
Kaalimato.comin tutkimuksesta selviää, että 84 prosenttia fantasioita toteuttaneista suomalaisista on kokenut fantasian vastanneen ainakin osittain omia ennakko-odotuksia. Suomalaiset jakoivat Kaalimato.comille muistojaan epäonnistuneista yrityksistä toteuttaa fantasia sekä odotukset ylittäneistä fantasiakokemuksistaan.
Kaalimato.comin teettämän kyselytutkimuksen mukaan vajaalla kymmenesosalla (9 %) jonkin fantasian toteuttaneista suomalaisista on kokemusta ennakko-odotukset ylittäneestä fantasiakokemuksesta. Reilu kolmannes (36 %) kokee toteutetun fantasian vastanneen täysin omia ennakko-odotuksia ja 39 prosenttia ainakin osittain. Joka kymmenes puolestaan on joutunut pettymään, sillä fantasia ei ole käytännössä vastannut lainkaan ennakko-odotuksia.
– Fantasia on seksuaalinen mielikuva, kunnes se toteutetaan oikeassa elämässä. Punnitessaan fantasian toteuttamisen ja ajatuksen tasolle jättämisen väliltä on hyvä tiedostaa, ettei kaikki välttämättä etene tosielämässä niin kuin oli kuvitellut. Fantasioihin liittyy yleensä myös toinen henkilö. On siis hyvä ottaa huomioon, että suhde tähän toiseen henkilöön saattaa muuttua fantasian toteuttamisen myötä, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen neuvoo.
– Fantasialla voi joskus olla myös syvempiä merkityksiä, kuten huomion tai turvallisuuden tunteen tarve. Tällaisessa tapauksessa fantasian toteuttaminen ei aina välttämättä riitä täyttämään tätä sisäistä tarvetta, Lavikainen jatkaa.
Lähes viidesosa kymppikerho-fantasian toteuttaneista on yllättynyt positiivisesti
Parhaiten odotuksia vastannut fantasia on seksi raskaana olevan naisen kanssa – 52 prosenttia kyseisen fantasian omaavista ja toteuttaneista on kokenut sen vastanneen täysin odotuksia ja 10 prosenttia jopa ylittäneen odotukset. Toiseksi eniten suitsutusta saa kymppikerho: kyseisen fantasian toteuttaneilla odotukset on ylittynyt jopa 19 prosentilla.
– Molempia fantasioita yhdistää se, että niiden taustalla on elementtejä, joita ei pystytä kuvittelemaan kunnolla edes fantasiatasolla. Kymppikerho-fantasiassa kiinnijäämisen pelko on esimerkiksi voinut tehdä tilanteesta vielä odotettua kiihottavamman. Raskaana olevan naisen kanssa seksiä harrastaessa voi puolestaan tulla yllätyksenä esimerkiksi se, kuinka raskaus voi saada naisen suorastaan kukoistamaan. Tämä voi välittyä naisen kasvaneena itsevarmuutena omasta kehosta, Lavikainen sanoo.
Huonoiten ennakko-odotuksiin on vastannut puolestaan kolmen kimppa: 14 prosenttia fantasian toteuttaneista kokee, että ennakko-odotukset eivät täyttyneet lainkaan.
– Kolmen kimppa on yksi suosituimmista teemoista pornossa, ja monille muodostuu ennakko-oletuksia tilanteen etenemisestä ja osapuolien välisestä kemiasta sitä kautta. Todellisessa elämässä seksuaalinen kanssakäyminen kolmen tai useamman osapuolen kesken voi kuitenkin olla aivan toisenlaista kuin mitä näytellystä pornosta on käsittänyt. Kyseisessä tilanteessa yhdistyvät nimittäin jokaisen henkilön omat oletukset, odotukset, halut ja tavoitteet. Todellisuus saattaa tulla pettymyksenä myös siksi, että jännitys voi tuoda mukanaan suorituspaineita, Lavikainen sanoo.
”Ensin tapaamani mies ei pysty uusintakierrokseen, joten päädyn kolmenkimppaan hänen kavereidensa kanssa”
Kaalimato.com pyysi suomalaisia jakamaan omia tarinoitaan odotukset ylittäneestä fantasiakokemuksesta tai täysin mönkään menneestä seksifantasian toteutuksesta. Vaikka kolmen kimppa on tuottanut fantasioista eniten pettymyksiä suomalaisille, voi kyseinen fantasia yllättää myös positiivisesti.
Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n suunnittelemaan ja analysoimaan suomalaisten seksielämää ja seksuaalisuutta käsittelevään kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2021. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään 18–70-vuotiasta suomalaista. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava. *Muu-vastaajaryhmän vastauksia tulkittaessa on huomioitava vastaajaryhmän pieni N. Tutustu aiempiin tutkimustuloksiin tarkemmin täällä.
Lisätietoja:
Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661
Tutkimusnostot: fantasioiden toteutus & odotukset
Vastasiko fantasian/fantasioiden toteuttaminen pääasiassa odotuksiasi? Kysytty niiltä vastaajilta, jotka ovat toteuttaneet jonkun seksifantasian. (n=416, %)
Kaikki
Kyllä, ylitti odotukset 9 %
Kyllä, vastasi täysin odotuksiani 36 %
Kyllä, vastasi osittain odotuksiani 39 %
Ei vastannut odotuksiani 10 %
En osaa / halua sanoa 6 %
Nämä asiat ovat tärkeimpiä suomalaisille seksissä
Näissä paikoissa suomalaiset masturboivat
Tutkimus - joka neljäs suomalainen puhuu tuhmia puhelimessa
Suomalaiset ovat kokeilunhaluista seksikansaa
Parinvaihto kiinnostaa - yli kymmenes suomalaisista kiinnostunut kokeilemaan
Suomalaiset innostuivat sitomisen ja piiskaamisen saloista
Joka viides suomalainen on lempinyt julkisilla paikoilla
Nämä asiat sytyttävät suomalaisten seksihimot
Seksi parantaa suomalaisten unenlaatua ja lähes jokainen näkee seksiunia
Nämä ominaisuudet tekevät suomalaisesta seksikkään - miesten ja naisten näkemyksissä eroavaisuuksia
Vain kolme prosenttia suomalaisista harrastaa seksiä velvollisuudentunnosta - mieltymyksistä ollaan valmiita joustamaan
Yli 10 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut kokeilemaan peppuseksiä - näillä vinkeillä eka kerta onnistuu
Tämä on suomalaisten inhokkiseksiasento
Yli 40 prosenttia suomalaisista on yllättänyt jonkun seksipuuhista
Lähes puolet suomalaisista kuuntelee musiikkia seksin aikana vähintään silloin tällöin
Suomalaisia kiihottaa masturboidessa videot, kuvat, porno sekä mielikuvat
Seksuaaliterapeutin vinkit viiteen yleiseen seksielämän ongelmaan
Kaalimato.com selvitti suomalaisten suosituimmat seksifantasiat - kolmen kimpasta haaveilee jopa yli neljännes
Kumppanin ammatin viehättävyys
Vajaa viidennes suomalaisista on toteuttanut omia seksifantasioitaan
Uskalluksen puute estää suomalaisia toteuttamasta fantasioitaan
Itäsuomalaiset ovat tyytyväisimpiä seksielämäänsä, pohjoissuomalaiset toteuttaneet eniten omia fantasioitaan
Seksivälineiden omistajilla peitto heilunut pandemian aikana muita suomalaisia useammin
Kuka saa ja kenelle annetaan
Moi Annu, Olen Bi ja minua on nyt vähän aikaa kiihottanut se että tyttöystäväni yhtyisi minuun Strp-on:lla. Pitäisikö minun kysyä sitä häneltä vai onko se liian outoa?
Hei. Olen 35v naimisissa oleva mies jolla on kolme poikaa. Eli onko ihan normaalia että välillä tykkään kun miehet suoraan sanottuna panee mua anaaliin jos vaimoni ei tiedä? Välillä kun olen kotona yksin niin leikin vaimoni dildoilla ja joskun hyvin harvoin vaimonikin tuuppaa mua aanukseen...
hei.. mua on monesti alkanut siskoni kiihottaa varsinkin kun se useesti kävelee ja rintsikoissa silloin kun ollaan kaksin kotona,,,molemmat ollaa yli 18 vuotiaita,,saako syyytteen jos siskoni ehdotuksesta kokeillaan harrastaa yhdyntää kaksin.
Hei, minulla on sellainen kysymys että vaikka olen seurustellut jo pitkään, niin miksi minua kiinnostaa erittäin pervot fantasiat? kuten "puoläiti,kaverit,tyttöystävän kaverit" siis fantasioissa...
Hei Annu! Olen 31 vuotias perheellinen mies näin internetissä videon jossa naiset pissaavat julkisilla paikoilla kaikkien nähden se rupesi kiihoittamaan minua kovasti ja oli pakko tyydyttää itseni.
Moi Annu
Tykkään masturboita ulkoilmassa onko tämä jotenkin erikoista vai harrastaako muutkin tälläistä on vain jotenkin jännittävää masturboida kivikovaa kalua ulkosalla.
Hei Kysymykseni koskee fetissiä. Olen jotenkin fetissoitunut naisystäväni naisellisuuteen.Eniten kiihotun huulipunasta. Rakastan huulipunan tuoksua ja makua ja tietysti punattujen huulien katsomista ja pussailua...
Hei!Minulla on erittäin kiusallinen fetissi.Pidän naisten pieruista! Ja tämä koskee kaikkien muiden pieruja kun oman avovaimoni. Monesti esim. kaupungilla ollessani mietin...
moi haluaisin et samalla ku panen naista niin joku panisi minua takaapäin onko se normaalia. t jukka
Hei..Olen 33 mies ja olen aika kokenutkin seksin suhteen mutta eräseen asiaan haluaisin sinun milelipiteesi..
Hei,Annu, olen 47.v mies ja elän ilman parisuhdetta, olen itsetyydyttäjä, pidän siitä todella paljon. Masturboin joskus jopa kolme kertaa päivässä.Ongelmana on nyt kalun varressa tuntuva kipu tai ihon ärsytys...
onko takamuksen/perä-aukon nuoleminen normalia käytöstä vai onko se vaan jokin fetissi?