Tässä on juuri sopiva seksiväline anaalifetisistinen tuote BDSM-konkareille. Ontto, jopa 2,5 cm sisähalkaisijaltaan oleva hopeanvärinen, metallinen anustappi ZENN - Special tunnel plug sallii monenlaista peppuseksin saralla. Anustapin tunnelin kautta pääset vaikkapa vilkaisemaan kumppanisi sisälle. Ontto tappi mahdollistaa myös esim. sormen työntämisen sen läpi. Anaaliin menevä, päästään levennetty ja reunoiltaan pyöristetty osa on vailla sisäänvientiä helpottavaa kärkeä, joten peräsuolen sulkijalihaksen tulee olla täydellisen rentoutunut ja liukastetta on oltava paljon, kun tappi asetetaan paikoilleen. Peräaukon dilatoinnin tulee olla tuttua ennen tämän anustapin käyttöä.
Tappi koostuu avokärkisestä, hiukan levennetystä ja pyöristetystä sisään menevästä osasta, sen kapeammasta tyvestä sekä pyöreästä ja litteästä, peräaukon ulkopuolelle jäävästä kannasta, jonka keskellä on aukko. Aukon voi sulkea tuotteen mukana tulevalla tulpalla. Sisäänluiskahtamisen estämiseksi tapin kannassa on kaksi reikää, joihin pujotetaan punainen nyöri joka on pakkauksessa. Nyöristä voi pitää kiinni ja siitä voi myös vetää tapin leikin jälkeen pois.
Sijoita anustappi varovasti anaaliin tuntemuksiasi kuunnellen, käyttäen samalla runsaasti liukuvoidetta.
Metallinen anustappi on kestävä, hygieeninen ja sen kanssa voi käyttää mitä tahansa liukuvoidetta. Pese tappi miedolla saippuavedellä ja desinfioi halutessasi erotiikkavälineille tarkoitetulla puhdistusaineella. Asianmukaisesti hoitaen anustappi kestää käytössä vuosia.
Jos olet harrastanut BDSM:ää jo aiemmin ja anaali on fetissisi, silloin ZENN - Open buttplug saattaa tuottaa Sinulle erityistä iloa. Ontto, jopa 2,5 cm sisähalkaisijaltaan oleva hopeanvärinen, metallinen anustappi sallii monenlaista peppuseksin saralla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ontto anustappi tuo seksielämääsi uusia ulottuvuuksia ja mahdollistaa todella monipuoliset leikit! Kokonsa vuoksi tämä SONO-tuotesarjan jännittävä anustappi sopii myös aloitteleville...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Aloittelijat älkööt vaivautuko, sillä tämä ontto anustappi kaipaa seurakseen kokeneempia käyttäjiä! Reilunkokoinen, asteittain levenevä ja keskeltä ontto anustappi on monipuolinen väline: sen tunneliin voit työntää vaikka vibraattorin tai suihkuttaa vettä!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pallukkaisen pehmeälinjaisesti muotoiltu, asteittain levenevä ja ontto anustappi tarjoaa mahdollisuuden vaikka kurkistaa kumppanisi sisään! Läpikuultava Hollow Tunnel Butt Plug tuo seksielämääsi uusia ulottuvuuksia ja mahdollistaa monipuoliset...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Lue lisää Info / Matoklubi.