Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Miesten seksivälineet ovat vielä tabu

Miesten seksivälineet ovat vielä tabu-  yhdessä käytettäviin ja naisten välineisiin suhtaudutaan positiivisimmin.

Kaalimato.comin kyselytutkimuksesta selviää, millaisia ajatuksia eri tarkoituksiin suunnitellut seksivälineet herättävät suomalaisissa. Myönteisimmin suomalaiset suhtautuvat naisten seksivälineisiin sekä yhdessä käytettäviin seksivälineisiin. Miehille suunnatut seksivälineet vaikuttavat kuitenkin olevan tietynlainen tabu, sillä niihin suhtaudutaan selkeästi varauksellisemmin kuin naisten seksivälineisiin.

Seksivälineet ovat muuttuneet entistä luontevammaksi osaksi suomalaisten seksielämää, mikä näkyy myönteisenä suhtautumisena seksivälineisiin. Yli puolet (55 %) suomalaisista suhtautuu yhdessä käytettäviin seksivälineisiin, kuten liukuvoiteisiin ja seksiasuihin, melko positiivisesti tai erittäin positiivisesti. Ikäryhmistä 25–34-vuotiaat ovat kaikista avoimimpia, sillä melko tai erittäin positiivisesti niihin suhtautuvia on yhteensä 66 prosenttia. Myönteisiä ajatuksia assosioidaan paljon myös naisten seksivälineisiin, kuten dildoihin ja klitoriskiihottimiin, sillä tasan puolet (50 %) suomalaisista kertoo suhtautuvansa niihin ainakin melko positiivisesti. Myönteisin ikäryhmä on tässäkin kohtaa 25–34-vuotiaat suomalaiset (62 %).

"Myönteinen suhtautuminen naisten seksivälineisiin juontaa juurensa naisille suunnattujen seksivälineiden pitkään historiaan ja Sinkkuelämää-ohjelmasta tutuksi tulleisiin pupuvibraattoreihin. Naisille on siis jo pitkään ollut saatavilla erilaisia seksivälineitä, sillä naiset ovat kokeneet tarvitsevansa miehiä enemmän apuvälineitä saavuttaakseen orgasmin. Yleensä tällaiset pitkään olemassa olleet asiat ovat ehtineet vakiinnuttaa jalansijansa, jolloin niitä myös pidetään yhteiskunnassa normaaleina ja hyväksyttyinä asioina", Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Miesten seksivälineisiin suhtaudutaan enemmän varauksella

Miesten seksivälineitä suomalaiset eivät näe aivan yhtä positiivisesti kuin naisille suunnattuja seksivälineitä. Miesten välineisiin positiivisesti suhtautuvia on vain 30 prosenttia suomalaisista. Niihin suhtaudutaan kuitenkin useammin neutraalisti, kuin naisten välineisiin tai yhdessä käytettäviin välineisiin.

"Seksivälineet tuovat miehille nautintoa ja apua seksielämäänsä, joten en näe mitään faktista syytä, miksi niihin pitäisi suhtautua negatiivisemmin kuin naisten välineisiin. Miesten välineistä ei kuitenkaan ole puhuttu julkisuudessa yhtä positiivisesti kuin naisten välineistä esimerkiksi Sinkkuelämää-ohjelmassa", Lavikainen korostaa.

"Viime vuosina miehille suunnattujen seksivälineiden valikoima on monipuolistunut ja laajentunut, sillä miehet hankkivat välineitä yhä useammin. Havaittavissa on siis selkeästi suunta kohti hyväksyvämpää suhtautumista", hän jatkaa.

Tutkimuksesta selviää, että suomalaismiehet (22 %) suhtautuvat suomalaisnaisia (19 %) useammin negatiivisesti miehille suunnattuihin seksivälineisiin. Miesten seksivälineitä ympäröivä tabumaisuus ei siis ole syntynyt ainoastaan naisten negatiivisen suhtautumisen kautta.

"Miehille suunnatut välineet ovat vielä varsin uusi juttu suhteessa naisten seksivälineisiin. Uudet asiat taas mielletään herkästi negatiivisen kautta. Toisaalta osa miehistä ei ole välttämättä edes tullut ajatelleeksi, että omaa nautintoaan voisi monipuolistaa erilaisten välineiden avulla. Joillakin mielikuva miesten seksivälineistä saattaa puolestaan olla melko kapea, vaikka todellisuudessa tämän päivän valikoima vastaa jo hyvin miesten erilaisiin tarpeisiin ja mieltymyksiin", Lavikainen toteaa.

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Panelissa toukokuussa 2019. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään yli 18-vuotiasta suomalaista, ja lähtöotos on kansallisesti edustava. Tutustu tutkimustuloksiin tarkemmin täällä.

Lisätietoja: Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661

Kaalimato.com on Suomen suurin, hauskin ja luotettavin seksikauppa.

Suhtautuminen seksivälineisiin

Miten suhtaudut seuraaviin seksivälineisiin? (%, n=1000)

Kaikki
Yhdessä käytettävät seksivälineet (esim. liukuvoide tai seksiasut)
En halua sanoa 5 %
Erittäin negatiivisesti 4 %
Melko negatiivisesti 6 %
Neutraalisti 30 %
Melko positiivisesti 29 %
Erittäin positiivisesti 26 %

Naisille suunnatut seksivälineet (esim. dildo tai klitoriskiihotin)
En halua sanoa 6 %
Erittäin negatiivisesti 5 %
Melko negatiivisesti 6 %
Neutraalisti 32 %
Melko positiivisesti 27 %
Erittäin positiivisesti 23 %

Miehille suunnatut seksivälineet (esim. tekovagina tai penisrengas)
En halua sanoa 7 %
Erittäin negatiivisesti 9 %
Melko negatiivisesti 12 %
Neutraalisti 42 %
Melko positiivisesti 18 %
Erittäin positiivisesti 12 %

Miehet
Miehille suunnatut seksivälineet (esim. tekovagina tai penisrengas)
En halua sanoa 8 %
Erittäin negatiivisesti 10 %
Melko negatiivisesti 12 %
Neutraalisti 35 %
Melko positiivisesti 21 %
Erittäin positiivisesti 14 %

Naiset
Miehille suunnatut seksivälineet (esim. tekovagina tai penisrengas)
En halua sanoa 6 %
Erittäin negatiivisesti 8 %
Melko negatiivisesti 11 %
Neutraalisti 49 %
Melko positiivisesti 15 %
Erittäin positiivisesti 11 %