Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 

Naisten ja miesten erogeenisillä alueilla on eroja

Naisten ja miesten erogeenisissä alueissa on eroja, ja erityisesti sooloseksissä miesten mielihyväalueet ovat suppeammat. Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen antaa vinkit nautinnolliseen kosketukseen.

Erogeenisillä alueilla tarkoitetaan kehon kohtia, joiden koskettelu tuottaa mielihyvää. Naisella erityisen tuntoherkkiä alueita ovat huulet, alaselkä- ja vatsa sekä napa. Miehen erogeenisistä alueista korostuvat penis, kivekset ja peräaukko.

"Naisella alaselän ristiluun hermot ovat yhteydessä vaginaan. Lisäksi myös navan ja klitoriksen välillä on neurologinen yhteys, mikä selittää alaselän ja -vatsan alueiden kosketusherkkyyden. Miehet kiihottuvat selkeämmin peniksen ja kivesten alueelta, mutta vähempi karvoitus tekee esimerkiksi myös polvitaipeista heillä kosketukselle herkän alueen. Molemmille sukupuolille erogeenisiksi alueiksi lukeutuvat myös korvanlehdet ja niska", Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Mielihyväalueet ovat suppeammat sooloseksissä

Aivotutkija Lauri Nummenmaa Aalto-yliopistosta tutkimustiimeineen on tutkinut ihmiskehon erogeenisten alueiden yhteyttä tuntoherkkyyteen*. Hänen tutkimuksestaan selviää, että herkkyysalueet olivat erilaisia sooloseksiä harrastettaessa kuin kumppanin kanssa rakastellessa. Masturboinnissa haetaan välitöntä nautintoa sukupuolielimiä koskettamalla, kun taas seksikumppanin kosketus vaikuttaa parisuhteen osapuolten väliseen yhteyteen kokonaisvaltaisemmin.

"Sooloseksissä avautuu oivallinen tilaisuus tunnustella tuntemuksiaan ja aistejaan sekä etsiä omia erogeenisiä alueita. Kuten Nummenmaan tutkimuksessakin näkyy, naisilla esimerkiksi rintojen tuntoherkkyys kasvaa usein voimakkaasti myös masturboidessa, joten niiden hyväily kiihottaa useita ja lisää näin seksuaalista nautintoa. Miehillä kiihottuminen keskittyy sooloseksissäkin vahvasti sukupuolielinten alueelle", Lavikainen kertoo.

Mielihyvän taustalla oksitosiini

Ihmiskehon oikeisiin paikkoihin kohdistuva kosketus, kuten hieronta, halaus tai suudelma, saa aivot erittämään oksitosiini-nimistä hormonia. Oksitosiini vaikuttaa tunteisiin ja saa tuntemaan paitsi mielihyvää myös yhteenkuuluvuuden tunnetta kumppanin kanssa.

"Oksitosiini ikään kuin herkistää ihmisen ihon, ja erogeenisten alueiden hermopäätteiden ansiosta koskettelu tuntuu näillä alueilla voimakkaammin. Naisilla vaikutus on erityisen vahva, sillä oksitosiini on sidoksissa estrogeeniin. Erogeenisten alueiden kosketus ja hyväily stimuloi, auttaa kiihottumaan ja herättää usein myös seksuaalisen halun. Näiden alueiden hyväily toimii siis usein myös hyvänä esileikkinä", Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo.

Kaalimadon Annukan vinkit mielihyvämatkalle

Sooloseksi
1) Etsi erogeeniset alueesi. Monelle naiselle tai miehelle oma vartalo voi olla vielä yhtä mystinen paikka kuin hänen kumppanilleen. Omat erogeeniset alueet kannattaa ottaa haltuun kaikessa rauhassa kokeillen.

2) Selvitä, millainen kosketus stimuloi sinua parhaiten. Yksi tykkää lempeästä sivelystä, toinen kovemmasta puristuksesta ja kolmas värinästä. Naisen kannattaa kokeilla myös, miltä hieromasauvan värisevä kosketus tuntuu esimerkiksi rinnoilla. Mies voi kokeilla, miltä värinä tuntuu terskassa ja kiveksissä.

3) Käytä mielikuvitustasi. Oksitosiinia alkaa erittyä myös itselle merkityksellistä henkilöä ajattelemalla. Vain mielikuvitus on rajana sooloseksiä harrastaessasi.

Kumppanin kanssa
1) Etsi kumppanisi erogeeniset alueet. Vaikka naisilla ja miehillä on tietyt yleisesti tiedossa olevat herkät alueet, vaihtelevat alueet myös yksilöllisesti. Tutustu kumppanisi mieltymyksiin ja selvitä, mitkä kehon kohdat saavat juuri hänet kihelmöimään.

2) Ota aikaa. Joskus eroottinen hieronta voi arjen kiireen keskellä rentouttaa, mutta aina näin ei välttämättä ole. Kumppanin kanssa keskustelemalla selviää, koska kosketukselle on hyvä hetki. Yhteistä matkaa kehon salaisiin paikkoihin kannattaa tehdä kiireettömästi.

3) Opettele uusia koskettelutapoja avoimin mielin. Hierominen, hively, painaminen, ihon venyttäminen, hipaisu, nuoleminen, näykkiminen, puhaltaminen, suutelu, sormella piirtäminen, kynsillä raapiminen ja läpsäyttely ovat kaikki hyviä tapoja stimuloida kumppania. Voit koskea kumppaniasi esimerkiksi käsillä, omalla keholla, suulla, jaloilla, höyhenellä tai vibraattorilla. Jotkut kohdat kaipaavat hellää hivelyä, toiset rajumpaa otetta ja jotkut paikat ovat kokonaan liian herkkiä kosketukselle. Myös kylmän ja kuuman vaihtelu voi kiihottaa. Kokeile koskettelua jääpalalla tai levitä iholle stimuloivaa, mentholia sisältävää voidetta. Intiimialueille käytettäviä, stimuloivia voiteita myydään erikseen.

4) Muista lähteä tutkimusmatkalle uudestaan. Tutkimusmatkoja kannattaa tasaisin väliajoin tehdä uudestaan. Erogeeniset alueet voivat muuttua samalla lailla, kun naisen ja miehen seksuaalisuus kehittyy iän myötä.

Lisätietoja: Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661

*Lisätietoa Lauri Nummenmaan tutkimuksesta http://sci.aalto.fi/fi/current/news/2016-04-20-002/ Nummenmaan animaatio havainnollistaa hyvin ihmiskehon erogeeniset alueet: http://emotion.utu.fi/media/

Kaalimato.com on Suomen suurin, hauskin ja luotettavin seksikauppa.

www.kaalimato.com