Kaikki kampanjat...
Tilaa uutiskirje
EtusivuNimimerkin 'Murutoosa' artikkelit

Murutoosa - Esittely ja artikkelit

Tuoreen suhteen innokkuudesta ja estottomuudesta nauttiva hoitoalalla työskentelevä tyttöpari. Vaikka Murutoosan tietotaito makuuhuoneen puolelta onkin varsin vankka, ei kokemusta luomuleikkien ulkopuolelta ole juuri päässyt kertymään. Sitäkin suuremmalla kokeilunhalulla Murutoosa janoaa mahdollisuuksia uuteen ja jännittävään, ja jakaa mielellään vilpittömästi tunteitaan muillekin himon poluilta nautinnon valtateille haikaileville.


Nimim. Murutoosa arvio tuotteesta The Conquest täsmäklitoriskiihotin

Ensivaikutelma Shot Toysin klitoriskiihotin Conquestista oli lähinnä hämmentynyt; siveellisen näköinen, matkafööniä muistuttava kapistus ei taatusti tulisi tuomaan makuuhuoneeseemme piristävää violettia väriään kummempia tuntemuksia. Kummallakaan meistä ei ollut aiempaa kokemusta klitoriskiihottimista, joten jouduimme hetken kuivaharjoittelemaan laitteen toimintaperiaatetta, joka osoittautui kuitenkin varsin simppeliksi. Pehmeän silikonisen pääosan keskellä oleva reikä tähdätään klitoriksen päälle, ja laite pumppaa mäntämäisellä kappaleella tuottaen samalla imemistä simuloivan aalloittaisen alipaineen.

Conquestin föönimäinen kahvaosa osoittautui todella näppäräksi, sillä tähtäystarkkaus on tässä leikissä oleellinen! Kuten monen muunkin lelun kohdalla, myös Conquestin kanssa totesimme alkulämmittelyn jollain muulla tavoin olevan ehdoton edellytys tositoimien aloittamiselle. Kuivalle klitorikselle paineen tunne aiheutti lähinnä epämiellyttävän kitkantunteen, mutta kun kosteus saatiin sormipelillä kohdilleen, aloimme ymmärtää alipaineen merkityksen.

Clithood-korun joutuessa alipaineen vetämäksi, sai kolisevan laitteen ja kirkaisevan naisen yhdistelmä hetkeksi vastapuolen riemastumaan, joko tilanne olisi lauennut parhaalla mahdollisella tavalla. Näin ei kuitenkaan valitettavasti käynyt. Vaikka oraaliseksiä simuloiva imemistunne onkin varsin hellä laitteen molemmilla kahdella tehokkuusasteella, suosittelemme poistamaan lävistykset imettävältä alueelta!

Aitoa suuseksiä Conquest ei ainakaan meidän kohdallamme tullut päihittäneeksi, mutta lisäpotkua sessioon sillä varmasti saa. Klitoriksen lisäksi laitetta voi kokeilla mainiosti myös esimerkiksi rintojen alueella. Viattomasta ulkonäöstään huolimatta laitteen pitämä ääni ei kuitenkaan ole hiljaisin mahdollinen, joten anoppilan vierashuoneessa vietettyihin öihin emme laitetta kuitenkaan mukaan ottaisi. Laitteen silikoniosa ei ollut irrotettavissa pesua varten, joten puhdistuksen eteen joutuu käyttämään hieman aikaa ja vaivaa, mutta mielikuvituksen avulla tämäkin onnistuu.

+ Suuseksistä nauttiville, yksin tai yhdessä
+ Helposti erogeenisten alueiden kosketuksesta kiihottuville
+ Piristävänä lisänä tai osana muita makuuhuoneleikkejä




Murutoosan arvio tuotteesta EVA täsmäkiihotin

Murutoosan on jälleen myönnettävä, että saadessaan Evan ensikertaa hyppysiinsä, jouduimme hetken pohtimaan tuotteen muotoilua versus omaan anatomiaamme (uuden ystävämme nimi meni muuten heti vaihtoon, sillä ajatus toisen siskosta pedissämme ei herättänyt meissä minkäänlaista positiivista värähtelyä). Kuitenkin Leilan mukana seurannut käyttöohje oli selkeä kuin Ikean pöydänkokoamisvihkonen, ja minipäärynää muistuttavan rungon ulkopuolella töröttävät ulokkeet alkoivat jo ajatustasolla tuntua hyvinkin loogisesti suunnitelluilta. Kaunis turkoosi väritys on varmasti myös esteetikkojen mieleen, ja pehmeä silikonipinta takaa hyvän ihotuntuman vuoksi helpon puhtaana pidettävyyden.

Pitkään ei Murutoosa kuitenkaan jaksanut tuoteselosteen parissa viipyä, kun Leilan opetus talon tavoille oli aloitettava. .Kato kulta, ilman käsiä!.- huudahdus kulminoi koko älykkään muotoilun. Kolmella eri voimakkuudella värisevä runko pysyy siis kahden pehmeän, mutta jämäkän .siiven. avulla ulompien häpyhuulten tukemana miellyttävästi klitoriksen päällä. Etenkin hommia aloitettaessa ja kuivalle iholle asetettaessa pysyvyys on todellakin loistava, eikä pehmeän silikoninen ja kevyt laite vaadi liukuvoidettakaan toimiakseen tarpeeksi hellästi. Liika kosteus ja liukkaus itse asiassa vaikeuttavat melko lailla paikalla pysyvyyttä, mutta jos tavoitteena ei ole erityisen akrobaattinen suoritus, tai esimerkiksi laitteen tukeminen kädellä on mahdollista, ei tätäkään miellä ongelmaksi.

Murutoosa totesi Leilan toimivan erityisen hyvin niin rakastamisen alun kiihotuksessa kuin itse aktin aikana. Siron muotoilunsa vuoksi sen kanssa pystyy käyttämään samanaikaisesti myös dildoa tai jopa vibraattoria (ja mikä parasta, tässä ei näin ollen tarvita integroitua klitoriskiihotinta). Tehoja Leila tarjoaa tosiaan niinkin hyvin, että perinteisessä Lähetyssaarnaajattaressa sen värinästä pystyvät molemmat nauttimaan samanaikaisesti!

Myös jälkipyykki Leilan kanssa sujui helposti. Roisketiiviiksi luokitellun laitteen Murutoosa pesi jo muutamaan kertaan (ennen siihen pakkausselosteeseen tarkemmin tutustumista) juoksevan veden avulla, eikä tämä vaikuttanut toimivuuteen mitenkään. Jatkossa pitkäikäisyyden varmistamiseksi kuitenkin kannattanee välttää liiallista läträystä tuotteen alaosassa sijaitseva hyvin huomaamattoman laturijohdon reiän kanssa. Pattereiden kanssa leikkimiseen kyllästyneelle Murutoosalle USB-latausmahdollisuus oli siis erittäin iloinen yllätys, ja tuo silikonisen, huomaamattoman .läpän. alle piiloutuva laturinpistoke mahdollistaakin tuotteen näppärän käsittelyn ilman mitään turhaa ulkonemaa itse laitteeseen. Värinätason muuttaminen onnistuu helposti tuotteen päältä, josta sisäänrakennetun voimakkuusnapin löytää sormituntumalla silikonipinnan muotoilusta. Värinätehostaan huolimatta Leila mainitsee erityiskiitoksen myös hiljaisesta äänestään, joka on jopa niin hiljainen, että oikeaan paikkaan asetettuaan ei esirippujen takaa voi lainkaan arvata minkälainen näytelmä todellisuudessa on käynnissä!

Kelle: Yksin tai yhdessä (naisten välisesti, tai luultavasti myös miehen ja naisen välisesti! )

Mihin: Soolon, esileikkiin, itse aktiin, maitokahvin vaahdottamiseksi, cocktaillasiin koristeeksi. VAIN OMA MIELIKUVITUS ON RAJANA!
+ Tehokkuus, hiljaisuus, muotoilu, laaja käyttömahdollisuus, helppo lataus, pitkä käyttöaika, hygieenisyys
- Liian liukkailla keleillä saattaa tukemattomana lipsahtaa pois




Murutoosan arvio tuotteesta Gläs - Red Head Double Dildo

Murutoosan ensimmäinen reaktio arvioitavaksi saadun tuotteen edessä oli syvä hiljaisuus. Lasia. Dildo. Lasi-Dildo. Koska Murutoosan voimankäytön hallinnassa on haasteita jo arkisessa elossa, ei noin hauraaksi mielletyn materiaalin tuominen tapahtumien keskipisteeseen tuntunut ollenkaan viisaalta. Kuin norsu posliinikaupassa. Kuin lepakot lasidildon kimpussa. Murutoosa hipelteli kuitenkin aikansa uutta ystäväänsä, googletti .borosilikaattilasin.(jonka laajenemiskerron oin muuten n. 35 ja siksi se kestää lämpöshokkia paremmin kuin muut lasit), ja totesi että punapäälle on joka tapauksessa annettava mahdollisuus.

Hilkka on siis käsintehty, kaareva, päistään punaiseksi maalattu lasinen taideteos. Ja kaksipäinen dildo. Viimeiseksi mainittu seikka olikin sitten empiirisen tutkimuksemme kannalta oleellisin, mutta osoittautui kaikkein kinkkisimmäksi. Molempien päiden ollessa symmetriset peniksen päätä jäljittelevän muotoiset, ei variaatioita käytölle juuri löydy. Vaikka Murutoosa on voima- ja kestävyysharjoittelun lisäksi viime aikoina yrittänyt kunnostautua myös kehon venyvyyden saralla, ei oikeaa asentoa molempien miellyttämiseksi löytynyt. Ei etuperin, ei takaperin, ei ylhäältä, ei alhaalta, ei kaakosta eikä koillisesta. (ME TODELLA YRITIMME!) Akrobaattisemmista suorituksista kiinnostuneille, tai jo pelkästään erilaisen anatomian omaavista pareista löytynee kuitenkin käyttäjäkuntaa. Lisäksi silikonin pehmeyteen ja joustavuuteen tottuneelle vie hetki ymmärtää, että materiaalia ei tosiaan voi taivutella oman/toisen anatomiansa mukaisesti. Lopputulos Murutoosan kohdalla oli, että Hilkka sai tyytyä läheisyyteen vain toisen kanssa kerrallaan, ja tällöinkin merkittävästi hellyttää korostaen. Varsinaisessa emättimen ja g-pisteen stimuloinnissa Hilkka ajoikin asiansa mukavasti, ja sen käsittely vastakkaisesta päästä kiinni pitäen oli miellyttävää.

Käyttöominaisuuksiltaan borosilikaattilasi yllätti Murutoosan positiivisesti. Pienistä kopauksista Hilkka ei ottanut itseensä mitenkään, ja luottamus tähän materiaaliin vahvistui. Vinkkien perusteella Murutoosa kokeili myös Hilkan saunottamista, ja istutti sen tämän jälkeen mustikkamättäälle pakastinlokeroonsa. Luonnollisesti Hilkka ensin kuumeni ja sitten kylmeni (niin kuin naiset yleensäkin jutun edetessä), mutta kesti tämän perisuomalaisen masokistisen lämpötilan romahduttamisen valittamatta. Halukkaille kuumakalleille tai vilukissoille lisäarvoa löytynee siis tuotteen lämmön- ja kylmänsitomisominaisuuksista. Saumattoman ulkomuotonsa ja ei-huokoisen lasin ansiosta Hilkan puhdistaminen oli erittäin helppoa. Esteettisyytensä vuoksi tuotetta ei tee mieli säilöä yöpöydänlaatikkoon muun rahvaan kanssa, vaan sen sijoittaa mielellään paperipainoksi tai takanreunalle paraatipaikalle. Hienostuneen ulkonäkönsä, mutta järkevän hintansa vuoksi tuote sopii erityisen hyvin lahjaksi tyylitietoiselle, ja Murutoosa päättikin tehdä tukkutilauksella koko suvun vanhojen piikojen ensi joulusta ainutkertaisen!




Murutoosan arvio tuotteesta Double Trouble tupladildo

NO NYT ON ISO! hihitteli Murutoosa hakiessaan testiryhmän lähettämää yllätystä Postin pakettiautomaatista. Arvaukset paketin sisällöstä osuivat hyvinkin oikeaan, kun Murutoosa repi jo autossa paketin auki, malttamattomana kuin lapsi jouluaattona. 17 tuumainen (equals 43,18cm!!) Double Trouble on varsin näyttävän näköinen kapistus, joka sai mielikuvat käyttömahdollisuuksista pyörimään sellaista sisäkierrettä, että vain vaivoin sen koeajoa kyettiin odottamaan kotiin asti.

Pituutensa, muotoilunsa ja kestävän materiaalin ansiosta vain luovuus ja yksilöllinen anatomia voivat rajoittaa käyttömahdollisuuksia. Aiemmin kaksipäisen lasidildon kanssa venyvyyshaasteita kohdanneen Murutoosan itsetuntokin kohosi, kun kehon liikkuvuus ei enää ollut rajoitteena molempien samanaikaiselle nautinnolle. Violaksi värinsä vuoksi nimetty uusi ystävämme on molemmista päistään symmetrinen, eikä näin ollen aiheuta edes PMS päivinä kinastelua siitä kumpi kumman pään sisäänsä saa. Pituus on varsin sopiva useisiin eri asentoihin, ja jopa Murutoosan erityisesti arvostama Lähetyssaarnaajatar sai aivan uusia ulottuvuuksia Violan pysyessä oikeassa paikassa ilman kiinnipitelemistä tai jatkuvaa asennon korjausta. Tämä mahdollisti myös erillisen klitoriskiihottamisen (ks. EVA-täsmäkiihotin) käytön Murutoosan välissä, joten todellinen Rakastelu aidolla läheisyydellä oli fantastista <3.

Koemielessä Murutoosa taivutteli itseään ja Violaa tämän äärirajoille asti (kerroimmeko jo, että materiaali on KESTÄVÄÄ!!), tosin vain todetakseen että huipulle pääsee edelleen parhaiten tuttua reittiä. Tutustumismatka on kuitenkin aina avartava ja uudet polut kokeilemisen arvoisia. Peppuhommia kuitenkin edelleen välttelevä Murutoosa voi ainoastaan spekuloida miten kokonaisvaltainen sooloseksi tuotteen kanssa sujuisi. Mojovan pituutensa ja edelleen sen taipuisuutensa vuoksi todennäköisesti ainakin teknisesti melko hyvin. Päiden muotoilu tuntui vain naisten väliseen nautintoon tottuneesta Murutoosasta hyvin miellyttävältä ja sopivan kokoiselta, lienee siis jokaisen henkilökohtaisesta rypytyksestä kiinni kuinka tyköistuva on lopputulos takapihan puolella. Ainoana miinuksena muotoilulle voidaan laskea tuotteen tasaisen sileä varsi, josta erityisen liukkailla keleillä ei välttämättä saa kunnolla otetta.

Käytännöllisyyttä arvostavalle Murutoosalle PVC toi materiaalina hyvän haastajan aiemman suosikin, silikonin rinnalle. Huolellisena testiryhmäläisenä Murutoosa suoritti myös semitieteellisen katsauksen PVC-muoviin ja sen paljon puhututtaneisiin, ihmiselle epäterveellisiin ftalaatteihin. Katsauksen perusteella tässä käyttötarkoituksessaan huolilta välttyy, kun ei nauti uudesta ystävästään liian kirjaimellisesti .sisäisesti., eli toisin sanoen tyydyttää varsinaisen ravinnontarpeensa muulla keinoin. Kumiallergisille materiaalia ei kuitenkaan kirjallisuuden perusteella suositella. Ennen käyttöönottoa tuote on luonnollisesti pestävä huolellisesti, vaikkakin PVC:lle ominaista tuoksua voi pintaan tästä huolimatta jäädä. Murtumatta kovaa taipumista kestävä PVC on myös helppo pestä tehokkaasti ilman huolia tuotteen vaurioitumisesta. Huomioitavaa kuitenkin on, että PVC kestää ainoastaan VESIPOHJAISTA liukuvoidetta, joten kaikkea öljypitoista on tuotteen pitkäikäisyyden varmistamiseksi vältettävä. (Director´s Cut: Aluksi Leila päätyi pituutensa vuoksi kuivatteluun ja säilytykseen kylpyhuoneen pyykkinarujen päälle. Eksoottinen sademetsätunnelma oli kuitenkin liian suuri visuaalinen virike, ja pyykinpesun jäädessä liian usein kesken, joutui Murutoosa vaihtamaan Leilan säilytyksen siivouskaappiin. Sijoitus imurin letkutelineeseen tuntui aluksi viisaalta, mutta nyt kun tämän vuoksi imurointikin on jäänyt liian usein aloittamatta muun makuuhuonepuhteen yllättäen viedessä mielenkiinnon, voi olla että Leila päätyy hetkeksi lepäämään johonkin syrjäisempään tilaan XD)

Yhteenvetona siis omien kokemuksiensa perusteella Murutoosa suosittelee Double Troubelia erityisesti läheisyydestä nauttiville naispareille, ja kannustaa antamaan mielikuvituksen lentää. Myös muista käyttäjäryhmistä löytyy toki varmasti Double Troubelista nauttivia! Kaksipäisen dildon optimaalisimpaan käyttöön pääsyssä vaaditaan todellista yhteispeliä, jossa oikean rytmin löytäminen on tärkeää. Tässä lajissa kuitenkin harjoittelu on tärkeämpää kuin kilpailu, ja usein myös jokainen treenikerta johtaa maaliin asti. Murutoosa kiittää ja kuittaa ja jatkaa harjoituksia!




Murutoosan arvio tuotteesta Durex Intense Orgasmic Gel

Liukuvoiteisiin ja muihin ylimääräisiin linimentteihin tottumattoman Murutoosan yllätys oli melkoinen, kun Testiryhmän paketista kuoriutui .maata järisyttävien orgasmien takaajaksi. itseään tituleeraava Durexin Intense-orgasmigeeli. Vesipohjainen geeli on pakattu siroon ripsivärisettiä muistuttavaan pumppupulloon, josta annostelu on helppoa. Pakkauksen mukaan 10millilitra pullo sisältää 20 annosta, joskin epäselväksi ohjetta tavatessa jäi, mikä on sitten se suositeltu oikea .annos.. Farmakologisesti valveutuneena Murutoosa jäi heti kättelyssä ihmettelemään tuotteen .Durexin-kiihotusstimulantin. vaikuttavaa ainesosaa. Muinoin lukiossa kiitettävästi suoritetusta latinankurssistakaan ei ollut apua tuoteselosteen kanssa tätä maagista ihmeainetta selvitellessä. Joka tapauksessa geeli on selosteen mukaan .turvallinen, muttei ruoka-aine.. Jonkin verran mitä eriskummallisemmista sairaalapäivystystarinoista oppineena päätettiin yhteistuumin, ettei tätä .lämmön, viileän tai kihelmöinnin. tunteen lupaajaa viedä lähellekään oraalialuetta.

Aika ajoin jo muutenkin Ganges-joen kevättulvinnan täyttämiin tasankoihin itseään vertaavalle Murutoosalle ajatus viimeistenkin kitkojen pois kuluttamisesta tuntui jokseenkin epäilyttävältä. Testi päätettiinkin suorittaa laboratoriomaisia olosuhteita noudattaen, ja geelin sively suoritettiin kompromissina molemmille samanaikaisesti, huolellisesti puhdistetulle ja kuivatulle klitoriksen ja ympäröivän alueen iholle. Läpinäkyvän geelin levittäminen itsessään oli miellyttävää. Geelissä oli mieto aavistuksen teollinen tuoksu, joka kuitenkin haihtui pian. Makuuhuoneen testilaboratoriossa vallitsi parin minuutin ajan syvä, rikkomaton hiljaisuus, ennen kuin Murutoosa alkoi keskustella tuntemuksistaan. Toinen puolisko vaati jo nopeasti imeytyneen/haihtuneen geelin jatkoksi koemielessä uutta, reilumpaa satsia. Toinen koki aavistuksen kihelmöivää, kylmää tunnetta, mutta ei kokenut sitä erityisen mielekkääksi. Kun santsisettikin oli annosteltu, aloitettiin itse vaikutuksen testaaminen, ja laboratorio-olosuhteista luonnollisesti luovuttiin.

Koska geeli ei siis ole liukuvoide, ei se aiheuttanut Murutoosaa huolettanutta liiallista liukkautta. Valmistajan mukaan sen kanssa voidaan myös samanaikaisesti käyttää erillistä liukuvoidetta, joten kuivempien arojen kulkijat lisätköön huoletta haluamiaan geelejä tämän version päälle. Yksityiskohtiin menemättä Murutoosa nautti yhteisestä testihetkestä kuten aina, ja lopputulema oli tuttuun tapaan juhlava.

Valitettavasti kumpikaan ei kokenut Durexin taikapölyn tehneen muutoksia suuntaan eikä toiseen lopputuleman suhteen, mutta jollain tapaa erilainen, kylmän kihelmöivä tunne alakerran limakalvoilla oli tunnettavissa. Tunne ei ollut missään nimessä kummankaan mielestä epämiellyttävä, muttei sitä koettu myöskään erityisen ihmeelliseksi tai suurempaan nautintoon johtavaksi. Se, miten kukakin tunteen mieltää tai se klitoriksen intensiteettiä lisää, lienee jälleen yksi niistä henkilökohtaisista seikoista, jotka selviävät vain kokeilemalla. Näin ollen Murutoosan jättää kokonaisarvionsa tuotteesta hyvinkin neutraaliksi, ja suosittaa jokaista kokeilemaan itse mimmoisia taikoja Durex omalle keholle loihtii!







Katso myös muut testiryhmäläiset:
Toy Story Iloinen arki 365 päivää seksiä Geronimo Unelmia ja toimistohommia Sidotut Yona Peppufantasiaa Joneski Cupido Young, Wet & Wild botTomAndJerry Himokas pari Jonathan Carissa ArcticLove FreeWheelers Tomppa Mr. Sledgehammer Zakke Testiryhmä Opepari Asiallinen kotirouva Eros McKettu Mr. ja Mrs. Jacksie Atroquinine HMR karkki Jolene HeMan Testimies Kumitorvi Tiitis Sexcouple Antaia Lelulaatikko Aurora n00bs Tomtom Queer of the Hill Nautiskelijat UsFuntastic Itia Neitseellinen Aatami ja Eeva