Istu päälle ja anna Taro 2:sen hoitaa homma puolestasi! Taro 2 on silikoninen alusta, jossa on sekä klitoriksen että välilihan alueelle osuvat värinätoiminnot ja G- tai P-pistettä hierova, värähtelevä vibraattori. Päällä istuttavan vibraattorin kolmen moottorin toimintoja ohjataan joko itse laitteesta tai langattoman kauko-ohjaimen avulla. Halutessasi voit antaa hallinnan myös kumppanillesi, jolloin yllätykseksi jää, minkä värinän tai pulsoivan rytmin milloinkin valitsee.
Kolme tehokasta moottoria hierovat kokonaisvaltaisesti!
Silikonisen ja siromallisen Taro 2 alusta on 17 cm pitkä ja noin 8 cm leveä, jossa siinä on kaksi pinnaltaan aaltomaiseksi ja anatomisesti muotoiltua kohoumaa. Molempien kohoumien sisällä on tehokkaasti värähtelevät moottorit. Kohoumien keskellä on silikoninen tekopenis, jossa on oma huipputehokas moottorinsa. Tämä ihanasti värisevä tekopenis tekee kolmea erilaista edestakaista liikettä. Liikerata on noin 1 senttimetriä.
Kaikkia Taro 2:sen kolmea moottoria voidaan säätää joko alustan päällä olevista kahdesta painikkeesta tai pakkauksen mukana olevan langattoman kauko-ohjaimen avulla. Kun kaikki kolme moottoria ovat käynnissä, voi käyttäjä kokea todella laaja-alaisen stimulaation, joka leviää lantionpohjan alueelle sekä herkkiä hermopäätteitä sijaitseviin nautinnon pisteisiin miellyttävällä tavalla.
Taro 2 on valmistettu hygieenisestä ja laadukkaasta silikonista
Taro 2 -alusta on päällystetty kauttaaltaan silkkisen sileällä ja samettisen tuntuisella silikonilla. Miellyttävän tuntuinen ja kestävä silikoni on hypoallergeeninen materiaali, joka varastoi kehon lämpöä. Keskellä oleva tekopenis on varrestaan jämäkkä ja taipumaton. Alustan päällä voidaan istua kummin päin tahansa ja sillä voidaan stimuloida myös anaalia.
Alustan kohoumat ovat kiinteät ja sen reunat ovat pehmeät ja taipuisat. Päällä istuttava Taro 2-alusta voidaan asettaa esimerkiksi tuolille, sohvalle, sängylle tai lattialle. Roisketiiviin alustan voi ottaa mukaan myös suihkuun.
Laaja-alaisen stimuloinnin lisäksi päällä istuttavan Taro 2:sen helppous on siinä, että siitä ei tarvitse pitää käsillä kiinni, vaan sen päällä voidaan vain istua ja nauttia kyydeistä. Taro 2 sopii erinomaisesti pariskuntien jännittäviin seksileikkeihin, sooloseksiin sekä henkilöille, joiden on hankalaa pitää ja puristaa minkäänlaista kiihotinta kädessään tai henkilöille, joilla on käsissä liikerajoituksia.
Käyttöohje:
- Lataa laitteen akku täyteen ennen ensimmäistä käyttökertaa kiinnittämällä latauskaapelin magneettipäät laitteen magneettisiin vastakappaleisiin ja kaapelin toinen pää haluamaasi virtalähteeseen. Latauksen aikana laitteen näppäimissä vilkkuu kirkas valo ja kun akku on täynnä, valo palaa yhtäjaksoisesti. Poista kauko-ohjaimen paristokotelossa oleva suojapaperi.
- Käynnistä laitteen virta (stand by-tila) painamalla laitteessa olevaa virtapainiketta noin kolmen (3) sekunnin ajan, jolloin led-valo alkaa vilkkumaan ja kuuluu surahdus. Nyt laite on stand by-tilassa. Jos et halua käyttää kauko-ohjainta, paina virtapainiketta uudestaan, jolloin vibraattorin edestakaiset liikkeet käynnistyvät ja vaihtuvat painalluksella seuraavaan. Laitteen virta sammuu painamalla pohjassa olevaa virtapainiketta kolmen sekunnin ajan. Laitteen kaksi värinää tuottavaa moottoria käynnistyvät, kun sahalaitakuvioitua näppäintä painetaan kerran pohjaan laitteen ollessa stand by-tilassa. Erilaiset värinämoodit seuraavat vuorollaan toinen toistaan järjestyksessä alkaen aina alusta uudestaan. Kun laitteen sauvaosan toiminnot on käynnistetty itse laitteesta ilman kauko-ohjaimen käyttöä ja värinät ovat käynnissä, sauvaosan toiminnot saa pysäytettyä painamalla käynnistysnäppäintä pohjaan mutta silloin sammuvat myös alustan värinät.
- Kauko-ohjainta käytettäessä, käynnistä ensin laitteen stand by-tila. Laitteen kolmea moottoria säädetään kaukosäätimen kolmesta painikkeesta. Sekä sauvan että alustan toiminnot käynnistyvät painamalla lyhyesti kaukosäätimen painikkeita. Kauko-ohjainta käytettäessä sauvan sekä alustan toiminnot voidaan käynnistää eriaikaisesti. Toiminnot sammuvat kerralla painamalla kauko-ohjaimen suurikokoisinta käynnistysnäppäintä pohjaan noin kahden (2) sekunnin ajan. Värinä ja edestakainen liike on mahdollista sammuttaa myös yksitellen kun käytetään kauko-ohjainta.
- Pese vesitiivis laite miedolla saippuavedellä ja desinfioi halutessasi seksivälineille tarkoitetulla puhdistusaineella. Pyyhi kaukosäädin tarvittaessa kostealla liinalla. Käytä laitteen kanssa vain vesipohjaisia liukuvoiteita.
Huom. Jos USB-kaapelin magneettinavat eivät kiinnity kunnolla laitteen magneettinapoihin tai akku ei ala latautua, puhdista napojen pinnat ja aktivoi latauskaapelin magneettinavat kiinnittämällä ne hetkeksi johonkin metalliseen pintaan.
Tuotetiedot:
- Materiaali: PU-pinnoitettu silikoni, ABS (kaukosäädin)
- Tuotteen pohjan pituus: 17 cm
- Tuotteen pohjan leveys: 8 cm
- Dildon pituus: 12,5 cm
- Dildon halkaisija max. 3,5 cm
- Kohoumien korkeudet: 3 cm ja 2,5 cm
- Paino: 362 g
- Moottori: 3 moottoria, 9 värinäohjelmaa, 3 edestakaista liikettä
- Toimii: Laite ladataan oman USB-kaapelin avulla. Huom. USB-adapteri ei sisälly pakkaukseen.
- Laitteen peruslatausaika: n. 90 min.
- Toiminta-aika täydellä akulla: n. 45 min.
- Roisketiivis
- Kauko-ohjaimen koko: 7,1 cm x 3,4 cm
- Kauko-ohjaimen kantama: n. 5 m
- Kauko-ohjain toimii CR 2032 paristolla (mukana pakkauksessa)
- Roisketiivis
- Väri: Musta
Liity Matoklubiin - jäsenenä saat 20 kredittiä hyväksytystä arviosta tai kysymyksestä.