Jännittävä ja tehokkaasti värisevä kuulavibraattori sopii sekä yhdyntään että vulvallisen henkilön sooloiluun. Kahdella moottorilla varustettu kuula stimuloi yhtäaikaisesti sekä klitorista että g-pistettä ja värisyttää yhdynnän aikana kiihottavasti myös peniksen vartta. Kaiken kukkuraksi tässä kiihotuskuulassa on bluetooth-ominaisuus, jonka kautta siihen saadaan todella jännittäviä ominaisuuksia!
Ihanasti värisevä kiihotuskuula omaa pullean kuulapään sekä sulavalinjaisen kaarevan ja taipumattoman "hännän". Ääniltään hiljaisessa "rakkausmunassa" on kaksi moottoria, joista toinen on sijoitettu "hännän" päähän ja toinen kuulaosaan. Yhdynnän aikana käytettäessä vibraattorin pullea kuulaosa asetetaan klitoriksen päälle ja kapea häntä emättimeen. Kaareva häntä painaa emättimen etuseinämän herkkiä hermopäätteitä väristen kiihottavalla tavalla. Varsi täyttää emätintä osuen penikseen ja tehden vaginasta tiukemman tuntuisen.
Kun kiihotuskuulaa halutaan käyttää sooloseksissä, asetetaan pullea kärki emättimeen. Tällöin se hieroo tehokkailla värinöillään g-pisteen aluetta samalla, kun värisevä "häntä" asettuu klitoriksen päälle.
Adrien Lastic -sarjan kiihotuskuulassa on yksitoista (11) värinää sekä pulsoivaa rytmiä, joita säädetään manuaalisesti kuulassa olevan painikkeen avulla. Kuulavibraattorin kaksi moottoria värisevät yhtäaikaisesti (manuaaliohjelmissa).
Saat bluetooth-ominaisuudella varustetusta kiihotuskuulasta huomattavasti enemmän irti, kun lataat älylaitteellesi ilmaisen AdLove-sovelluksen. Sen avulla Smart Dream 3.0 -kuula muuntuu todella jännittäväksi ja hämmästyttävän monipuoliseksi seksileluksi, jonka kanssa aika ei käy pitkäksi. Sovelluksen avulla voit mm. ohjata kuulaa heiluttamalla ja ravistamalla älylaitettasi ja nauttia värinöistä valitsemasi musiikin tahdissa. Voit olla yhteydessä kumppaniisi videopuhelun tai chatin kautta ja kumppanisi voi hallita kiihottimien toimintoja oman älylaitteensa avulla vaikka toiselta puolelta maailmaa. Tämä kuula sopii siis täydellisesti myös etäseksiin!
AdLove-sovelluksen ominaisuudet päivittyvät uusien päivitysten yhteydessä.
Hempeän vaalean lilan värinen Smart Dream 3.0 kiihotuskuula on päällystetty kestävällä, hygieenisellä ja hyväntuntuisella silikonilla. Se on täysin vesitiivis, joten kuulaa voidaan käyttää huoletta suihkussa ja/tai ammeessa.
USB-ladattava kuula on varustettu kestävällä litiumakulla.
Käytä silikonisen tuotteen kanssa tarvittaessa vain vesipohjaista liukuvoidetta. Pese kuula miedolla saippuavedellä ja desinfioi tarvittaessa seksivälineille tarkoitetulla puhdistusaineella. Säilytä tuote pakkauksen mukana tulevassa satiinipussukassa pölyltä, lialta ja suoralta auringonvalolta suojattuna.
Pakkaus sisältää kuulavibraattorin, magneettisesti kiinnittyvän USB-latauskaapelin, säilytyspussukan sekä kuvallisen käyttöohjevihkosen (englanninkielinen).
Glyseriinitön liukuvoide on loistava vaihtoehto henkilöille, joilla on toistuvia hiivasieni-infektioita tai heille, jotka haluavat käyttää glyseriinitöntä liukuvoidetta muuten vaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erityisesti naisen intiimialueille suunniteltu, vesipohjainen Bio Lubricant -liukuvoide kosteuttaa ja hoitaa genitaalien herkkiä limakalvoja. Silkkisentuntuinen ja miellyttävästi liukuva liukkari sopii erinomaisesti herkkäihoisille ja kaikenlaiseen seksiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vesipohjainen Shunga Toko Organica on laadukas ja luonnollinen liukuvoide pitkäkestoisiin nautinnon hetkiin! Tämä luomuliukuvoide on valmistettu sertifioiduista, luonnonmukaisesti tuotetuista ainesosista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Yhdyntään ja sooloseksiin sopiva lämmittävä ja kiihottava liukuvoide matkakokoisessa pullossa. Laadukas ja riittoisa liukuvoide on suunniteltu naisen nautintoa ajatellen. Vesipohjaisena se sopii käytettäväksi myös kaikenlaisten seksivälineiden sekä kondomien kanssa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Korkealaatuinen puhdistusaine varmistaa, että seksilelut pysyvät puhtaina ja raikkaina. Hellävarainen ja tehokas puhdistusaine soveltuu kaikenlaisille erotiikkavälineille, myös herkille materiaaleille kuten esim.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Liity Matoklubiin ja tienaa! Kanta-asiakkaille 20 kredittiä hyväksytystä asiallisesta arviosta tai kysymyksestä.
Liity Matoklubiin