Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Ikääntyvän ihmisen seksuaalisuus

Ihmisen seksuaalisuus muuttuu elämän kaaren aikana. Seksuaalisuus on osa ihmistä syntymästä kuolemaan.  Muun muassa elämän kokemus, ympäröivä kulttuuri, parisuhteet, lapset, traumat, sairaudet ja biologiset muutokset kehossa vaikuttavat ihmisen seksuaalisuuteen ja itsensä kokemiseen. Niin hyvä kuin pahakin näkyy ihmisen seksuaalisuudessa.

Ikä voi vapauttaa estoista

Seksuaalisuus näyttäytyy eri ihmisillä eri tavoin. Jotkut jatkavat aktiivista seksielämää vanhuuteen saakka, toiset ovat piilottaneet seksuaalisuutensa läpi elämänsä kun taas toiset henkilöt ikään kuin päättävät lopettaa seksielämän tietyssä iässä. Seksuaalisuus muuttuu väistämättä. Esimerkiksi leskeksi jääminen, sairaudet, lääkkeet ja ympäristön asenteet voivat vaikuttaa seksuaalisuuteen tavoilla joihin yksilö ei voi itse vaikuttaa.

Ikä voi vapauttaa estoista ja ahdistuksista seksuaalisuutta kohtaan, toisaalta se voi myös herättää lapsuudessa koettuja häpeän tunteita uudelleen pintaan. ”Vanhoina tulemme jälleen lapsiksi” sanonta voi pitää paikkaansa myös seksuaalisuuteen liittyvien tunteiden kohdalla.

Ikääntyessä naisen ja miehen seksuaalisuus muisuttavat toisiaan

Kari Heusala kertoo kirjassaan Naisen Seksuaalisuus (2001) että noin neljäkymmentävuotiaina nainen ja mies alkavat lähentyä toisiaan seksuaalisesti. Nainen alkaa käyttäytyä seksuaalisesti kuin mies. Estrogeenitasot alkavat laskea saaden aikaan sen, että testosteronin vaikutus tulee paremmin esille. Erään amerikkalaisen tutkijan mukaan nainen ei ole seksuaalisesti enää niin tunteellinen kuin aikaisemmin ja orgasmin merkitys kasvaa yhä enemmän.

Heusalan mukaan 50-vuotiaina mies ja nainen ovat lähempänä toisiaan kuin koskaan. Nainen on sensuaalinen, seksuaalisesti tietoinen ja itsevarma. Naisella on takanaan monen vuoden kokemus, joka on tuonut hänelle varmuutta ja tietoa siitä, miten pitää toimia, jotta kumpikin osapuoli saa mahdollisimman paljon nautintoa.

Iän karttuessa, estrogeenin väheneminen naisilla ja testosteronin väheneminen miehillä vaikuttaa seksuaalisuuteen ja voi aiheuttaa erilaisia toiminnallisia ongelmia. Naisille ja miehille on tarjolla erilaisia hormonikorvauslääkkeitä ja erektiolääkkeitä hormonitasapainon muutoksista johtuvien oireiden lievittämiseen. Apua kannattaakin hakea ajoissa. Korkea ikä ei myöskään ole este esimerkiksi erektiolääkkeiden käyttämiseen. Seksiä voi harrastaa vanhanakin. Kunhan muistetaan hoitaa samalla myös kumppanin oireet, jotta parisuhteessa kumpikin osapuoli voi nauttia seksistä ja olla aktiivinen.

Ikääntyvä ihminen voi olla yhtä seksuaalinen kuin nuorikin

Erään tutkimuksen mukaan 60–69-vuotiaista naisista 81 % olivat sukupuolisesti aktiivisia. Saman ikäisillä miehillä määrä oli 91 %. Saman tutkimuksen mukaan 70–79-vuotiaista naisista seksuaalisesti aktiivisia oli 65 % ja miehistä 79 %.
Eräässä vuonna 2000 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että lähes 70 % terveistä 70-vuotiasta harrastaa seksiä vähintään kerran viikossa (Heusala, 2001). Kiinnostus seksiin ei häviä iän myötä ja ikääntyneet ihmiset nauttivat seksistä samoin kuin nuoretkin.

Ikääntymisen vaikutukset miehen seksuaalisuuteen

Miehen ikääntyessä testosteronin määrä vähenee ja oireet voivat olla naisten vaihdevuosioireiden kaltaisia. Niitä ovat esimerkiksi keskittymisvaikeudet, nivel- ja lihassäryt, lihasmassan väheneminen, yleisen hyvinvoinnin heikkeneminen, hikoilu, unihäiriöt, väsymys ja masentuneisuus. Erektiohäiriöt ovat tavallisia ikääntyvillä miehillä. Jo 45-vuotiasta 25 % kärsii erektiohäiriöistä. 70- vuotiaista miehistä lähes kaikilla on häiriöitä ainakin joskus. Testosteronin väheneminen ei ole ainoa syy erektiohäiriöihin. Monet sairaudet, kuten diabetes ja sydän -ja verisuonitaudit sekä tupakointi ja liiallinen alkoholinkäyttö vaikuttavat erektioon.

Erilaisia hoitoja erektio-ongelmiin on tarjolla. Penispumpun, penisrenkaan ja erektiotuen avulla voi mies edesauttaa onnistunutta yhdyntää joko yhditettynä erektiolääkkeisiin tai ilman niitä. Keinovaginoiden avulla mies voi itsetyydyttää ja ne voivat osin korvata rakastelua kumppanin kanssa. Rakastelutuolien avulla voidaan toteuttaa erilaisia rakasteluasentoja silloin kun liikkumisessa on ongelmia.

Ikääntymisen vaikutukset naisen seksuaalisuuteen

Estrogeenin väheneminen aiheuttaa naisille sukuelinten limakalvon ohenemista, emättimen kostumisen heikentymistä ja sen seinämän poimuisuuden vähenemistä ja lantionpohjalihasten heikentymistä. Vaihdevuodet aiheuttavat myös monia muita oireita, jotka vaikuttavat naisen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.
Estrogeenihoidon on tutkimuksissa todettu lisäävän naisen seksuaalista aktiivisuutta, nautintoa, halua, fantasioita, seksuaalista tyytyväisyyttä, emättimen kostumista ja vähentää seksuaalisia ongelmia. Terveellisillä elämäntavoilla on oleellinen merkitys naisen kokemukseen itsestään ja hyvinvoinnistaan. Tyytyväisyys omaan itseen vaikuttaa suoraan myös seksuaaliseen tyytyväisyyteen.

Kuiviin limakalvoihin voidaan käyttää paikallishoidon lisäksi liukuvoiteita. Hieromasauva ja klitoriskiihotin tuovat apua itsetyydytykseen. Nainen jonka klitoriksen ja sukuelinten tuntoherkkyys on alentunut vaihdevuosioireiden vuoksi voi saada kaivattua tunnetta hieromasauvan ja klitoriskiihottimen avulla. Myös imevät klitoriskiihottimet voivat olla avuksi silloin, kun orgasmin saamisessa on haasteita. Hieromasauva voi osin korvata rakastelua silloin kun kumppanilla on erektio-ongelmia. Rakastelutuolin avulla voidaan helpottaa rakasteluasentojen toteuttamista silloin kun liikkumisen kanssa on ongelmia. 

Suorituskeskeisyys vahingoittaa seksiä

Psyykkiset syyt, ongelmat parisuhteessa, stressi ja lääkkeet voivat aiheuttaa myös ongelmia erektiossa, kiihottumisessa ja esimerkiksi emättimen kostumisessa.  Ikääntyvän miehen ja naisen olisi myös hyvä oppia pois yhdyntäkeskeisyydestä. Suurimmat ongelmat seksuaalisuudessa voivat aiheutua liiallisesta suorituskeskeisyydestä. Seksuaalisuutta voidaan toteuttaa myös muilla keinoilla kuin olemalla yhdynnässä. Hyväily, koskettelu, seksivälineet, asut, eroottiset elokuvat ja porno, puhe sekä monet muut tavat ovat keinoja toteuttaa ja nauttia seksuaalisuudesta.

Ikääntyvien naisten ja miesten seksuaaliseen aktiivisuuteen vaikuttavat monet seikat. Elämänolosuhteiden muutokset kuten avioerot, leskeksi jääminen ja yhteiskunnan asenteet vaikuttavat seksuaaliseen aktiivisuuteen. Naiset pysyvät yleensä miehiä terveempinä, elävät pidempään eli jäävät leskeksi aikaisemmin kuin miehet. Yhteiskunnan asenteiden vuoksi naisten on yleensä vaikeampi solmia uusia suhteita. Iäkkään miehen suhdetta nuorempaan naiseen pidetään hyväksyttävämpänä kuin iäkkään naisen suhdetta nuorempaan mieheen.
Masennus, sairaudet, biologinen rappeutuminen ja erilaiset lääkkeet vaikuttavat myös seksuaaliseen aktiivisuuteen niin miehillä kuin naisillakin.

Kauan eläköön seksuaalisuus

Usein ihminen pystyy toteuttamaan seksuaalisuuttaan tavalla tai toisella niin kauan kun hän on kotona. Laitoshoitoon joutuminen on suuri muutos koko ihmisen elämässä ja vaikuttaa myös seksuaalisuuteen sekä sen kokemiseen. Hoitolaitoksissa ei yleensä ole rauhallista paikkaa, jossa vanhus voisi ottaa vastaan vieraita tai jossa hän voisi esimerkiksi itsetyydyttää. Itsestä ja omasta ulkonäöstä huolehtiminen ovat osa minä kuvaa ja ne vaikuttavat myös seksuaaliseen identiteettiin. Hoitolaitoksissa tulisikin pyrkiä kohtaamaan jokainen vanhus myös seksuaalisena yksilönä.

Seksuaalisuus jokaisessa ihmisessä oleva asia jota jokainen toteuttaa omalla, yksilöllisellä tavallaan. Ikääntyvä ihminen kokee seksuaalisuuden samalla tavalla kuin nuorikin. Ikääntyvä ihminen osaa nautiskella, helliä ja kertoa tunteistaan. Hellyys ja läheisyys ja toisaalta villi sekä kokeilunhaluinen hulluttelu voivat korostua ikäihmisten seksuaalisuudessa. Kaikki mikä tuntuu hyvältä on sallittua!

Kauan eläköön seksuaalisuus!

 

Lähteet:
Apter, D., Väisälä, L. & Kaimola, K. (toim.) 2006. Seksuaalisuus. Helsinki: Duodecim.
Heusala, K. 2001. Naisen seksuaalisuus. Helsinki: Like.