseessä on jonkinlainen vähän fleshlightin tyyppinen eri valmistajan tuote. Varsin hintava 99 euron hintalapullaan, joten tältä pitäisi saada jonkin verran vastinettakin.

Itse tuote oli väriltään valkoinen muovikuorinen ja sisältä pehmeä. Flesukasta poiketen tämä aukeaakin keskeltä kahtia, jonka tarkoitus lienee helpottaa liukkarin levittämistä sekä puhdistamista. Kaikenlaisia nystyröitä ja muuta sisältä näyttää löytyvän. Liukuvoiteita oli mukana koeputkilo tyyppisissä paketeissa peräti kolmea erilaista, joilla ilmeisesti pitäisi saada vähän hienosäädettyä tuntumaa.

Käyttöönotto oli varsin vaivatonta; vehje keskeltä auki ja putkesta haluamaansa liukkaria levittelemään, jonka jälkeen kuoret kiinni ja lukkoon. Sitten vaan antaa mennä... Mielenkiintoinen yksityiskohta on päällä olevat kolme kohtaa, joita painamalla saa muutettua puristusta ja tuntumaa, toimivat mukavasti. Tasainen pääty mahdollistaa myös näppärästi tämän asettamisen vaikka seinää vasten, jos ei halua kädessä edestakaisin vedellä. Useamman kerran koekäytön jäljiltä varsin mukavan tuntuinen ja flesukkaan verrattuna erilainen, ehkä jopa tykkään tästä enemmän. Erityyppisillä liukkareilla en havainnut kuitenkaan mitään järisyttävän suurta eroa tuntumaan. Kaiken kaikkiaan varsin mukava tuttavuus.

Hauskanpidon jälkeen seuraava puhdistustyö on varsin helppo toteuttaa, keskeltä auki ja vaikka hanan alla huuhtelee ja jättää kuivumaan. Näppärää.

Tuotteen ohjeissa luvataan tuotteen kestävän noin 50 käyttökertaa, joten sadan euron hinnalla tulee yhden kerran hinnaksi pari euroa. Saattaa ehkä tuntua vähän suolaiselta, mutta tämä vaatii vähän pitempää kestotestiä tämä parissa.




Tomtomin arvio tuotteesta Cobra Libre 2

Käteen tuli Cobran paketti, joka ensi näkemältä antoi vähän kalliimman ja laadukkaamman tuotteen vaikutelman. Pakkauksen sisältä kuoriutui ensin käyttöohjeet, joiden alta erikoisen näköinen punamusta, jämäkkä mötikkä jonka edessä oli silikonivuorattu sisäänpäin kapeneva reikä. Tutustuin ensin käyttöohjeeseen, josta paljastui että tämä ei tarvitse paristoja ollenkaan vaan se toimii akulla. Mukava juttu varsinkin aktiivisemmalle käyttäjälle. Laturi ei kuitenkaan myyntipakkaukseen kuulu, vaan ainoastaan johto, jonka voi kytkeä joko tietokoneen usb liitäntään tai kännykkälaturiin, jossa on irrotettava usb johto. Laturi tulee laitteen päähän kiinni kätevällä magneettikiinnityksellä.

Vissiin jonkinlainen pitempi ensilataus olisi hyvästä, tosin tässä kyllä riitti tehtaalta tullessaan jo sen verran virtaa että ensikäyttö ilman latausta onnistui hyvin. Käyttö on varsin yksinkertaista, .Fun. nappulasta laite päälle ja + ja . napeista vaihdellaan erilaisia värinäohjelmia, joita löytyykin sitten useita erilaisia. Ääni on kohtuu hiljainen yhtä ohjelmaa lukuun ottamatta, joka välillä aiheutti jonkinlaista resonanssia. Jos tuon ohjelman skippaa laitetta kyllä pystyy käyttämään varsin huomaamattomastikin tarpeen tullen.

Mukava laite, muutaman napin painallus niin ei tarvitse kuin pidellä laitetta kädessä ja antaa sen hoidella kaikki työ, itse voi vaikka keskittyä miettimään jotain muuta. Muotoilu on suunniteltu niin että ohjelman vaihto onnistuu näppärästi saman käden peukalolla, jolla laitetta pidetään kädessä. Cobra hoitaa kyllä työnsä hyvin, tosin itse mietin olisiko kolo voinut olla vielä hieman syvempikin, nythän sinne mahtuu noin puolet pituudesta. Voisi ehkä tuntua vielä paremmalta niin.

Käytön jälkeen puhdistus on varsin helppoa, laite on ainakin ohjeiden mukaan täysin vesitiivis ja näinpä kestää veden alla pesun.

Laite on hinnaltaan hieman isompi sijoitus mutta antaa kyllä kaikkineen hintaansa vastaavan vaikutelman, tulee käytettyä varmasti uudestaankin.




TomTomin arvio tuotteesta Fuck My Cock . Masturbaattori

Paketin avattua tuli ensin mieleen tavallinen kookkaan kokoinen dildo. Tosin dildon takapää oli muotoiltu anuksen muotoiseksi ja tarkemmin katsottuna siinä oli pieni reikä ja paketissa ollut fuck my cock while you stroke my cock teksti viittasi vähän muuhun. Tämä olikin siis ontto penis, jonka sisään voi työntyä anuksen kautta. Varsin erikoinen. Tämä ei todellakaan kuulu siihen seksilelukategoriaan, joka naamioituu viattomaksi koriste-esineeksi, jota voi säilyttää yöpöydällä kaikkien näkösällä. Pikemminkin jos tämä unohtuu näkösälle vieraiden tullessa aiheuttaa se luultavasti kiusallisen hiljaisuuden taikka paljon keskustelua.

Itse tavara on keinoihon tuntuista ja penis osa ei ole kova vaan hieman löysä, roikkuu vapaana hieman alaspäin. Paristoja tämä ei tarvitse eikä sen kummempia käyttöohjeitakaan ole. Mukana tulee pieni annos liukkaria ja puhdistusainetta.

Käytössä aika mielenkiintoisen tuntuinen, reikä on tiukka ja samalla sitä työstäessä voi hipelöidä isoa peniksen vartta. Varmasti antaa joillekin vähän ekstakiksejä. Penisosan kooksi on kerrottu 7. joten varsin kookas kalu on kyseessä. Varmaan myös pariskuntien välillä tälle voisi keksiä vielä jotain ekstra käyttöä. Periaatteessa kyseessä on muuten aivan tavallinen masturbaattori mikä tarjoaa mahdollisuuden leikkiä yhtä aikaa peniksen kanssa. Varmasti toimii joillain aika hyvin.

Puhdistaminen sisäpuolelta on ehkä vähän hankalaa, reikä on pieni mutta kyllä se vedellä onnistuu kun aikansa huljuttelee. Erikoinen tuote, joka on hyvä pitää käyttökertojen välillä syvällä yöpöydän laatikon perällä. Uskallan kuitenkin suositella, jos vähänkään kiinnostaa. Hinta ei kovin korkea ole, joten ei jääne esteeksi. Omasta mielestäni tähänastisista tuotteista erikoisin.




Tomtomin arvio tuotteesta Eichel Rotator, pyörivä masturbaattori

Testivuorossa oli taas miesten masturbaattori, kuitenkin hieman erilainen kuin mihin on tavallisesti totuttu. Normaalistihan sitä tällaisilla liikutaan edes-takaisin. Mutta tällä luvataan että riittää kun pitää laitetta kädessä ja antaa moottorin hoitaa työ.

Paketista tosiaan kuoriutui musta pötkylä, jonka toisessa päässä on moottorin säätimet ja toinen pää on ontto, jossa on hyytelömäinen nystyräinen jellysuojus. Mukana seuraa myös pieni näytepurkki liukuvoidetta. Käytön aloittamiseksi pitää paristot laittaa paikoilleen laitteen pohjaan, joka sujuu yksinkertaisesti ilman tarvetta katsoa käyttöohjetta. Paristot eivät kuitenkaan kuulu myyntipakkauksen mukaan, joten ne pitää muistaa hankkia myös, jottei ilo lopu lyhyeen.

Käyttöhän tapahtuu helposti kolmella napilla, suunnanvaihto ja nopeudensäätö. Nopeuksia löytyy kolme kappaletta ja suuntaa voi vaihtaa myös lennosta ilman, että laitetta tarvitsee pysäyttää välillä. Tässä jellysisusta on tosi ohut, eikä sellainen hyytelömäinen paksu niin kuin esimerkiksi Flesukoissa. Tämä vaikuttaa varmaankin laitteen tuntumaan riippuen omasta koosta. Jos on oikein paksu, hieroo tämä yhtä aikaa sekä päästä että ympäriinsä joka puolelta.

Omalla kohdalla tää kyllä vaati vähän myös omaa kädenliikettä edes takaisin ja vähän pyörittelyä, jotta tuntui mukavammalta kuin vain antaen laitteen olla täysin paikoillaan ja pyörivän vain. Aluksi tuntui ehkä vähän tylsältä mutta kyllä se siitä sitten lähti toimimaan kun hetken käytti ja pyöritteli. Hoiti hommansa ihan okei. Ei ehkä paras masturbaattori mutta vähän erilainen kuin yleensä. Tämä on siis tarkoitettu pelkästään peniksen pään hieromiseen, eikä kuten totutusti koko varren.

Puhdistus oli tosi helppoa, jellysuojus irtoaa päältä, jonka jälkeen se vain huuhtaistaan hanan alla ja jätetään kuivaamaan. Helppo käyttää ja tuottaa myös mukavia tunteita.







Katso myös muut testiryhmäläiset:
Toy Story Iloinen arki Murutoosa 365 päivää seksiä Geronimo Unelmia ja toimistohommia Sidotut Yona Peppufantasiaa Joneski Cupido Young, Wet & Wild botTomAndJerry Himokas pari Jonathan ArcticLove FreeWheelers Tomppa Mr. Sledgehammer Zakke Testiryhmä Opepari Asiallinen kotirouva Eros McKettu Mr. ja Mrs. Jacksie Atroquinine HMR karkki Jolene HeMan Testimies Kumitorvi Tiitis Sexcouple Antaia Lelulaatikko Aurora n00bs Queer of the Hill Nautiskelijat UsFuntastic Itia Neitseellinen Aatami ja Eeva