Miesten seksilelut toimivat niin miehen itsetyydytyksessä kuin parisuhteen seksissäkin. Miesten seksilelut tuovat kaivattua vaihtelua masturbaatioon, niiden avulla voidaan vahvistaa erektiota ja lisätä seksuaalista mielenkiintoa sekä kiihottumista.
Miesten seksilelut koostuvat kattavasta valikoimasta erilaisia seksileluja. On hyvä muistaa, että lähes kaikki seksilelut sopivat myös penikselliselle henkilölle ja niitä kannattaakin kokeilla rohkeasti eri tavoilla.
Miesten seksilelut ovat tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen, tyydytykseen, voimakkaampiin orgasmeihin, erektiokykyyn sekä seksielämän piristämiseen.
Miesten seksilelujen avulla voidaan toteuttaa fantasioita, edesauttaa seksuaaliterveyttä ja parantaa parisuhteen seksielämää.
Miehille suunnattujen seksivälineiden kautta mies voi saada uudenlaisia tuntemuksia, toteuttaa seksuaalisuuttaan sekä saada uusia ideoita seksuaalisen nautinnon aikaansaamiseksi.
Kaalimato.com seksikauppa on erinomainen paikka tutustua miesten seksilelut-valikoimaan ja hankkia laadukkaita, monipuolisia ja tietysti nautinnollisia miesten seksivälineitä.
Katso myös kaikki seksilelut, seksilelut pariskunnille sekä seksilelut naisille!

Sisältö
Miesten seksilelut ovat kasvattaneet huimasti suosiotaan viimeisten vuosien aikana. Miesten seksilelu-valikoima onkin kasvanut hurjaa vauhtia ja miehille on tarjolla yhä monipuolisempia seksileluja.
Seksivälineiden valmistajat ovat satsanneet miesten seksivälineiden suunnitteluun, valmistukseen sekä markkinointiin ja se näkyykin positiivisesti esimerkiksi laadukkaissa ja hyväntuntuisissa materiaaleissa, entistä parempana muotoiluna sekä kehittyneenä teknologiansa.
Yksi esimerkki miehille suunnattuja seksivälineitä valmistavasta ja maailman laajuista suosiota nauttivasta seksivälinebrändistä on Fleshlight.
Miesten seksileluista on haluttu tehdä entistä käyttäjäystävällisempiä ja tietysti nautinnollisempia.

Miesten seksilelut ovat ensisijaisesti tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen peniksen stimulaation kautta.
Moni mies on tottunut saamaan tyydytystä oman käden kautta eli runkkaamalla ja saattaa kokea, ettei seksiväline ole tarpeellinen. Kuitenkin useat miehet, jotka ovat ottaneen seksivälineen mukaan masturbaatioon eivät vaihtaisi takaisin pelkästään omalla kädellä saatuun tyydytykseen.
Miehen seksilelulla saatu nautinto ja tyydytys voi poiketa paljonkin omalla kädellä tuotetusta stimulaatiosta, jolloin uudet, tavallisesta poikkeavat ja entistä nautinnollisemmat kokemukset ovat mahdollisia. Miesten seksileluja kannattaakin kokeilla ennakkoluulottomasti ja rohkeasti.
Miesten seksilelut tuovat parisuhteen seksiin lisää säpinää, uusia tuntemuksia sekä hauskoja ja jännittäviä kokemuksia.
Erityisesti pitkissä parisuhteissa seksielämä tuppaa jämähtämään tiettyihin kaavoihin ja ennalta arvattaviin tuntemuksiin. Miesten seksilelut voivat pelastaa väljähtäneen seksielämän, sillä niiden avulla pariseksiin saadaan kaivattua vaihtelua ja jännitystä.
Miesten seksileluja voidaan käyttää esileikissä, suuseksissä, käsiseksin yhteydessä sekä vaihtoehtona penetratiiviselle seksille. Useita miehille suunnattuja seksileluja voidaan käyttää myös yhdynnän aikana ja toisaalta niiden avulla voidaan edesauttaa erektion muodostumista, jolloin yhdyntäkin mahdollistuu helpommin.

Miesten seksileluilla on yleisessä keskustelussa negatiivisempi leima kuin naisten seksileluilla ja niiden käyttöön on liittynyt tabuja.
Miesten seksileluihin liittyvät negatiiviset asenteet voivat johtua miehen omista asenteista ja opituista ajattelumalleista, joiden mukaan yhdyntä on ainoa oikea tapa harrastaa seksiä tai seksivälineen käyttö vähentää ”miehisyyttä”.
Toisaalta seksilelujen käyttö on liitetty negatiivissävytteiseen miehen masturbointiin, joka nykytiedon mukaan on vain hyväksi miehen terveydelle sekä seksuaaliselle hyvinvoinnille.
Onneksi miesten seksileluista puhutaan enemmän ja suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi. Myös Kaalimato haluaa tuoda aktiivisesti esille miesten seksuaaliseen nautintoon sekä seksivälineisiin liittyvää positiivista sanomaa, huumoria ja seksuaaliterveydellisiä vaikutuksia.
Osa naisista suhtautuu kriittisesti miesten seksileluihin, mutta suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi.
Miehen seksilelun mukaan ottaminen yhteiseen seksiin voi aluksi tuntua haastavalta ja puheeksi ottamisen voi aluksi tehdä yleisellä tasolla. Ihanteellisinta on viettää yhteistä parisuhdeaikaa, tutustuen samalla verkkokaupan seksivälinevalikoimaan ja tilata miehen seksilelu yhdessä.
Kumppanin kanssa voidaan sopia, tutustuuko mies seksileluun ensin yksin vai tutkitaanko sitä yhteistuumin. Seksivälineen toimintoihin kannattaa tutustua rauhassa ennen varsinaista käyttöönottoa ja muistaa, ettei yhtä ainoaa oikeaa tapaa käyttää seksivälinettä ole.

Paras seksilelu miehelle on tietysti sellainen, josta mies itse pitää ja minkä käytön hän kokee parhaaksi juuri itselleen. Miehet arvostavat seksileluissa helppohoitoisuutta, hyväntuntuista materiaalia sekä tuntumaa.
Jokainen mies on yksilö omine mieltymyksineen sekä tarpeineen – kun yksi pitää perinteisestä tekovaginasta, toinen haluaa saada nautintoa masturbaattorin avulla.
Miesten seksileluja ovat myös muun muassa penispumput, penisrenkaat, eturauhaskiihottimet ja anaalitapit. Myös seksinuket ovat pääosin suunnattu miehille.
Myös naisille suunnattuja vibraattoreita voidaan käyttää peniksen, kivesten ja vaikka koko vartalon värisevään nautintoon.

Mies voi saada seksuaalista nautintoa minkä tahansa kehon osan kautta, mutta miehen ehdottomasti herkin alue on terska sekä sen alapuolella sijaitseva frenulum.
Myös kivekset, väliliha ja eturauhasen kohdalla sijaitseva, miehen g-pisteeksikin kutsuttu, alue ovat seksuaalisesti herkkiä alueita.
Miehille suunnatut seksilelut pyrkivät stimuloimaan miehen herkkiä alueita ja erityisesti penistä sekä terskaa.
Miehen seksilelujen toiminta voi perustua penikseen kohdistuvaan pyörivään, imevään tai edestakaiseen liikkeeseen, seksilelun sisällä oleviin muotoihin, kuten nystyröihin ja juomuihin, tai värinään. Myös ilmanpaineteknologialla toimivia miesten seksileluja on tullut markkinoille.

Miehen eturauhasen eli prostatan alueella sijaitsee runsaasti herkkiä hermopäätteitä ja mies voikin saada erittäin vahvoja seksuaalisen nautinnon kokemuksia sekä orgasmeja tämän alueen stimulaation kautta.
Anaalialue on kokonaisuudessaan seksuaalisesti herkkä alue ja osa ihmisistä kiihottuu erityisesti tämän alueen kiihottamisesta. Anaalialueen sekä prostatan stimulointia seksivälineillä kannattaa kokeilla rohkeasti ja omia tuntemuksiaan kuunnellen.
On hyvä muistaa, että myös vulvallisille henkilöille suunnattuja seksivälineitä voidaan käyttää miehen anaalinautintoihin. Tästä esimerkkinä ovat kantalevikkeellä varustettu dildo tai vibraattori.
Kaalimato.com:in valikoimasta löydät monipuolisesti erilaisia miesten seksileluja, joiden kautta voit tutustua seksuaaliseen nautintoosi, saada tyydytystä, hyvää oloa sekä piristystä seksielämään.
Supersuosittu pornotähti Elsa Jean tarjoaa pienen ja tiukan takapuolensa käyttöösi! Petite-kokoisen blondin mittojen mukaan tehty tekoanus houkuttelee sinut astumaan sisään monipuolisesti muotoiltuun ja taatusti kiihottavan tuntuiseen Treat-inserttiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä Fleshlight Girls Signature Collection -tekovagina ei ole vain tarkka kopio Janice Griffithin vaginan muodosta vaan myös Janicen ihonväristä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Fleshlight Girls Jenna Hazen kanssa et takuulla kestä kovin kauaa, koska se antaa peniksellesi tiukkaakin tiukempaa hoitoa! Obsession-insertin kapenevan muotoilun ansiosta imun tunne voimistuu, mitä syvemmälle sen sisään työnnyt.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sukella nautinnollisesti yhteen tiukimmista Fleshlight Girls sarjan masturbaattoreista! Tässä Flesukassa on tummasilmäisen pornoenkelin Jessika Draken kiihottavan vaginan mukaan valettu suuaukko sekä nimikirjoitus.
Saadaksesi tästä insertistä parhaan hyödyn irti...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Fleshlight Ice Lady Crystal-insertillä on sellainen keinovagina, johon et varmasti ole koskaan työntynyt. Insertin tunnelin muotoilussa ei ideoita ole säästelty ja tuloksena onkin erittäin kehuttu ja mahtavalla tavalla juomutusta ja alipainetta hyödyntävä keinovagina.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä hämmästyttävä laite on tarkoitettu miehille, jotka haluavat masturbaatioon jotain tavallisesta poikkeavaa, äärimmäisen nautinnollista ja helppoa. Fleshlight-tekovaginoille suunniteltu kone liikuttaa "flesukkaasi" erilaisilla nopeuksilla ja työntösyvyyksillä vain napin painalluksella.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Fusion X Beaded Tongue -masturbaattori on suunniteltu miehille, jotka etsivät uusia elämyksiä. Tämä masturbaattori yhdistää pehmeän ja joustavan silikonisisuksen, pyörivät helmet, voimakkaat värinät ja aitoa tunnelmaa lisäävän lämpötoiminnon.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Silikoninen G - Stuck -anaalitappi tarjoaa turvallisen ja mukavan tavan nauttia anaalistimulaatiosta. Silikoni on erityisen suosittu materiaali anaalitapeissa, koska se on aina huoneenlämpöinen, joustava, kestävä ja helppo puhdistaa. Kaunis...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Hueman Comets Butt Plug Set -pakkauksen kolme erikokoista ja -painoista "komeettaa" tuovat kosmista nautintoa sinun pyrstöösi. Olet sitten aloittelija tai kokeneempi anaalin stimuloinnissa, tämä anustappisetti tyydyttää tarpeesi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laita tämä "meteoriitti" anaaliisi, käynnistä moottori ja valmistaudu lähtemään lentoon! Upean näköinen, ladattava ja kaukosäädettävä anustappi on täydellinen sinulle, joka rakastat nuolemista!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Upean metallinhohtoinen ja hyvin muotoiltu värisevä penisrengas lennättää sinut ja kumppanisi kauas Neptunukseen (ja matkalla saatatte nähdä tähtiäkin!). Tätä voimakkaasti värisevää penisrengasta voi ohjata langattomasti ja käyttää monella eri tavalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Muhkeilla rypytetyillä kiveksillä varustettua tekopenistä voidaan käyttää sekä vagina- että anaalipenetraatiossa. Jellildo on kestävä, pestävä, äänetön, vesitiivis, hajuton sekä täysin hiljainen tuote...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Suurenevilla palloilla varustettu, joustava anustappi on joustava ja siinä on pitävä imukuppi. Tapin suurimmat pallot ovat muhkean kokoisia, joten tämä anustappi sopii isommasta pitävälle.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Suomalaista huippulaatua oleva Joy Factoryn musta ruoska omaa leveät (0,7 cm) ja pitkät siimat, joiden kevyempikin läpsäisy tuntuu iholla. BDSM-harrastajien suosiossa olevassa ruoskassa on paksut nahkasiimat, tukeva käsikahva sekä käsilenkki.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!KNOT-KNOT Pro -sondilla viet nautinnon uusiin ulottuvuuksiin. Sondi on suunniteltu peniksellisten syvään ja rytmikkääseen virtsaputkistimulaatioon. Tämä joustavasta silikonista valmistettu...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tarjolla on nyt ennen kokematonta mielihyvää nänneille. Erittäin kestävillä sekä laadukkailla Kiotos -nännipumpuilla on mahdollista suurentaa ja turvottaa nännejä, jos ei nyt ihan mopon sytytystulpan veroisiksi niin ainakin hyvin lähelle.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tässä oiva tuote kaikille niille, jotka haluavat laadukkaasti ja eroottisesti kahlita peniksensä. Toteuta fantasiasi elegantisti sekä tyylikkäästi Kiotoksen penisverkolla!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huippulaadukas teräksinen penisplugisetti virtsaputken laajentamisesta sekä sperman ulospääsyn estämisestä kiinnostuneille. 100% terästä olevat penisplugit (3 kpl) ovat kaikki erikokoisia paksuudeltaan mutta pituus on sama.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Leten SM500 on todellinen miehen panokone, jossa yhdistyvät edistyksellinen tekniikka, huippulaadukkaat materiaalit ja monipuoliset toiminnot. Tämä laite nostaa nautinnon uudelle tasolle tehokkaan teleskooppisen työntötoimintonsa ja ergonomisen kaksoiskahvansa ansiosta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Seksikeinu mahdollistaa monipuoliset ja jännittävät seksiasennot. Säädettävillä remmeillä, sekä erityispehmeillä jalka-, selkä- ja istuintuilla varustettua seksikeinua on miellyttävä käyttää.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Etsitkö lisäpotkua yhteisiin hetkiin? Loveline-penisrengas ei ole mikään tavallinen penisrengas, vaan kolmella moottorilla varustettu nautintolaite, joka värisyttää, puristaa ja kiihdyttää molempien aisteja – tehokkaasti ja tyylillä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Loveline-sarjan eturauhaskiihotin avaa oven uudenlaisiin elämyksiin. Tämä huolella suunniteltu seksiväline on täydellinen valinta anaalistimulaation tutkimiseen, uusien tuntemusten löytämiseen ja voimakkaiden orgasmien saavuttamiseen!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Male Edge -peniksenpidentäjän teho perustuu jatkuvaan ja tasaiseen, asteittain lisättävään vetoon, joka kohdistuu peniksen kudoksen lihas-soluihin. Hidas veto saa paisuvaiskudoksen solut jakautumaan ja lisääntymään...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Yli 10 vuotta seksivälinesetin kärkipaikkaa pidellyt Midnight Blue -seksivälinesetissä on kaikki samassa pakkauksessa mitä tarvitsee seksivälineisiin tutustumiseen ja kokeilemiseen! Tästä upeasta yönsinisestä seksivälinesetistä löydät kaikkea kivaa teille molemmille...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pue ontto ja aidon näköinen strap-on tekopenis oman peniksesi päälle ja anna kumppanillesi kunnon kyydit! Sulavalinjaisen ja kapeahkon terskan ansiosta myös pegging-leikit onnistuvat helpommin tämän hekumallisen sträppärin kanssa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!4 kpl elektordeja, jotka voidaan liittää mihin tahansa Mystim-kontrolliyksikköön.
Cluster Buster -kontrolliyksikön kauko-ohjattavuus-ominaisuuden takia elektrodit kiinnitetään tuotteen kanssa yhteenkuuluvaan Sultry Sub -etävastaanottimeen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaipaatko erittäin intensiivistä stimulaatiota anaaliin ja eturauhaselle? Eivätkö perinteiset tapit tuo enää toivottua nautintoa? Tutustu Mystim-tuotesarjan Big Bend-it! -eturauhaskiihottimeen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Helposti säädettävät ja miellyttävän tuntuiset peniskivesrenkaat, joihin voi johtaa nautinnollisia sähköimpulsseja erillisen kontrolliyksikön kautta (myydään erikseen). Tuotteeseen sopii Mystim-sarjan Cluster Buster-...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mystim Rodeo Robin on laadukas, säädettävä ja silikoninen peniskivesrengas-yhdistelmä, johon johdetaan nautinnollisia sähköimpulsseja erillisen sähköstimulaatiolaitteen/EMS-laitteen (Mystim Pure Vibes 3, Mystim Tension Lover 2...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä tekopenis on varta vasten suunniteltu yhteensopivaksi saman brändin harnessin kanssa mutta mikään ei estä käyttämästä tätä aidon oloista tekopenistä sellaisenaan seksileikeissä tai muun brändin harnessin kanssa!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä raikkaan ja luonnollisen melonin makuinen liukuvoide tuo hauskan ja herkullisen lisän intiimeihin hetkiin. Melonin tuoksu ja maku tekevät tästä liukuvoiteesta miellyttävän valinnan erityisesti suuseksiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Raikkaan mintun tuoksuinen liukuvoide on täydellinen valinta, kun haluat tuoda virkistävää raikkautta ja hauskuutta intiimeihin hetkiin. Sen makea maku ja viileän mintun tuoksu tekevät siitä ihanteellisen valinnan erityisesti suuseksiin!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vastustamattoman herkullinen tikkarin makuinen ja tuoksuinen makuliukuvoide tuo hauskaa makua ja aistikasta liukuvuutta intiimeihin hetkiin! Syötävän hyvän makuinen ja herkullisen tuoksuinen liukuvoide tekee suuseksistä hauskempaa ja maistuvampaa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Upea Jin on korealainen koteloton tekoanus, jossa on voimakkaasti muotoiltu insertti ja superherkullinen peräaukkoa imitoiva suuaukko. Tämä Take Away kahvimukiin kätevästi pakattu laadukas nautintoväline on superhelppo ottaa matkalle mukaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!INCREASE-penissukka on valmistettu korkealaatuisesta, ihoystävällisestä ja hajuttomasta silikonista. Joustava ja realistisen tuntuinen materiaali myötäilee peniksen pintaa täydellisesti istuen minkä mallisen peniksen päälle tahansa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!The Mightier-penisrengas on täyssilikoninen, hajuton, vesitiivis, läpinäkyvä sekä erittäin venyvä ja se mahtuu varmasti kaikenkokoisille peniksille ja kiveksille. Lepotilassa penisrenkaan sisähalkaisija on noin 8 senttiä ja se venyy 30 senttiin saakka.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pimeässä hohtava penis on pimeiden aikojen piristys! Peniksen päälle laitettava päällinen antaa lisää pituutta sekä paksuutta peniksellesi. Sileäpintainen ja terskan kohdalta juomutettu penissukka kiinnitetään kivesten taakse...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Helppokäyttöisillä nännipumpuilla saat suuret, terhakkaat ja tuntoherkät nännit! Näissä silikonisissa, mustissa nännipumpuissa on laakea suuaukko, joten ne pysyvät hyvin paikoillaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikkäät bokserit ovat jotain aivan muuta, mitä odotit! Strap-on boksereita voidaan käyttää tavallisten alushousujen tapaan, mutta huomattavasti kiihottavampi käyttötarkoitus on kun kiinnität niihin dildon ja annat kyytiä kumppanillesi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kokeneemmille käyttäjille tarkoitettu dilataattorisetti laajentaa virtsaputkea milli kerrallaan aina yhteen senttiin saakka. Tuote sopii kaikille kokeilunhaluisille, jotka syttyvät dilatoinnista. Lääkärileikkien ehdoton vakioväline.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!