Miesten seksilelut toimivat niin miehen itsetyydytyksessä kuin parisuhteen seksissäkin. Miesten seksilelut tuovat kaivattua vaihtelua masturbaatioon, niiden avulla voidaan vahvistaa erektiota ja lisätä seksuaalista mielenkiintoa sekä kiihottumista.
Miesten seksilelut koostuvat kattavasta valikoimasta erilaisia seksileluja. On hyvä muistaa, että lähes kaikki seksilelut sopivat myös penikselliselle henkilölle ja niitä kannattaakin kokeilla rohkeasti eri tavoilla.
Miesten seksilelut ovat tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen, tyydytykseen, voimakkaampiin orgasmeihin, erektiokykyyn sekä seksielämän piristämiseen.
Miesten seksilelujen avulla voidaan toteuttaa fantasioita, edesauttaa seksuaaliterveyttä ja parantaa parisuhteen seksielämää.
Miehille suunnattujen seksivälineiden kautta mies voi saada uudenlaisia tuntemuksia, toteuttaa seksuaalisuuttaan sekä saada uusia ideoita seksuaalisen nautinnon aikaansaamiseksi.
Kaalimato.com seksikauppa on erinomainen paikka tutustua miesten seksilelut-valikoimaan ja hankkia laadukkaita, monipuolisia ja tietysti nautinnollisia miesten seksivälineitä.
Katso myös kaikki seksilelut, seksilelut pariskunnille sekä seksilelut naisille!

Sisältö
Miesten seksilelut ovat kasvattaneet huimasti suosiotaan viimeisten vuosien aikana. Miesten seksilelu-valikoima onkin kasvanut hurjaa vauhtia ja miehille on tarjolla yhä monipuolisempia seksileluja.
Seksivälineiden valmistajat ovat satsanneet miesten seksivälineiden suunnitteluun, valmistukseen sekä markkinointiin ja se näkyykin positiivisesti esimerkiksi laadukkaissa ja hyväntuntuisissa materiaaleissa, entistä parempana muotoiluna sekä kehittyneenä teknologiansa.
Yksi esimerkki miehille suunnattuja seksivälineitä valmistavasta ja maailman laajuista suosiota nauttivasta seksivälinebrändistä on Fleshlight.
Miesten seksileluista on haluttu tehdä entistä käyttäjäystävällisempiä ja tietysti nautinnollisempia.

Miesten seksilelut ovat ensisijaisesti tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen peniksen stimulaation kautta.
Moni mies on tottunut saamaan tyydytystä oman käden kautta eli runkkaamalla ja saattaa kokea, ettei seksiväline ole tarpeellinen. Kuitenkin useat miehet, jotka ovat ottaneen seksivälineen mukaan masturbaatioon eivät vaihtaisi takaisin pelkästään omalla kädellä saatuun tyydytykseen.
Miehen seksilelulla saatu nautinto ja tyydytys voi poiketa paljonkin omalla kädellä tuotetusta stimulaatiosta, jolloin uudet, tavallisesta poikkeavat ja entistä nautinnollisemmat kokemukset ovat mahdollisia. Miesten seksileluja kannattaakin kokeilla ennakkoluulottomasti ja rohkeasti.
Miesten seksilelut tuovat parisuhteen seksiin lisää säpinää, uusia tuntemuksia sekä hauskoja ja jännittäviä kokemuksia.
Erityisesti pitkissä parisuhteissa seksielämä tuppaa jämähtämään tiettyihin kaavoihin ja ennalta arvattaviin tuntemuksiin. Miesten seksilelut voivat pelastaa väljähtäneen seksielämän, sillä niiden avulla pariseksiin saadaan kaivattua vaihtelua ja jännitystä.
Miesten seksileluja voidaan käyttää esileikissä, suuseksissä, käsiseksin yhteydessä sekä vaihtoehtona penetratiiviselle seksille. Useita miehille suunnattuja seksileluja voidaan käyttää myös yhdynnän aikana ja toisaalta niiden avulla voidaan edesauttaa erektion muodostumista, jolloin yhdyntäkin mahdollistuu helpommin.

Miesten seksileluilla on yleisessä keskustelussa negatiivisempi leima kuin naisten seksileluilla ja niiden käyttöön on liittynyt tabuja.
Miesten seksileluihin liittyvät negatiiviset asenteet voivat johtua miehen omista asenteista ja opituista ajattelumalleista, joiden mukaan yhdyntä on ainoa oikea tapa harrastaa seksiä tai seksivälineen käyttö vähentää ”miehisyyttä”.
Toisaalta seksilelujen käyttö on liitetty negatiivissävytteiseen miehen masturbointiin, joka nykytiedon mukaan on vain hyväksi miehen terveydelle sekä seksuaaliselle hyvinvoinnille.
Onneksi miesten seksileluista puhutaan enemmän ja suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi. Myös Kaalimato haluaa tuoda aktiivisesti esille miesten seksuaaliseen nautintoon sekä seksivälineisiin liittyvää positiivista sanomaa, huumoria ja seksuaaliterveydellisiä vaikutuksia.
Osa naisista suhtautuu kriittisesti miesten seksileluihin, mutta suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi.
Miehen seksilelun mukaan ottaminen yhteiseen seksiin voi aluksi tuntua haastavalta ja puheeksi ottamisen voi aluksi tehdä yleisellä tasolla. Ihanteellisinta on viettää yhteistä parisuhdeaikaa, tutustuen samalla verkkokaupan seksivälinevalikoimaan ja tilata miehen seksilelu yhdessä.
Kumppanin kanssa voidaan sopia, tutustuuko mies seksileluun ensin yksin vai tutkitaanko sitä yhteistuumin. Seksivälineen toimintoihin kannattaa tutustua rauhassa ennen varsinaista käyttöönottoa ja muistaa, ettei yhtä ainoaa oikeaa tapaa käyttää seksivälinettä ole.

Paras seksilelu miehelle on tietysti sellainen, josta mies itse pitää ja minkä käytön hän kokee parhaaksi juuri itselleen. Miehet arvostavat seksileluissa helppohoitoisuutta, hyväntuntuista materiaalia sekä tuntumaa.
Jokainen mies on yksilö omine mieltymyksineen sekä tarpeineen – kun yksi pitää perinteisestä tekovaginasta, toinen haluaa saada nautintoa masturbaattorin avulla.
Miesten seksileluja ovat myös muun muassa penispumput, penisrenkaat, eturauhaskiihottimet ja anaalitapit. Myös seksinuket ovat pääosin suunnattu miehille.
Myös naisille suunnattuja vibraattoreita voidaan käyttää peniksen, kivesten ja vaikka koko vartalon värisevään nautintoon.

Mies voi saada seksuaalista nautintoa minkä tahansa kehon osan kautta, mutta miehen ehdottomasti herkin alue on terska sekä sen alapuolella sijaitseva frenulum.
Myös kivekset, väliliha ja eturauhasen kohdalla sijaitseva, miehen g-pisteeksikin kutsuttu, alue ovat seksuaalisesti herkkiä alueita.
Miehille suunnatut seksilelut pyrkivät stimuloimaan miehen herkkiä alueita ja erityisesti penistä sekä terskaa.
Miehen seksilelujen toiminta voi perustua penikseen kohdistuvaan pyörivään, imevään tai edestakaiseen liikkeeseen, seksilelun sisällä oleviin muotoihin, kuten nystyröihin ja juomuihin, tai värinään. Myös ilmanpaineteknologialla toimivia miesten seksileluja on tullut markkinoille.

Miehen eturauhasen eli prostatan alueella sijaitsee runsaasti herkkiä hermopäätteitä ja mies voikin saada erittäin vahvoja seksuaalisen nautinnon kokemuksia sekä orgasmeja tämän alueen stimulaation kautta.
Anaalialue on kokonaisuudessaan seksuaalisesti herkkä alue ja osa ihmisistä kiihottuu erityisesti tämän alueen kiihottamisesta. Anaalialueen sekä prostatan stimulointia seksivälineillä kannattaa kokeilla rohkeasti ja omia tuntemuksiaan kuunnellen.
On hyvä muistaa, että myös vulvallisille henkilöille suunnattuja seksivälineitä voidaan käyttää miehen anaalinautintoihin. Tästä esimerkkinä ovat kantalevikkeellä varustettu dildo tai vibraattori.
Kaalimato.com:in valikoimasta löydät monipuolisesti erilaisia miesten seksileluja, joiden kautta voit tutustua seksuaaliseen nautintoosi, saada tyydytystä, hyvää oloa sekä piristystä seksielämään.
Jos peppuseksi kiinnostaa niin tällä pienikokoisella ja pirteänvärisellä Flirts-tuotesarjan anustapilla on helppo aloittaa tutustuminen! Sileästä ja pehmeästä silikonista valmistettu anaalitappi on ihanteellinen esim.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Penis-kivesrengas tekee koko kalupaketista kovan ja piukean! Silikonisessa ja säädettävässä peniskivesrenkaassa on kätevät ja helppokäyttöiset lukot.
Tämä tuplarengas kiristetään peniksen sekä kivesten tyveen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Jos anaaliseksi kiinnostaa, on tällä pienikokoisella Shots Toysin anaalitapilla helppo aloittaa siihen tutustuminen! Sileästä ja pehmeästä silikonista valmistettu anaalitappi on ihanteellinen esim. yhdynnän tai sooloseksin aikana käytettäväksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Thrill Ring on ihanan tuntuinen ja laadukas värisevä penisrengas, jolla saa stimuloitua klitorista yhdynnän aikana lähetyssaarnaaja-asennossa ja se stimuloi vastapuolen anusta takaapäin penetroitaessa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mikä voisikaan olla hauskempaa kuin kutitella rakkaintasi höyhenhuiskalla? No ehkä tietysti se, että kumppanisi kutittelee sinua...
Tässä pienessä lilassa höyhenhuiskassa on aitoja höyheniä ja sen kosketus tuntuu iholla suloisen kiihottavalta ja kiusoittelevalta.
M-kokoinen Dragons Egg-anaalitappi omaa käytännöllisen venekannan, joten tätä tappia voidaan pitää mainiosti myös kaupungilla liikkuessa ja se sopii käytettäväksi myös harnessin kanssa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Herkullisen kaunis, metallinhohtovihreä anaalitappi on reilunkokoinen ja sillä saadaan tehokasta stimulaatiota anaaliin. Hygieeninen silikonimateriaali tekee käytöstä miellyttävää. Tämä tappi sopii mainiosti niille...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Koolla on väliä! Pumped Penis Extender -peniksen pidennyslaitteen avulla saavutat komeat, miehiset mitat ja pysyviä tuloksia.
Laadukkaan ja helppokäyttöisen Penis Extender -peniksenpidennyslaitteen teho perustuu jatkuvaan ja tasaiseen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nyt on aika luksusretkelle joko omassa tai kumppanin seurassa! Rosy Gold Wand on tyylikkään kaunis, hieromalaitteiden muotoilun klassikko, joka hoitaa herkimpien paikkojen lisäksi kaiken mitä mielikuvituksesi vain keksii.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kätevästi käteen mahtuva muna-masturbaattori on penistä todella nautinnollisesti hierova helppokäyttöinen masturbaattori. Ison kananmunan kokoinen masturbaattori venyy ja sen aaltomaisesti kuvioitu sisus asettuu peniksen vartta ja terskaa vasten tuoden taattua tyydytystä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tässä Fleshlight Quickshot tuplamasturbaattorissa on kaksi erilaista suuaukkoa: toisessa päässä herkulliset häpyhuulet ja toisessa houkutteleva ryppyreikä, molemmat valettu kuuman pornotähden Riley Reidin muotojen mukaan (pienemmässä koossa kylläkin).
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Hauska tulenpunainen Bekey-penisrengas stimuloi ihanilla harjaksilla myös kassit sekä klitoriksen penetraation aikana. Maukas kokonaisuus tuo petipuuhiin hauskuutta, värinää sekä stimulaatiota.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Käsin valmistettu Drakarion-dildo sopii käytettäväksi sekä anaali- että vaginapenetraatiossa, sillä siinä on leveä turvakanta. Toteuta fantasiasi laadukkaalla tavalla ja nauti Drakarion seurasta kuinka pitkään vain haluat...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Todella houkuttelevan näköinen tekopimpero kuuluu Philadelphialaiselle aikuisviihdetähti Sky Brille, jonka sulot ovat kopioitu suoraan Fleshlight Girls -sarjan tekovaginaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lockdown Chastity Cage on erittäin helppokäyttöinen siveysvyö, jolla saat mukavaa maustetta seksielämääsi. Siveysvyötä voidaan käyttää niin lyhyt- kuin pitkäkestoisessakin alistamisleikeissä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä herkullinen INCREASE-penissukka on valmistettu korkealaatuisesta, ihoystävällisestä ja hajuttomasta silikonista. Joustava ja realistisen tuntuinen materiaali myötäilee peniksen pintaa täydellisesti istuen minkä mallisen peniksen päälle tahansa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Napakkaan ja taidokkaaseen sitomiseen tarkoitettu Kinbaku-köysi on laadukas ja kestävä, ja se tuo leikkeihin mukaan ripauksen jännitystä ja kauneutta. Sidontaköysi mahdollistaa erilaiset sitomisleikit ja taidokkaat japanilaiset kinbaku- tai shibarisidonnat.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SOHIMI:n Black Knight-automaattimasturbaattori on todellinen yön ritari, joka pelastaa käyttäjänsä urhoollisesti epämiellyttävistä paineista! Saat tämän rohkean pelastajan yksinoikeudella Suomessa vain Kaalimadosta!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tässäpä todellinen peniksen hemmottelija! Titanz-sarjan penisvibraattori on suunniteltu etenkin frenulumin ja terskan tehokkaaseen stimulointiin! Supertehokas moottori ja äärettömän miellyttävä silikonimateriaali takaavat nautinnon.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaksin aina kaunihimpi - sitä on Teazersin moottoroitu tuplamasturbaattori! Insertin aitoa ihoa jäljittelevä materiaali nautinnollisesti stimuloivilla juomuilla ja nystyröillä on kuin tehty peniksen hellimiseen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Raikkaan värisen Teazers-sarjan pariskuntavibraattorin ansiosta nauttivat kaikki. Anonyymin näköisen, hiljaisen sekä silikonipintaisen vibraattorin kanssa eivät lopu keinot kesken, sillä pakkauksessa olevassa kortissa on näytetty kuvin kaikki mahdolliset käyttötavat...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikäs ja taatusti kestävä raippa sopii sekä hellempään että napakampaan piiskaamiseen.
Bedroom Fantasies -sarjan raipassa on silikonipäällysteinen, joustamaton käsikahva, josta saa pitävän otteen käytön aikana.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Enduring tarjoilee penikselle ja kiveksille sellaista puristusta, jota et ole ennen kokenut! Nämä penisrenkaat pistävät hepin ja nyytit juuri sellaiseen pakettiin kuin itse haluat. Monikäyttöinen peniskivesrengasyhdistelmä koostuu neljän silikonirenkaan yhdistelmästä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Näppärä neljän terskarenkaan setti mahdollistaa kokeilemaan tiukkuudeltaan erikokoisia renkaita samalla kertaa. Jo pienikin 2 -3 mm:n ero sisähalkaisijassa muuttaa tunteen täysin. Terskarenkaiden idea on vaikuttaa paikallisesti, ei koko penikseen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Airi Hashimoto-tekovagina on kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin toimiva matkakokoinen masturbaattori. Airi-tekovagina on vesitiivis, äänetön ja kätevä pakata matkalle mukaan pienen kokonsa ansiosta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin jämäkät, kestävät ja hyväntuntuiset anustapit tuovat iloa ja nautintoa kenelle tahansa. Setissä on kolme erikokoista, silikonista valmistettua tappia. Nämä anaalitapit sopivat sekä aloittelijoille...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kärjestään suippo ja maltillisen kokoinen anaalitappi voidaan pumpata jopa 8 cm paksuiseksi, jolloin se tuo kiihottavaa täyteyden tunnetta anaaliin tai emättimeen. Tämä pumpattava anustappi sopii sekä aloitteleville pumppaajille että kokeneille konkareille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä huikea hieromasauva yhdistää villin mielikuvituksen, laadun sekä huippuluokan muotoilun. Upeanvärinen Dragon Dream-dildo on valmistettu korkealaatuisesta, lääketieteellisestä silikonista...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!L-kokoinen Nyx-anaalitappi on fantasiamaailman innoittama L-kokoinen design-tuote, jonka muotoilu on saanut vaikutteensa lohikäärmeen ja liskon sulavalinjaisista muodoista. Sen pinta hohtaa helmiäishohtoista lilaa sävyä ja mausteena on ripaus turkoosia.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Anaaliin sopiva Big Splash - Anaalisuihku muistuttaa ulkoisesti oikeaa penistä. Suonikkaassa ja kimmoisassa sekä varresta jämäkässä suihkupäässä on yksi aukko kärjessä, josta vesi tulee ulos. Peniksen varren sisällä on taipumaton tukiranka...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pitävien ranne- ja nilkkakahleiden avulla sidot kumppanisi pitävästi minne tahansa! Tämä helppokäyttöinen ja laadukas saksalainen sidontasetti on ollut yksi suosituimmista bondage -seteistä jo vuosien ajan!
Pakkauksessa on neljä samankokoista...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Jos Sinulla on ollut haasteita ylläpitää erektiota, tämä Dorcel Maximize Ring voi olla ratkaisu. Pujota helminauhaksi muotoiltu, silkinsileästä silikonista valmistettu penisrengas peniksesi juureen kun se on erektiossa...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kokeile todella kiihottavaa anaalikuulaa, joka tuo nautinnollisen täyteyden tunteen! Tämän innovatiivisen anaalitapin sisällä on metallikuula, joka painaa suolen seinämiä eri kohdista tuoden samalla täyteyden tunteen painon kautta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Supertehokkaasti värisevässä, hiljaisessa ja erityisesti yhdynnän aikana käytettävässä kiihotinrenkaassa on penisrengas, kivesrengas sekä klitoriskiihotin yhdessä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Herkullisen näköinen tekovagina kostuu kiihottavan liukkaaksi, kun siihen lisätään pieni määrä vettä. Ihon kaltaisesta ja puristeltavan pehmeästä Fanta Flesh® -materiaalista valmistettu tekovagina on hämmästyttävän aidon tuntuinen ja siinä on ulkonevat...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mehukas ja houkutteleva persikanmuotoinen tekoanus hurmaa uskomattomalla pehmeydellään! Tämä suloinen ja puristeltavan pehmoinen masturbaattori pitää sisällään juomutetun nautinnonluolan, joka hyväilee ja kiihottaa penistä kerta toisensa jälkeen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SOHIMI Daji on ihana erikoisuus pariskunnille suunnitelluissa penisrenkaissa. Kun haluat antaa voimakastehoista stimulaatiota kumppanisi P- tai G-pisteeseen, valitse Daji!
Daji painaa 78 grammaa ja se on tukeva, jämäkkä ja laadukas penisrengas pitkällä kiihotinosalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Miltä kuulostaa lämmin suihinotto? Jos housuissa värähtää on tämä suihinottoa jäljittelevä lämmitettävä, imevä ja värisevä masturbaattori sinua varten!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Toiveena kestävä erektio? Säädettävä, silikoninen Stretch Booster -penisrengas sopii kaikenkokoisille miehille ja sitä on helppo käyttää.
Penisrengas asetetaan puristamaan peniksen juurta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Suurikokoinen, reilun paksuinen (1,5 cm), silikoninen ja erittäin venyvä penisrengas mahtuu varmasti kaikenkokoisille peniksille. Lepotilassa penisrenkaan sisähalkaisija on noin 8 senttiä ja se venyy 30 senttiin saakka.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!