Kolmella villisti värisevällä stimulointivarrella varustettu vibraattori on täydellinen sekä ulkoiseen, että sisäiseen käyttöön. Todella monipuolista vibraattoria voidaan käyttää sekä naisen, että miehen kiihottavaan kiusoitteluun ja tyydyttämiseen. Täysin saumaton, silikonista valmistettu vibraattori on oivallinen leikkikaveri myös suihkussa ja kylvyssä.
Silkkisen sileästä silikonista valmistetussa Satisfyer Threesome 3 -vibraattorissa on nimensä mukaisesti kolme, joustavaa stimulointivartta. Kahden varren sisällä on moottorit, sekä niiden juuressa on lisäboostia antava moottori. Moottoreiden värinät johtuvat myös kolmanteen stimulointivarteen, mutta sen kosketus on muita hellempi. Voit halutessasi pitää vain kahta moottoria käynnissä, tai extra-värinää halutessasi, käynnistää kolmannen moottorin. Kaikissa moottoreissa on yhteensä 12 eri tavoilla värisevää ohjelmaa.
Threesome 3 -vibraattorista on moneksi. Sen ulokkeet voidaan asettaa esimerkiksi klitoriksen, nännien, peniksen ja kivesten ympärille, tai osa sen ulokkeista voidaan laittaa sisään emättimeen tai anaaliin, ja antaa ulosjäävän tai ulosjäävien ulokkeiden stimuloida muita herkkiä alueita. Vibraattori värisee tarvittaessa todella tehokkaasti tuoden voimakasta stimulaatiota.
Mikäli usb-kaapelin navat eivät meinaa kiinnittyä kunnolla laitteen magneettinapoihin, ne tulee valmistajan ohjeen mukaan uudelleenaktivoida kiinnittämällä latauskaapelin navat hetkeksi johonkin metalliseen laitteeseen. Tällä tavalla kaapelin magneettinavat kiinnittyvät paremmin tuotteeseen.
Mikäli laite ei lähde lataamaan lainkaan saattaa kyse olla magneettisen pinnan likaantumisesta. Tässä tapauksessa tulee laitteen magneettinavat puhdistaa nukkaamattomalla kankaalla sekä tarvittaessa desinfioivalla suihkeella ja yrittää lataamista uudelleen.
Pakkaus sisältää Threesome 3 -vibraattorin, USB-kaapelin sekä kuvitetut käyttöohjeet 10 kielellä (mm. englanti, ei suomi).
Tämä ihana luksusta huokuva Vibrassage™ - Caress vibrating clit teaser-klitoriskiihotin on aivan uudenlainen, värinää ja hierontaa klitorikseen kohdistava, herkän vaaleanpunainen, ruusukultasomisteinen klitoriskiihotin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vibrassage™-brändin tuotteissa näkyy ja tuntuu luksus. Hienostunut ulkonäkö ergonomiaan ja toimivuuteen yhdistettynä tarkoittaa ihania ja ylellisiä tuotteita jotka ulkonäöllään suorastaan ylistävät seksuaalisuudesta nauttimista!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä on täydellinen laite parien yhteisiin leikkeihin! Kahdella moottorilla varustettu, taipuisa silikonirengas on todella monipuolinen ja taatusti kiihottavat laite sekä naisen, että miehen nautintoon.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kahdella klitoriskiihottimella varustettu, joustava silikonivibraattori hieroo Sinua sisäisesti ja ulkoisesti suloisenpehmeällä pinnallaan ja voimakkailla moottoreillaan. Kun vibraattori yhdistetään älysovellukseen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Rfsu:n ylellinen unisex orgasmigeeli on tehokas kiihotusgeeli, jota ei tarvitse laittaa kuin 1-2 tippaa esim. klitorikselle. Ogasmigeeli herkistää ihoa ja intiimialueita saaden kosketuksen tuntumaan huomattavasti intensiivisemmältä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaipaisitko lisäsormia? Pujota monikäyttöinen ja voimakastehoinen Satisfyer Candy Cane sormiesi väliin, anna kätesi vaellella pitkin vartaloa ja koe, kuinka tämä oranssi karkkikeppi jakaa herkkujaan!
Kurvikas...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Lue lisää Info / Matoklubi.