
Lisääntynyt aika kotona on muuttanut suomalaisten seksielämää
Korona-aika on muuttanut arkeamme, mutta ei ainoastaan huonolla tavalla. Monille suomalaisille on suotu enemmän vapaa-aikaa niin itselle kuin kumppanin kanssa vietettäväksi, ja seksistä on löydetty keino piristyä näinä epävarmoina aikoina. Kaalimato.comin huhti-toukokuun vaihteessa toteuttaman tutkimuksen mukaan korona-aika on vaikuttanut suomalaisten seksihaluihin, sooloseksiin, seksiin kumppanin kanssa sekä etäseksin harrastamiseen.
Kaalimato.com tutki huhti-toukokuun vaihteessa koronaepidemian myötä lisääntyneen kotona vietetyn ajan vaikutuksia suomalaisten seksielämään. Koteihin eristäytyminen on tuonut monien arkeen lisää tunteja itselle tai kumppanin kanssa vietettäväksi, ja lisännyt myös osan seksihaluja.
Suomalaisista 15 prosenttia kertoo seksihalujensa kasvaneen korona-aikana. Kaikille eristäytymisen täyteinen alkuvuosi ei kuitenkaan ole ollut pelkkää seksihalujen ilotulitusta – 11 prosenttia suomalaisista kertoo seksihalujensa vähentyneen koronakevään aikana.
– Lisääntynyt aika on antanut meille tavallista enemmän tilaa seksiin liittyville ajatuksille. Monilla kiireen tunne ja stressi on saattanut pienentyä, kun töitä tehdään kotoa käsin tai arjesta on pudonnut pois kodin ulkopuoleisia harrastuksia. Tylsistyessä arkea saatetaan alkaa täyttää muulla piristävällä tekemisellä. Toisaalta myös vallitseva turvattomuudentunne voi herättää osalla tarvetta hakea aiempaa enemmän läheisyyttä, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo.
Koronakevät on lisännyt sooloseksiä osalla suomalaisista ja seksiä monissa talouksissa
Suomalaisista 13 prosenttia kertoo koronatilanteesta seuranneen ylimääräisen vapaa-ajan lisänneen masturbointia. Suomalaismiehistä lähes joka viides (18 %) masturboikin nyt enemmän kuin aiemmin – naisista vastaava osuus on yhdeksän prosenttia.
– Näin koteihin eristäytymisen aikakautena saatetaan masturboida korostuneesti tylsyyden ja stressin lievitykseen. Itsetyydytys on myös erinomainen tapa tuoda arkeen hyvää oloa ja mieltä. Mikäli seksiä kumppanin kanssa on puolestaan ollut vähemmän, kompensoivat miehet naisia useammin tätä lisäämällä itsetyydytyksen määrää, Lavikainen kertoo.
Seksin harrastaminen yhdessä kumppanin kanssa on puolestaan lisääntynyt yli kymmenyksellä (11 %) suomalaisista. Yhteiset lemmenhetket ovat lisääntyneet erityisesti yhdessä asuvilla seurustelukumppaneilla sekä naimisissa olevilla.
Tutkimuksen toteuttamisen aikaan Suomessa elettiin vielä tiukempien rajoitusten aikaa, ja esimerkiksi lapset olivat arkipäivät kotona, joka asetti omat lisähaasteensa vanhempien seksielämälle. Päiväkotien avauduttua monissa perheissä vanhemmat jatkavat vielä kesän yli etätöitä ja näin monille perheellisillekin on vapautunut enemmän aikaa, mahdollisuuksia ja intoa seksille.
– Läheisyys, koskettaminen ja seksi lisäävät tutkitusti yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tunnetta parisuhteessa. Seksuaalisuus ja seksuaalinen nautinto ovat myös ihmisen kokomaisvaltaiselle terveydelle hyväksi. Kun poikkeustilan aikana ulkopuolelta syötetään paljon huolia, omasta hyvinvoinnistaan ja nautinnostaan kannattaa pitää erityisen hyvää huolta erilaisilla mieltä virkistävillä ja itselle hyvältä tuntuvilla asioilla, Lavikainen korostaa.
Eristäytyminen ajaa tutustumaan myös etäseksin mahdollisuuksiin
Sosiaalinen eristäytyminen muuttaa väistämättä tapoja harrastaa seksiä, kun omaa kumppania ei voi mahdollisesti tavata. Suomalaisista neljä prosenttia onkin korona-aikana tutustunut etäseksin harrastamiseen kumppaninsa kanssa. Etäseksin suosio on suurinta sekä toisistaan erillään asuvien kumppanien sekä sinkkujen keskuudessa. Myös naimissa olevista suomalaisista yhdeksän prosenttia kertoo perehtyneensä etäseksin saloihin.
– Se, että fyysiset kohtaamiset eivät ole mahdollisia, ei ole mikään este nauttia seksistä yksin tai kumppanin kanssa. Seksielämää voi piristää kuvin, videoin, viestein, ääniviestein, puheluin tai vaikkapa kokeilemalla älypuhelinsovelluksilla toimivia seksivälineitä – vain mielikuvitus on rajana, Lavikainen vinkkaa.
Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhti-toukokuussa 2020. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään 18-70-vuotiasta suomalaista. Otos on kansallisesti edustava.
Lisätietoja:
Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661
Korona ja seksi
Kun ajattelet vallitsevaa koronaviruksesta johtuvaa poikkeusaikaa ja eristäytymistä sisätiloihin, miten hyvin seuraavat väittämät sopivat sinuun. (% n=1000)
Seksihaluni ovat kasvaneet
Erittäin hyvin 6 %
Melko hyvin 9 %
Ei hyvin eikä huonosti 25 %
Melko huonosti 11 %
Erittäin huonosti tai ei lainkaan 35 %
En osaa sanoa / Ei koske minua 14 %
Seksihaluni ovat vähentyneet
Erittäin hyvin 4 %
Melko hyvin 7 %
Ei hyvin eikä huonosti 17 %
Melko huonosti 10 %
Erittäin huonosti tai ei lainkaan 45 %
En osaa sanoa / Ei koske minua 17 %
Lisääntynyt vapaa-aika kotona koronatilanteen seurauksena on lisännyt masturbointia
Erittäin hyvin 5 %
Melko hyvin 8 %
Ei hyvin eikä huonosti 13 %
Melko huonosti 11 %
Erittäin huonosti tai ei lainkaan 46 %
En osaa sanoa / Ei koske minua 16 %
Lisääntynyt vapaa-aika kotona koronatilanteen seurauksena on lisännyt seksin harrastamista kumppanin kanssa
Erittäin hyvin 3 %
Melko hyvin 8 %
Ei hyvin eikä huonosti 16 %
Melko huonosti 12 %
Erittäin huonosti tai ei lainkaan 35 %
En osaa sanoa / Ei koske minua 27 %
Harrastin etäseksiä kumppanin kanssa
Erittäin hyvin 1 %
Melko hyvin 3 %
Ei hyvin eikä huonosti 5 %
Melko huonosti 4 %
Erittäin huonosti tai ei lainkaan 56 %
En osaa sanoa / Ei koske minua 29 %
Näin usein suomalainen harrastaa seksiä - kesä on aktiivisinta aikaa!
75 prosenttia suomalaisista on harrastanut seksiä kodin ulkopuolella
Nämä asiat ovat tärkeimpiä suomalaisille seksissä
Nämä asiat saavat suomalaiset kiihottumaan
Suomalaisten halut heräävät - seksi on myös terveellistä
Nämä asiat lisäisivät eniten suomalaisten nautintoa seksissä
Nämä asiat sytyttävät suomalaisten seksihimot
Etenkin nuoret aikuiset kokevat seksuaalista vetovoimaa samaan sukupuoleen
Lähes puolet suomalaisista on tyytyväisiä seksielämäänsä - lämmin sää ja aktiivisuus lisää seksihaluja
Näin usein suomalaiset ajattelevat seksiä
Miten saisin seksihaluni entiselleen? - Näitä kysymyksiä suomalaiset haluaisivat kysyä seksuaaliterapeutilta
Vältä näitä vällyjen välissä - Nämä asiat vähentävät suomalaisten seksihaluja
Näin suomalaiset löytävät aikaa lemmenhetkille
Älylaitteet ovat vähentäneet seksiä joka kolmannella suomalaisella
Lähes joka kolmas suomalainen on lähettänyt vihjailevia kuvia tai videoita
Nämä lupaukset tekemällä parisuhteen seksielämä paranee
Poikkeusaika ja pimeys uhkaavat mielihyvähormoneita
Pohjois-Suomessa harrastetaan eniten seksiä ja ollaan tyytyväisimpiä seksielämään
Koronasta johtuva poikkeusaika on aktivoinut ja monipuolistanut erityisesti nuorten seksielämää
Lähes kolmannes suomalaisista pitää tuhmien puhumisesta - näin aloitat tuhman sanailun onnistuneesti
Suomalaisten seksihalut syttyvät yleensä spontaanisti
30 prosenttia suomalaisista kertoo haluavansa seksiä enemmän kuin kumppaninsa
Suomalaiset kaipaavat seksielämäänsä monipuolisuutta
Seksielämäänsä tyytyväisimmät suomalaiset löytyvät Keski-Suomesta
Lauantai on karkki- ja seksipäivä
Lähes kolmannes suomalaisista haluaa seksiä useammin kuin kumppani
Lähes puolet suomalaisista harrastaa seksiä vain muutaman kerran vuodessa
Alle kymmenen prosenttia suomalaisista puhuu seksihaluista- ja toiveista kumppanin kanssa säännöllisesti
Näin usein suomalainen harrastaa seksiä - kesä on aktiivisinta aikaa!
Näissä paikoissa suomalaiset masturboivat
Suomalaisille sopiva määrä sooloseksiä on kerran viikossa
Sooloseksin määrä on nousussa - näistä syistä suomalaiset masturboivat
Yli puolet suomalaisista ei ole keskustellut kumppaninsa kanssa masturboinnistaan
Suomalaisia kiihottaa masturboidessa videot, kuvat, porno sekä mielikuvat
Näin voit löytää kehostasi uusia erogeenisiä alueita ja saat uutta potkua sooloseksiin
Koronasta johtuva poikkeusaika on aktivoinut ja monipuolistanut erityisesti nuorten seksielämää
Itsetyydyttäminen lievittää stressiä ja vaikuttaa positiivisesti mielialaan
Neljännes suomalaisista masturboi enemmän kuin kerran viikossa
20 prosenttia suomalaisnaisista ei harrasta ollenkaan itsetyydytystä
Poikaystäväni haluaisi katsoa pornoa yhdessä, mutta itse en niinkään innostu aiheesta. Ajattelin kuitenkin kysyä, olisiko esim. kaalimadolla valikoimissaan pariskunnille sopivia pornoelokuvia? Tai elokuvia...
moi. mikseivät seksi elokuvat auta kiihottumaa vaikka olen katsonu hurjimmatkin elokuvat?
Moi Annu. Eli minulla on yksi aika iso ongelma, eli tyttöystäväni on jo pitkään pyytänyt että harrastaisimme kolmenkimppaa jossa toinen mies myös panisi myös minua ja menin lopulta siihen suostumaan...
Moi Annu. olen elännyt vähän liiankin railakasta seksielämää nuorena ja nyt tuntuu ettei mikään normaali oikein kiinosta eli vaan kahdestaan ,mikä neuvoksi kun aina muistelee ryhmätoimintaa ja kaipaa sitä tosi paljon?nyt seurustelen ja en halua loukata puolisoani olen ehdotellut varovaisesti mutta on näköjään liian kova pyyntö
Moikka en tiedä mikä avuksi rakastan miestäni yli kaiken ja seksikin on mukavaa silloin kun pääsee vauhtiin.. Eli en tiedä mitä tehdä mieheni haluaa usein seksiä ja minä en käännän vain aina selän ja sanon että en jaksa tai ei huvita.
Moikka, ollaan oltu yli kymmenen vuotta yhdessä ja lapsien myötä on seksiin tullut taukoa muutamia vuosia. Nyt ollaan uudestaan löydetty läheisyyttä ja seksiäkin. Ongelma on vaimoni ahdistus jos vaikka kysyn haluaisiko hän rakastella.
Hei!Olemme seurustelleet kaksi vuotta. Poikaystäväni on haluton. On ollut koko ajan paitsi ensimmäiset 3kk. Melkein aina kun yritän tehdä aloitetta niin tulee pakit.Jos ei tule niin sitten hän katsoo samalla telkkaria.
Terve annu!Tyttöystäväni on niin lihava että minulla ei yletä penis pimperoon,pitäisikö hänen laihduttaa vai minun hommata sitä peniksen kasvatus voidetta
Hei taas! Kyselin viime vuoden puolella siitä kun seksuaalisesti meillä oli ollut aika hiljaista lasten yms takia ja neuvoit keskustelemaan vaimoni kanssa. Oukei...
Moi. Olen m 35v, 5 vuotta parisuhdetta takana. Meillä on yksi 10 kk lapsi. Seksielämä ja koko suhde on ajan myötä hiipunut. Olen itse vapaamielinen seksin suhteen, netistä tulee katsottua kaikkee mahdollista homo...
voiko olla että penis ei seiso yhdynnässä koska poikaa jännittää liikaa?
Hei taas Annu ja kiitos aiemmista vastauksistasi. Vähän täytyy vielä kysyä ja kertoa lisää. Valitettavasti en ole oikein voinut keskustella vaimoni kanssa läheisyydestä/seksistä...