Suloisen sykähtelevää nautintoa on tarjolla tämän turkoosin tyydyttäjän toimesta! ZENNin The Green Double Fun -vibraattori on jokaisen vulvallisen unelma, sillä se stimuloi samanaikaisesti niin klitorista kuin emätintä. Kun vibraattorin klitoriskiihottimen suuntaa toiseen suuntaan, saa puolestaan kiihotusta peräaukon alueelle. Vibraattori on oivallinen yksin käytettäväksi, mutta sen kauko-ohjattavuuden ansiosta tuo myös lisäkipinää esimerkiksi esileikkiin seksikumppanin kanssa.
Vibraattorin kahden moottorin tehot värisevät sekä kiihottavat klitoriksen ja emättimen ihanan kokonaisvaltaisesti. Tarjolla on hierontaa ja tyydytystä joko niin, että värinöitä säädetään suoraan laitteesta tai langattoman kauko-ohjaimen avulla. Kauko-ohjattavuus on myös kokeilun arvoinen esileikeissä! Vibraattorin voi myös ”pukea” päälle pikkuhousuvibraattorin tapaan, jolloin kumppani pystyy kiusoittelemaan kaukosäätimen avulla missä ja milloin vain.
Miellyttävän sileäpintaisen, pehmeästä silikonista valmistetun vibraattorin klitoriskiihotin on taipuisa ja joustava, kun taas sauvaosa on jämäkkä, hieman kaareva sekä taipumaton. Klitoriskiihotinosassa on kohouma klitorista varten. Kymmenellä (10) erilaisella tavalla värisevä ja sykkivä vibraattori on mahdollista käynnistää myös itse laitteesta.
Pese vibraattori käytön jälkeen miedolla saippuavedellä ja desinfioi halutessasi seksivälineille tarkoitetulla puhdistusaineella. Käytä silikonisen tuotteen kanssa vain vesipohjaista liukuvoidetta. Säilytä tuote suojassa pölyltä, lialta ja suoralta auringonvalolta. Vibraattorin mukana tulee näppärä pussukka, jonne sen voi sujauttaa käytön ja puhdistuksen jälkeen.
Vibraattori on USB-ladattava. Latauskaapelin jakkiliitin työnnetään vibraattorin sauvan kannassa olevaan latauspisteeseen kohtisuoraan. Latauspistoke on silikonipinnan alla suojassa ja se on merkitty DC-kirjaimilla.
Kiinnitä adapteri (hankittava erikseen) USB-kaapeliin ja lataa tuotetta niin kauan kun vibraattorin valot vilkkuvat. Kun akku on täysi, valot palavat yhtäjaksoisesti.
Liity Matoklubiin ja tienaa! Kanta-asiakkaille 20 kredittiä hyväksytystä asiallisesta arviosta tai kysymyksestä.
Liity Matoklubiin